Tuoretta tietoa Virosta
3.3.2015 | Ravintolat

RAVINTOLAUUTISET

RAVINTOLAUUTISET

Viimeisten kuukausien aikana on virolaisessa ravintolamaailmassa laineita nostattanut kaksi uutta asiaa: hampurilaiset ja käsityöoluet.

Hampurilaisiin erikoistuneet paikat ovat osa maailmaa valloittavaa katugourmet-ajattelua. Yhdeksi suosituimmista paikoista on muodostunut Estonian Burger Factory. Sen laajassa valikoimassa on burgereita niin lihan ystäville kuin kasvissyöjille. Listalla on myös virolaisia käsityöoluita. Kalamajan alueelle, rautatieaseman tuntumaan avattiin alkuvuodesta Burger Box, joka on uusin tulokas suositulle ravintola- ja asuinalueelle.

Virolaisten pienpanimoiden tuotteita tuli viime vuoden aikana markkinoille kymmeniä. Uusille tuotteille tarvitaan myös myyntipisteitä. Uusimmat olutmyymälät ovat Telliskiven alueella oleva SIP ja Moon-ravintolan naapurista löytyvä Uba ja Humal. Viimeksi mainittu myy myös erilaisia kahvipapuja (uba = papu).

Tallinnan vanhassakaupungissakin trendi näkyy. Tuoreimpien olutravintoloiden joukkoon kuuluu uusittu Von Krahli Baar, joka on rakennettu osittain entisen naulakon tilalle. Melko uusia ovat myös suhteellisen edullisia ruokia myyvä Avatar sekä aito armenialainen grilliravintola Mane.

Vihulan kartanohotellin ravintola La Boheme on saanut uuden keittiömestarin Lauri Tomingasin ja sitä kautta myös uuden ruokalistan. Paikka tekee kunniaa ympäröivälle Lahemaan kansallispuistolle. Listalla on hirveä ja metsäomenia sekä myös ympäröivien talojen tuotteita.

Kotimaiseen ruokaan ja perinteeseen nojaa myös ravintola Nipernaadin keittiömestari Imre Aulis. Hän yhdistelee niitä nykyajan trendeihin muun muassa Espanjasta hankitun kokemuksen pohjalta.

Keittiömestari Dmitri Rooz on tehnyt uuden menun ravintola Korsaareen. Merirosvoteemaa sopivasti mukaillen ruokia on ympäri maailman ostereista pallakseen, liharuokia unohtamatta.

Pärnun ravintolaelämän tuorein tulokas on Diner-hampurilaisravintola, joka avattiin tammikuussa Rüütli- kadulla. Amerikkalaistyyliseen burgerikahvilaan johdattaa ulkoseinässä liehuva Amerikan lippu. Sisällä voi valita jukeboxista lempimusiikkiaan hampurilaisten kyytipojaksi.

Wirre-olutravintola avasi ovensa joulukuussa Pärnun bussiaseman naapurissa. Kellarikuppila kehuskelee omaavansa kaupungin laajimman hanaolutvalikoiman ja nimittää itseään olutvallankumouksen kohtauspaikaksi.

Mistä löytää?

Estonian Burger Factory, Pärnu mnt 41 a, Tallinna. 

Burger Box, Kopli 4, Tallinna.

SIP veini- ja õllepood, Telliskivi 62, Tallinna.

Uba ja Humal, Võrgu 3, Tallinna. 

Von Krahli Baar, Rataskaevu 10/12, Tallinna.

Avatar, Nunne 7, Tallinna.

Mane, Lai 6, Tallinna.

La Boheme, Vihulan kartano, Lahemaan kansallispuisto.

Ravintola Nipernaadi, Endla 23, Tallinna.

Diner, Rüütli tänav 45, Pärnu.

Wirre, Ringi tänav 1, Pärnu.

 

Click on the address to see the location

Lue lisää samasta aiheesta

10.2.2026 | Ravintolat

FoodLover-ravintolaviikko on taas täällä!

FoodLover-ravintolaviikko on taas täällä!

Michelin-tähdellä palkittujen ravintoloiden määrä Virossa pysyi tänä vuonna varsin samana kuin aiemminkin, mutta uusimman oppaan kehumien paikkojen määrä kasvoi. … Lue lisää

5.2.2026 | Ravintolat

Virolaiset kokit maailman huipulla

Virolaiset kokit maailman huipulla

”Monessa maassa on satoja vuosia vanha ruokakulttuuri, jolla on tärkeä asema yhteiskunnassa. Viron ravintolakulttuuri on noussut neuvostoajan alennustilasta uuteen … Lue lisää

30.1.2026 | Ravintolat

Peipsijärven rannalla YÖsyöpotellään

Peipsijärven rannalla YÖsyöpotellään

Peipsijärven rantaseutuja halkova liki 175 kilometrin pituinen ruokakatu herää tänäkin talvena eloon yhdeksi täysin matkailusesonkien ulkopuoliseksi illaksi. Pohjoisesta Alutagusen … Lue lisää

30.1.2026 | Ravintolat

Helmikuu on Tartossa makuja tulvillaan

Helmikuu on Tartossa makuja tulvillaan

Tartossa käynnistyy sunnuntaina alkuvuoden tärkeimpiin kuuluva kulinaariatapahtuma eli koko helmikuun ajan kestävä Maitsev Tartu (Maistuva Tartto) -ravintolakuukausi. Kukin siihen … Lue lisää

22.1.2026 | Ravintolat

Nomade on maukas elämys

Nomade on maukas elämys

Elegantti tunnelma näinä pimeinä iltoina oli juuri sitä, mitä kaipasin, ja Golden Gaten Nomade tarjosi sitä täydellisesti. Tähän vuodenaikaan … Lue lisää

21.1.2026 | Ravintolat

Autenttisia italialaisia makuja Golden Gatessa

Autenttisia italialaisia makuja Golden Gatessa

”Ei strippareita!” ystäväni Karl sanoi, kun kysyin, mitä hän haluaisi tehdä polttareissaan tänä kesänä. Hän on perheihminen, joten veimme … Lue lisää

19.1.2026 | Mainos | Ravintolat

Vanhankaupungin satamaravintola

Mainos Vanhankaupungin satamaravintola

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa listan ruoat ovatkin Euroopan satamakaupunkien perinneannoksia. … Lue lisää

15.1.2026 | Ravintolat

camera icon5
Vegaaniravintolat tarjoavat upeaa monipuolisuutta

Vegaaniravintolat tarjoavat upeaa monipuolisuutta

Lukioaikainen tyttöystäväni päätti eräänä päivänä ryhtyä kasvissyöjäksi ja tilasi treffeillä Philadelphia cheesesteak -leivän pyytäen tarjoilijaa jättämään pihvin pois. Lisäsin … Lue lisää