Tuoretta tietoa Virosta
5.1.2016 | Ravintolat

Päivä kuningattarena

Päivä kuningattarena

Olde Hansassa pääsee kokeilemaan, millaista oli keskiaikaisen naisen elämä.

 

Keskiajalla pukeutuminen oli rituaali. Mekko ja päähine kertoivat kaikille, mikä oli naisen asema yhteisössä. Esimerkiksi mitä pidemmät hihat olivat tai mitä enemmän kangasta oli käytetty viittaan, sitä varakkaammasta henkilöstä oli kyse.

Olde Hansan elämyksellisen illan aluksi osallistujat ohjataan ravintolan ylimpään kerrokseen, missä illan emännän opastuksella valitaan tilaisuuteen sopivat vaatteet. Hän myös auttaa pukeutumisessa ja pukuun aina kuuluvan päähineen kanssa. Keskiaikaisen päähineen asettelu saattaa olla ensikertalaiselle melko hankalaa.

Kun vieraat ovat pukeutuneet asianmukaisesti siirrytään takaisin alempaan kerrokseen ruokasaliin, jonne matkalla pestään kädet. Puvut ovat pitkiä, mutta emäntä huomauttaa kuitenkin vielä erikseen, etteivät nilkat saa näkyä helmojen alta missään tilanteessa. Se hankaloittaa vähän portaissa liikkumista, mutta tekee kaikesta samalla aidomman tuntuista.

 

Ilta jatkuu valmistamalla parfyymia ja nauttimalla täyttävää illallista. Viidestä erilaisesta aromaattisesta öljystä kuten piparmintusta ja inkivääristä opetellaan sekoittamaan mieleisiään tuoksuja. ”Tässä tapauksessa vähemmän on yleensä enemmän”, valistaa emäntä, sillä tuoksut voimistuvat öljyn hengittäessä. Oman parfyyminsa saa myöhemmin mukaansa käsin puhalletussa keskiaikatyylisessä lasipullossa.

Ruokapöytään päästyä tarjoillaan aluksi marjasnapsi. Ruokana on runsas valikoima Olde Hansan alkuruokia erilaisten dippikastikkeiden ja levitteiden kera. Pöydästä löytyy muun muassa kuivattua ja suolattua lihaa sekä kalaa, pikkelöityjä vihanneksia ja kahta erilaista itse leivottua leipää.

Ruokia on niin paljon, ettei nälkä varmasti jää kenellekään. Parhaiten testikäynniltä jäi mieleen pehmeä kananmaksapatee, joka sopi hyvin yhteen sipulihillokkeen kanssa. Ruuan kanssa tarjoillaan valko- ja punaviiniä.

Tapahtumaa ikuistamaan voi palkata valokuvaajan. Ravintolassa valaistus hoidetaan kynttilöillä, joten ammattikuvaaja voi olla hyvä vaihtoehto. Olde Hansan Emäntien kunniaksi -elämyspaketin hinta on 35 euroa hengeltä ja ryhmän minimikoko on kuusi henkeä. 

 

Mistä löytää?
Olde Hansa, Vana turg 1, Tallinna.
www.oldehansa.ee

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI KRISTINA LUPP, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

26.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Mainos Laulun iloa ja suomalaista tunnelmaa Tallinnan sydämessä

Tallinnan vanhankaupungin vilkkaimmalla kävelykadulla sijaitseva Helsinki Karaoke Baar on vakiinnuttanut asemansa suosittuna illanviettopaikkana erityisesti suomalaismatkailijoiden keskuudessa. Lavalle nousee iltaisin … Lue lisää

23.5.2025 | Ravintolat

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italian herkkuja yli 30 vuotta eikä suotta

Italialainen ravintola Controvento on toiminut samassa rakennuksessa Tallinnan vanhankaupungin sydämessä jo yli 30 vuotta. Paikka on onnistunut säilyttämään korkean … Lue lisää

22.5.2025 | Kulttuuri

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Katuruokafestivaali Tallinnassa 

Viidettä kertaa järjestettävällä Toidutänavad -ruokafestivaalilla kävijöitä odottaa puoli kilometriä katuruokaa, juomia ja viihdettä. Toukokuun lopussa tapahtuma saapuu Tallinnan vanhan … Lue lisää

19.5.2025 | Ravintolat

camera icon6
Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Yhden perheen kahvilat Tallinnassa – vehreyden ja historian syleilyssä

Tallinna kätkee sisäänsä monia viihtyisiä ja perheystävällisiä kahviloita, jotka yhdistävät kauniin luonnon, historiallisen miljöön ja maukkaan ruoan. Näitä paikkoja … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Mainos Tommi Grill palvelee nyt myös Rocca al Maressa

Tommi Grill on koko perheen ruokapaikka. Ruokalistalta löytyvät niin kevyet ruoat, kuten keitot ja salaatit sekä painavammat ruoat pihveistä … Lue lisää

19.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Mainos Suosittu Lido-ravintola avaa ovensa Coca-Cola Plazassa!

Ravintolaketju Lido avaa uuden ravintolan Tallinna ydinkeskustaan, Coca-Cola Plazaan. Viron viidennen Lido-ravintolan ovet aukesivat 30. huhtikuuta. Luvassa ei ole … Lue lisää

9.5.2025 | Mainos | Ravintolat

Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Mainos Merimuseon kesäterassit avaavat ovensa toukokuussa!

Viron merimuseo toivottaa toukokuusta alkaen vierailijat tervetulleiksi kolmelle viihtyisälle kesäterassille. Ensimmäinen niistä sijaitsee Paksun Margareetan tykkitornin katolla, toinen lento­sataman … Lue lisää

7.5.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

Etelä-Viron suurin ruokatapahtuma on alkanut

UMA MEKK kevät-gourmet on ruokatapahtuma, joka järjestetään Etelä-Virossa 2.–11.5. Kymmenen päivän ajan paikalliset ravintolat ja kahvilat tarjoavat vierailleen parasta … Lue lisää