Tuoretta tietoa Virosta
6.12.2021 | Kulttuuri

Piritan luostari muuttuu neljän päivän ajaksi joulumaaksi

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Piritan luostari muuttuu neljän päivän ajaksi joulumaaksi

 

Piritan luostarin joulumaa järjestetään 16.–19. joulukuuta Piritan luostarin raunioiden alueella. Tapahtuman aikana on konsertteja, esityksiä, työpajoja ja joulumyyjäiset.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Piritan luostarin joulumaa osoittautui erittäin suosituksi. Myös tänä vuonna kaupunkilaisille ja muille vieraille halutaan tarjota joulutunnelmaa ja korkeatasoista viihdettä.

Piritan luostarin alueella pääsee nauttimaan hyvästä musiikista, katsomaan jännittäviä esityksiä ja askartelemaan työpajoissa.

Monipuolinen ohjelma on tarkoitettu koko perheelle. Neljän päivän aikana lavalle nousee tunnettuja virolaisia muusikoita. Lisäksi tapahtumassa esitetään taikuutta, tiedettä ja teatterinäytöksiä. Kaikki lapset pääsevät tapaamaan joulupukkia.

Piritan luostarin joulumaahan on ilmainen sisäänpääsy.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
joulumaa joulumyyjäiset joulutapahtuma konsertti perhetapahtuma pirita piritan luostari teatteriesitys

29.4.2025 | Kulttuuri

Juhli vappuaattoa Virossa

Juhli vappuaattoa Virossa

Alun perin Pyhän Walpurgan juhlaa vietettiin 1. toukokuuta. Pyhä Walpurga oli anglosaksinen lähetyssaarnaaja keskiaikaisessa Ranskassa, ja juhlapäivä merkitsi hänen … Lue lisää

29.4.2025 | Kulttuuri

Jazzkaar 2025:n pääesiintyjä on heleääninen jazzprinsessa Jazzmeia Horn

Jazzkaar 2025:n pääesiintyjä on heleääninen jazzprinsessa Jazzmeia Horn

Jazzkaar-festivaalin loppuhuipennuksena kuullaan kansainvälisesti arvostettua jazzlaulajaa Jazzmeia Hornia, joka esiintyy 1. toukokuuta Alexelan konserttitalossa. Poikkeuksellisesta äänestään tunnettu Horn saapuu … Lue lisää

28.4.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.4. Pyhän Hengen kirkon konsertti-ilta, Tallinna Joka maanantai Tallinnan Pyhän Hengen kirkossa (Püha Vaimu kirik) järjestetään ilmaiskonsertti. Jokainen konsertti … Lue lisää

26.4.2025 | Kulttuuri

50 Centin Tallinnan-konsertin erikoisvieraina nublu ja Mikael Gabriel

50 Centin Tallinnan-konsertin erikoisvieraina nublu ja Mikael Gabriel

Perjantaina 8. elokuuta Tallinnan Laululavalla esiintyy yksi maailman tunnetuimmista hiphop-artisteista, 50 Cent. Hittikappaleistaan ”In Da Club”, ”Candy Shop” ja … Lue lisää

25.4.2025 | Kulttuuri

camera icon6
Lasin ja grafiikan näyttely avataan Pärnussa

Lasin ja grafiikan näyttely avataan Pärnussa

Pärnun Nykytaiteen museossa avautuva lasin ja grafiikan näyttely LÄBIRÄÄKIMISED (suom. neuvottelut) tuo yhteen kaksi perinteisesti erillään olevaa taidemuotoa. Yleisö … Lue lisää

24.4.2025 | Historia

camera icon6
Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa

Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa

Oliko leijonia joskus Virossa? Mistä virolaiset ylipäätään ovat peräisin? Ja ovatko he aina olleet itsepäisiä? Näihin ja moniin muihin … Lue lisää

24.4.2025 | Kulttuuri

Maailmankuulu Da Vinci Genius -elämysnäyttely avautuu Tallinnassa

Maailmankuulu Da Vinci Genius -elämysnäyttely avautuu Tallinnassa

Tallinnan Telliskiven alueella avautuu perjantaina 25. huhtikuuta kansainvälinen interaktiivinen kiertonäyttely Da Vinci Genius, joka tarjoaa syväsukelluksen Leonardo da Vincin … Lue lisää

23.4.2025 | Kulttuuri

Augustibluus -festivaalin avajaiset Viimsi Artiumissa

Augustibluus -festivaalin avajaiset Viimsi Artiumissa

Viimsi Artium täyttyy bluesista lauantaina 26. huhtikuuta, kun Augustibluus 2025 -festivaalin avajaisissa kuullaan huippumuusikoiden musisointia. Illan ohjelma viihdyttää niin … Lue lisää