Itä-Virumaan maastoa on muovannut palavan kiven louhinta. Erotellusta kiviaineksesta ja tuhkasta on syntynyt omaperäinen mäkimaisema. Sitä hyödynnetään nykyään seikkailumatkailun ja myös laskettelun tarpeisiin. Tästä vuodesta lähtien toimii Kiviõlin Seikkailukeskuksen rinteellä lapsille ja aloittelijoille sopiva, helppokäyttöinen ”taikamatto”-hiihtohissi, jonka on turvallinen kuljetushihnaa muistuttava laite.
2. Jõhvin Balettifestivaali
Jõhvin balettifestivaali 26.4.–6.5.2018 tuo joka vuosi kokoon ulkomaiset ja virolaiset tanssijat sekä heistä pitävän yleisön. Tänä vuonna voi nähdä muun muassa huippuarvostelut saaneen virolaisen Kratt-baletin Estonia-teatterin esittämänä.
3. Toilan Spa
Suomenlahden rannalla oleva kylpylähotelli on kehittynyt vuosien varrella monipuoliseksi palvelukeskukseksi. Siellä on vain aikuisille tarkoitettu Wellness-keskus, mutta myös sisätiloissa oleva Lasten Leikkimaailma.
4. Sillamäe
EU-rahoituksen avulla avattiin Sillamäen Kulttuuritalolta merelle johtava kävelytie. Neuvostoaikana suljettuna kaupunkina toimineen kaupungin keskusta on parhaiten säilyneitä näytteitä Stalinin aikaisesta klassisesta rakennustaiteesta.
5. Rakvere
Rakveressä järjestetään erilaisia ja erikoisia taidetapahtumia. Tänä vuonna on 15. kertaa Baltoscandal-teatterifestivaali 4.–7. heinäkuuta. Kuvan poliisimuseo on hauska kohde lapsille.
Miten pääsee:
Juna:
Jõhviin ja Narvaan on junayhteys Tallinnasta kolme kertaa päivässä. Pikajunamatka Narvaan kestää 2 h 15 min.
Paldiskiin ajaa paikallisjuna Keilan kautta 15 kertaa päivässä ja Raplaan usemminkin.
Bussi:
Bussien pikavuorot ajavat aikaisesta aamusta iltamyöhään. Matka Narvaan kestää kolmisen tuntia.
Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov, Toila Spa Hotell, Rauno Volmar, Maria Kanevskaja, Eesti Politseimuuseum
Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää