Tuoretta tietoa Virosta
16.1.2020 | Henkilö

”Pikkukylissä koet aitoa elämänmenoa” – Võrun lähellä asuva Kati Taal rohkaisee lähtemään maaseudulle

”Pikkukylissä koet aitoa elämänmenoa” – Võrun lähellä asuva Kati Taal rohkaisee lähtemään maaseudulleEteläinen Viro eroaa muusta Virosta etenkin oman kieliympäristönsä ansiosta, sanoo Võrun eteläpuolella Haanjamaalla asuva Kati Taal.

Kati Taalia voisi kutsua hyvällä syyllä pesunkestäväksi etelävirolaiseksi. ”Olen täällä kasvanut ja käynyt kouluni. Isän puolen suku on kotoisin Võrusta, joten heidän kauttaan olen ollut kosketuksissa paikalliseen Võrun murteeseen.”

Kati Taal kertoo, että hän asuu tällä hetkellä mielestään maailman kauneimmassa paikassa Kütiorgissa, Võrun eteläpuolella.

 

Eteläinen Viro eroaa Kati Taalin mukaan muusta Virosta monella tapaa.

”Etelä-Viron suurimmaksi eroksi pidän toisenlaista kieliympäristöä ja siitä syntyvää ihmisten erilaista ajattelutapaa. Setomaalla on täysin oma kulttuuriympäristönsä, mutta niin on myös Haanjamaalla sekä Tarton lähellä sijaitsevalla Põlvamaalla”, kertoo Viron Kansanperinneneuvoston puheenjohtajana toimiva Taal.

Hän lisää, että myös seudun luonto ja maisema poikkeavat muusta Virosta. ”Mäkiä ja nyppylöitä on täällä enemmän. Komeimpia ovat Otepään ja Haanjan ylönköseudut.”

Omaksi lempipaikakseen Kati Taal mainitsee Piusajoen kauniit hiekkakiviseinämät, joista tunnetuimpia ovat Härma ja Taevaskoja. Lisäksi hän tykkää Mehikoorman kylästä Räpinan lähellä ja Võrun puutalojen reunustamista söpöistä pikkukaduista. 

 

Parasta asiaa kotiseudullaan Kati Taalin ei tarvitse miettiä kauan. Tosin niitä on enemmän kuin yksi. 

”Etelä-Viron parhaat asiat ovat mehukas paikallinen murre, kurvikkaat ja mäkiset kylätiet, savusauna, lämmin ja tuore sõir-juusto, viilentävä järvivesi kuumana kesäpäivänä, paikalliset markkinat ihmisineen ja mustikoita täynnä olevat metsät.”

Yksi on silti ylitse muiden: ”Yritteliäät, kiinnostavat, avarakatseiset ja sydämelliset Etelä-Viron ihmiset.”

 

Maailman kauneimmassa paikassa asuva Kati Taal nimittää lempipuuhakseen kotipuutarhassa touhuamisen ja kotona olemisen. ”Kesällä kerään villiyrttejä, joita kasvaa Kütiorgin laaksossa runsaasti.”

Hän myös nauttii kesäisistä maisemista täysin siemauksin. ”Kun ajan töihin Võrusta Põlvaan, valitsen kesällä mutkaisen, kauniin ja historiallisen Postitien. Kylätiellä ajellessa näkee paikallisia ihmisiä ja elämänmenoa ihan toisella tavalla.”

Ainoa asia, mikä Etelä-Virosta puuttuu, on meri. Onneksi kekseliäät etelävirolaiset ovat ratkaisseet tämänkin pulman.

”Rakastan vettä ja lähin merta muistuttava paikka on täällä Lämmijärvi (järvi Peipsijärven eteläpuolella, toim.huom.). Niinpä käyn usein Räpinassa ja Värskassa. Lämmijärven rantakylät ovat muuten todella mielenkiintoisia, koska siellä asuu niin virolaisia ja venäläisiä kuin myös settoja ja vanhauskoisiakin.”

 

Etelä-Viroon tulevalle suomalaiselle matkailijalle Kati Taalilla on suositus: ”Vieraile myös pienissä kylissä, niin pääset kokemaan aitoa, paikallista elämää.”

Kotiseudun rikkaasta tapahtumatarjonnasta Kati Taal tuo esiin muun muassa Seto Folkin, Moosten Kierrätyspajan kirpputorin, Peipsin järvifestivaalin ja Võrun perinnetanssin festivaalin.

”Kesällä tapahtumia on tosin niin paljon, että ihan mahdotonta on pysyä välillä menossa mukana”, hän toteaa. 

 

Maista ainakin nämä Etelä-Virossa! 

”Savusaunassa
savustettua lihaa.”

”Sieni-, kaali- ja rahkapiirakoita.”

”Sõir-rahkajuustoa.”

 

Koe nämä Etelä-Virossa:

Ainutlaatuinen Setomaa 

Setomaan kulttuurin ytimessä ovat upeat kansallispuvut, runonlaulanta leelo ja perinteiset ruuat. Settojen historiaan ja tapoihin voi tutustua museoissa Obinitsassa, Värskassa ja Saatsessa.

 

Historiallinen Postitie

Viron kauneimmaksi maantieksi kutsuttu Postitie kulkee mutkien ja mäkien kautta Tartosta Võruun. Tien varrelle jää monta kiinnostavaa kohdetta, kuten Viron maantiemuseo (kuvassa) ja Tilleorun luontopolku.

 

Savusaunojen perinteet

Lauantai on Võrumaalla perinteisesti saunapäivä. Vanhan Võrumaan savusaunaperinteet ovat niin ainutlaatuisia, että ne hyväksyttiin Unescon maailmanperintölistalle. Kuvassa Mooskan savusaunojen emäntä Eda Veeroja.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andres Treial (zoomfoto.ee), Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
haanjamaa Kaakkois-Viro kati taal luonto paikallinen kulttuuri Põlva valga virolainen savusauna unesco

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Mainos ”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Suomalainen kirjailija Mika Keränen, jonka koti on ollut Tartossa vuodesta 1993, rakastui Etelä-Viroon ensisilmäyksellä. Yliopistokaupunki Tartto ja Etelä-Viro tuntuivat … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää

2.8.2024 | Henkilö

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää

18.7.2024 | Henkilö

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Anton Välimaa solmi keväällä pelaajasopimuksen Võrun lentopalloklubin (Võru Võrkpalliklubi Barrus) kanssa. Välimaa aloittaa etelävirolaisen joukkueen riveissä tänä syksynä ja … Lue lisää