Tuoretta tietoa Virosta
1.4.2019 | Henkilö

”Olen aina tykännyt Virosta”

”Olen aina tykännyt Virosta”

Yli 250 päivää vuodessa matkustava ex-formulatähti Mika Salo tykkää palata maailmalta Tallinnan-kotiin.

 

Moskovan lentokentällä puhelimeen vastaava Mika Salo pahoittelee, ettei juuri nyt ehdi juttelemaan. Juttutuokio jatkuu muutaman tunnin päästä, kun Salo on tukevasti Suomen kamaralla.

”Tulin juuri Venäjältä, jossa olin hoitamassa nuorten kuskien asioita”, Salo kertoo.

Kauan ei Salo ehdi Suomessakaan huilaamaan, sillä kohta on lähtö rapakon taakse Yhdysvaltoihin.

”Pääsee vähän auringon lämpöön.”

Kiireinen mies on tottunut olemaan tien päällä. Matkapäiviä kertyy vuodessa peräti 250.

17-vuotiaana maailmalle lähtenyt Salo ei ikävöi takaisin Suomeen. Hän on ehtinyt vuosikymmenten aikana asustelemaan Sveitsissä, Japanissa, Yhdysvalloissa ja Englannissa. Tallinnaan hän muutti Monacosta seitsemän vuotta sitten.

”Olen aina miettinyt, missä olisi järkevintä asua. Mistä pääsisi helpoiten liikkumaan sinne, missä työt ovat. Minulle on oikeastaan ihan sama, missä asun. Työni ovat joka tapauksessa muualla kuin Suomessa.”

 

Mikä ihme toi maailmalla viihtyneen formulatähden pikkuruiseen Baltian maahan?

”Olen aina tykännyt Virosta. Ja harrastan metsästystä. Viro on senkin kannalta myös hyvä”, Salo vastaa.

Metsästysretkien ansiosta muukin kuin Tallinna on tullut Salolle tutuksi. Omien sanojensa mukaan hän on käynyt ”joka puolella Viroa”. Tutuksi ovat tulleet niin Viron saaristo kuin Peipsijärvikin.

”Olen ollut Saarenmaalla, Muhun saarella, Pärnussa, Rakveressa – ihan joka paikassa. Peipsijärven rannalla olen ollut metsästyksen takia.” 

Lempipaikkoja on löytynyt vuosien saatossa eri puolelta maata. Pärnun lisäksi Salo on tykästynyt myös Länsi-Viron saariin.

”Saarenmaa ja Muhu ovat molemmat tosi kivoja paikkoja.”

 

Venäjälle Saloa vievät työasiat. Kokenut formulakuljettaja työskentelee venäläisessä SMP Racing -tallissa urheilujohtajana.

”Katson vähän nuorten venäläisten kuljettajien perään, että asiat hoituvat. Teen myös karting-puolella paljon töitä. Venäjältä on tulossa paljon kovia nuoria kuljettajia.”

Salo mainitsee muun muassa Sergei Sirotkinin, joka ajoi viime kaudella Williamsin kuljettajana formula ykkösissä.

Autourheilu kuuluu muutenkin erottamattomasti miehen työkuvioihin. Hän työskentelee autourheilun kattojärjestössä FIA:ssa tuomarina formulakisoissa.

Työt telkkarin puolella ovat myös jatkuneet jo pitkään. Salo on tuttu muun muassa MTV3:n formulalähetysten kommentaattorina. Niitä hän kertoo kyllä vähentäneensä viime vuosina.

Salo on tehnyt myös suosittua Virittäjät-ohjelmaa, jossa formulakuski on testannut perusjamppojen tuunaamia menopelejä.

Milloin Salo viimeksi pääsi oikean F1-auton puikkoihin?

”Kyllä siitä taitaa olla neljä viisi vuotta aikaa. Ferrarin ratissa silloin olin.”

Intoa miehen mukaan kyllä olisi päästä kokeilemaan autourheilun kuninkuusluokan koneita. 

”Kyllä voisin kokeilla uudestaan, jos joku antaa auton lainaksi. Ihan mielenkiintoista olisi testata, miltä nykyautot tuntuvat.”

 

Innokas metsästäjä on käynyt villisikajahdissa usein muun muassa Muhun saarella.

Kokonaan poissa kilparadoilta Mika Salo ei sentään ole malttanut pysyä. Lentävä suomalainen nähtiin muutama kuukausi sitten Arctic Lapland Rallyssa eli tuttavallisemmin Tunturirallissa.

Skoda Fabian ratissa taituroinut mies sijoittui arktisissa olosuhteissa hienosti kahdeksanneksi, mikä on todella hyvin 200 osallistujan kisassa.

”Se oli kyllä sairaan hauskaa. Nautin joka hetkestä”, Salo fiilistelee.

Kisassa oli mukana toinenkin formulakuski, Valtteri Bottas, joka sijoittui viidenneksi.

”Bottaksella oli WRC-auto, siinä oli enemmän voimaa”, Salo sanoo.

 

Tammikuussa Mika Salo osallistui pitkän tauon jälkeen Tunturiralliin. Skodan ratissa taituroinut mies sijoittui hienosti kahdeksanneksi. Salo kertoi nauttineensa joka hetkestä: ”Se oli kyllä sairaan hauskaa.”

Vaikka Salo ei formularatin takana enää istukaan, ovat F1-kilpailut ovat hänelle arkipäivää nykyäänkin. Salo kertoo käyneensä viime kaudella peräti 16 kisassa 20:stä.

Maaliskuussa startannutta Formula 1 -kautta on Salon sanojen mukaan hankala ennustaa. Totuuden autojen tilanteesta tietävät vain tallit itse.

”Mersu tuntuu olevan aika hukassa, Ferrari menee tosi kovaa. Red Bullit olivat nopeita, mutta ei niistäkään tiedä, mitä ne tekee.”

Salo toteaa, että talvitestit eivät anna kunnollista osviittaa.

”Ulkopuolisena on aika vaikea sanoa, kuka on oikeasti kova.”

Tallin vaihdoin kokeneelle Kimi Räikköselle Salo ennustaa erilaista kautta. 

”Kimillä on vähän erilainen vuosi, ei ainakaan voittoja tule. On vähän eri tason auto alla. Toivotaan, että Alfa Romeo parantaa ja olisi siellä keskikastin yläpäässä.”

 

Entinen formulatähti vierailee F1-radoilla nykyäänkin tiuhaan. Salo toimii muun muassa FIA:n tuomarina. Kuva on otettu viime vuonna Belgian GP:ssä.

Virolaiset moottoriurheilupiirit ovat Salolle tuttuja. Hän ennustaa, että ensimmäinen virolainen kuljettaja nähdään Formula 1 -kisoissa kahden vuoden päästä.

”Jüri Vips on uusi tähti. Hän ajaa tällä hetkellä Formula kolmosissa. Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, niin hän pääsee ensi vuonna kokeilemaan F-ykkösiä ja seuraavana vuonna on kisakuski”, Salo sanoo.

Salo tietää, mistä puhuu, sillä hän on vahvasti mukana Vipsin taustajoukoissa entisen F1-testiajajan Marko Asmerin kanssa.

Kansainvälisen autourheilun huipulle on Virosta jo noussut yksi kuljettaja: Ott Tänak. Nuoren virolaiskuskin tulevasta menestyksestä Salolla on vakaa käsitys.

”Tänak voittaa todennäköisesti maailmanmestaruuden tänä vuonna. Hänellä on todella kova itseluottamus nyt. Viro on nousemassa moottoriurheilussa tosi korkealle.” 

 

Parasta Virossa

Tallinna – ”Vanhakaupunki on kaunis kuin mikä. Paljon hyviä ravintoloita ja uusia tulee koko ajan. Voi löytää aika yllättäviäkin paikkoja, kun vähän viitsii etsiä.”

Kesä – ”Kesä on Virossa tosi hieno, silloin siellä on niin hyvä olla. Pärnu ja Saarenmaa ovat tosi hienoja kesällä.”

Maaseutu – ”Tykkään Viron maaseudusta, se on vielä oikeasti maaseutua. Ei tarvitse pitkälle lähteä Tallinnasta, niin on jo maaseudulla.”

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Global Gaming, Mika Salo

Lue lisää samasta aiheesta
formulakuski kimi räikkönen Mika Salo mika salo tallinnassa Ott Tänak tallinnan-koti valtteri bottas villisika

8.1.2021 | Henkilö

Virossa valittiin vuoden urheilijoiksi rallikuski Ott Tänäk ja hänen kartanlukijansa Martin Järveoja

Virossa valittiin vuoden urheilijoiksi rallikuski Ott Tänäk ja hänen kartanlukijansa Martin Järveoja

Virossa vuoden 2020 urheilijoiksi valittiin rallin kuninkuusluokassa eli  WRC-sarjassa ajava rallitiimi Ott Tänak-Martin Järveoja. Edellisvuosista poiketen nyt ei valittu erikseen … Lue lisää

27.12.2020 | Henkilö

Korona on hankaloittanut opiskelijan arkea Tallinnassa

Korona on hankaloittanut opiskelijan arkea Tallinnassa

Iina Hakkarainen muutti Tallinnaan Hämeenlinnan seudulta. Hakkarainen opiskelee Tallinnan yliopistossa toista vuotta kulttuuritutkimusta ja kulttuurianalyysiä. ”Valmistuin itse pikkukylän lukiosta 2018 … Lue lisää

16.10.2020 | Kulttuuri

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa

Tove-elokuva ensi-iltaan Virossa – Tove Janssonista kertova valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa

Tove Janssonista kertovan Tove-elokuvan Viron ensi-ilta oli keskiviikkona 14. lokakuuta Kino Artiksessa Tallinnassa.  Ohjaaja Zaida Bergroth, näyttelijä Alma Pöysti ja … Lue lisää

16.10.2020 | Henkilö

”Tunnen olevani kotona” – rakkaus toi tamperelaisen Esko Auran Viroon

”Tunnen olevani kotona” – rakkaus toi tamperelaisen Esko Auran Viroon

Nuoren miehen reissu Viroon vuosia sitten koitui kohtalokkaaksi tamperelaiselle Esko Auralle. Matkalla Aura kohtasi tallinnalaisnaisen, tulevan vaimonsa. ”Viron kauneus toi … Lue lisää

7.10.2020 | Henkilö

”Viron ralli oli kalenterin hienoimpia” – ralliautoilija Teemu Suninen muutti Tallinnaan

”Viron ralli oli kalenterin hienoimpia” – ralliautoilija Teemu Suninen muutti Tallinnaan

Ralliautoilija Teemu Suninen ehtii vaivoin tulla tallinnalaisen kahvilan ovesta sisälle, kun tuntematon kahvila-asiakas jo nykäisee hihasta ja pyytää fanikuvaan.  ”Tuntuu, … Lue lisää

25.9.2020 | Henkilö

”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi” – asettumisen ammattilainen muutti Viroon

”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi” – asettumisen ammattilainen muutti Viroon

Viroon muuttaminen voi olla jännittävä askel, mutta jos on asunut jo useammalla mantereella, hyppäys ei ole suuri. ”Muutto Viroon oli … Lue lisää

7.9.2020 | Henkilö

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”

Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: ”Haluaisin luoda Tallinnan mummotunnelin”

Korkeiden puiden takaa pilkottaa tuttu näky. Tallinnan ensimmäinen pilvenpiirtäjä, Viru-hotelli, seuraa kaupungin kulkijoita, menipä keskustassa minne tahansa.  Tammsaaren puiston keskellä … Lue lisää

24.8.2020 | Henkilö

Suomalainen Virossa: Risto Lassila haluaa tehdä etelänaapuria tutuksi muillekin

Suomalainen Virossa: Risto Lassila haluaa tehdä etelänaapuria tutuksi muillekin

Muusikko ja musiikkialan yrittäjä Risto Lassila alkoi kolmisen vuotta sitten käydä Tallinnassa aiempaa tiiviimpään tahtiin, kun hän yhdessä ystävänsä Jani … Lue lisää

Suunnittele tulevia matkoja valtavan juttuarkistomme avulla.

Pidä Viro mielessä!

Mene juttuarkistoon PDF
Sulge