30.10.2014 | Ravintolat
Sopivasti fiini

Lusikas on viihtyisä ravintola Vanhassakaupungissa, vain kivenheiton päässä Viru-kadulta.
Lusikas-ravintolan sisustus henkii hillittyä arvokkuutta. Ruskeat ja harmaat sävyt luovat ilmapiiriin sopivaa rauhan tuntua. Ohuilla verhoilla erotetut tilat takaavat intiimin ruokailun.
Ravintolan isäntä Rein Kärk korostaakin, että Lusikas sopii kiireettömään ruokailuhetkeen.
”Lusikas on à la carte -ravintola niin päivällä kuin illallakin”, Kärk sanoo.
Syksyn mittaan puhaltavat ravintolassa uudet tuulet. Uusi ruokalista tulee voimaan syyskuun lopussa. Onneksi suomalaisten suosikkiherkku naudan sisäfilee jää listalle, kuten myös muutamat muut ruuat. Viime talven hittiruoka karitsankare tekee paluun listalle.
”Lusikas-ravintolan keittiö on kansainvälinen, merellisellä painotuksella”, Kärk luonnehtii.Listalla on muun muassa niilinahventa ja sinisimpukoita. Pääruokien hintahaitari on 12–16 euroa, joten hinta-laatusuhde on kohdallaan.
Uutta on myös loppuvuodesta avattava herkkukauppa, josta voi ostaa kalaa ja lihaa, mutta myös kastikkeita pikkupurkeissa. Valikoimissa on samoja raaka-aineita, joita ravintolan ruuissa on käytetty. Ravintolan sikarihuone avataan lokakuun lopussa.
Laajasta 250 viinin valikoimasta löytää jokainen mieleisen ruoka- ja seurustelujuoman. Ravintolan sommelierit osaavat auttaa viinin valinnassa.Alkuruuaksi nautin mozzarellasalaattia, joka toi raikkaan tuulahduksen kesästä. Runsas salaatti mansikoineen ja meloneineen oli jo visuaalisesti kaunista katseltavaa. Mansikoiden makeus ja parmesaanin suolaisuus muodostivat täydellisen makukokonaisuuden. Salaatin ohessa oli tarjolla uunituoretta vaaleaa leipää ja patonkia.
Pääruoaksi valitsin ravintolan suomalaissuosikin eli naudan sisäfileen perunamuusilla. Näyttävä oli tämäkin annos, mutta ennen kaikkea maistuva. Naudanfilee oli kypsennetty täydellisen mediumiksi ollen pehmeää ja mehukasta.
Pippurinen kastike perunamuusin kera sopi kokonaisuuteen passelisti. Loppusilauksen makunautintoon antoivat yrtit. Lusikas haluaa selvästikin panostaa laadukkaisiin ja tuoreisiin raakaaineisiin.
Mistä löytää?
Lusikas, Aia 8, Tallinna.
Katso kartalta
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä
Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää
23.5.2025 | Ravintolat
Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta
Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää
22.5.2025 | Ravintolat
Katuruokafestivaali Tallinnassa
Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää
19.5.2025 | Ravintolat
6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä
Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa
Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää
19.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!
Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää
9.5.2025 | Mainos | Ravintolat
Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!
Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lentosataman … Lue lisää
7.5.2025 | Ravintolat
Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut
UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää