Tuoretta tietoa Virosta
3.5.2012 | Pääkirjoitus

Nousua huolestuneena odotellen

Nousua huolestuneena odotellen

Nousua huolestuneena odotellen

Muutama vuosi sitten, kun suomalaisten matkustaminen Viroon kasvoi huippulukemiin, piti matkat varata hyvissä ajoin. Sama ilmiö toistui tämän vuoden pääsiäisenä. Kaikkien laivayhtiöiden piti myydä ei-oota.

Suomalaisten matkailu Viroon tulee arvioiden mukaan kasvamaan tänäkin vuonna. Toivottavasti palvelu seuraa kysyntää. Joitakin vuosia sitten nähtiin, että kausityöntekijöiden kouluttamisessa on ollut puutteita. Muutama erinomainenkin esimerkki on olemassa, joista muut voisivat ottaa mallia. Myyntitaitoinen tarjoilija ja maukasta ruokaa tekevä kokki takaavat asiakkaiden tulon myös seuraavalla kerralla.

Yksi tapa huomioida muualta tulleet ravintolaasiakkaat on kääntää ruokalista heidän kielelleen.

Huomaavaista olisi, että teksti olisi kunnollista kieltä. Suomalaisethan eivät syö ravintolassa sikaa tai lehmää. Myöskin peltomarja on meille tuntematon herkku. Ä- ja a-kirjaimen sekoittaminen lisää kuitenkin vain paikallista väriä. Toisaalta, jos kielitaitoa ei ole, niin sitten kannattaa vaikka jättää kääntämättä tai kysyä apua kieltä osaavalta.

Ilman yhteistä kieltä pystyy kommunikoimaan, jos vain on halua ja tarvetta. Ongelmaksi tuleekin myyminen. Sanoohan vanha markkinointiviisaus, että ostaa voit kaikilla kielillä, myydä voit vain ostajan kielellä. Ystävällisyys ja ammattitaito ei ole koskaan pahasta.

Mikko Savikko, päätoimittaja

 

Lue koko juttu näköislehdestä

Lue lisää samasta aiheesta

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää

17.5.2022 | Pääkirjoitus

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka

Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää

30.1.2022 | Pääkirjoitus

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin

Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää

30.12.2020 | Pääkirjoitus

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!

Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa. Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä … Lue lisää

2.10.2020 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Lokakuun pääkirjoitus: Korona hiljensi lupaavasti alkaneen matkailusyksyn

Kirjoitan tätä pärnulaisen kylpylähotellin kahvilassa. Asiakkaita on minun lisäkseni vain parissa pöydässä. Rannan lähellä sijaitsevan perinteikkään hotellin edustakin oli kummallisen … Lue lisää