Tuoretta tietoa Virosta
10.8.2020 | Pääkirjoitus

Elokuun pääkirjoitus: Terveys edellä kohti syksyä

Elokuun pääkirjoitus: Terveys edellä kohti syksyä

Heinäkuu oli Virossa kelpo matkailukuukausi. Tunnelma oli monin paikoin kuin tavallisena kesänä. 

Myös laivayhtiö Tallink tiedotti, että sen matkustajamäärät tuplaantuivat heinäkuussa kesäkuuhun verrattuna. Suomalaiset todellakin palasivat Viroon, vaikka viime vuoden lukemista vielä jäätiinkin.

Ja suomalaisia myös näkyi katukuvassa. Esimerkiksi Tallinnan vanhassakaupungissa kävellessäni valtaosa vastaan tulleista oli suomalaisia. Myös terasseilla näkyi mukavasti porukkaa. Toki normaalikesään verrattuna kaupungin kaduilla oli hiljaisempaa.

Kesäpääkaupunki Pärnu lienee yksi poikkeuskesän selviytyjistä. Suomalaisten lisäksi kaupungin kaduilla näkyi heinäkuussa runsaasti virolaisia turisteja. Se ei tietysti ole ihme, sillä Pärnu on Viron kotimaan matkailun ykköskohteita.   

Suomalaisten lapsiperheiden lisäksi Pärnun katukuvassa näkyi aikaisempaa enemmän nuorten kaveriporukoita ja nuoria pariskuntia. Pärnu on selvästi saanut Suomesta uusia faneja.

Ja riitti suomalaisia muuallekin Viroon. Kävin heinäkuun lopussa juttukeikalla Kaakkois-Virossa Põlvan seudulla. Suomalaisia autoja tuli vastaan joka puolella, jopa Lüübnitsan pikkukylässä Peipsijärven rannalla.

 

Elokuun alku palautti mieleen, miten nopeasti korona-aikana tilanne voi muuttua. Tartuntamäärät kasvoivat niin Suomen kuin Vironkin puolella. Virossa kyseessä oli Tarton yökerhosta alkunsa saanut tartuntarypäs.

Onneksi Viron viranomaiset ovat puuttuneet asiaan hanakasti ja alueelliset ryppäät pyritään tukahduttamaan nopeasti. 

Tilanne on nyt herkkä, joten kaikki on kiinni omasta käyttäytymisestämme. Nyt onkin aika palauttaa mieliin turvallisuusasiat: riittävät turvavälit, käsien peseminen ja tarpeen vaatiessa myös maskin käyttö. Ja ennen kaikkea: kipeänä on jäätävä kotiin.

 

Kaikesta huolimatta elokuu on vielä täysi kesäkuukausi, josta kannattaa nauttia täysin siemauksin.

Nyt on hyvä aika lähteä kohteisiin, joissa on vähemmän väkeä ja lomailusta saa nauttia väljemmissä olosuhteissa. Virossa sellaisia paikkoja onneksi riittää.

Maan pikkukaupungit, maaseutukohteet, kansallispuistot ja lukemattomat upeat hiekkarannat sekä luontonähtävyydet tarjoavat hyvät puitteet lomailuun.

Ja kannattaa pitää mielessä, että Tallinnassakin on tänä kesänä väljempää. Kaupungissa on myös monia hienoja kohteita, joissa on runsaasti tilaa. Oletko jo käynyt esimerkiksi Viron ulkomuseossa Rocca al Maressa?

Elokuun lehteen olemme koonneet monipuolisen paketin loppukesän tapahtumista ja kohteista. Hienoja elämyksiä tarjoavat muun muassa Narvan linna, Padisen luostari, Pärnun pyöräreitit ja Kaakkois-Viron luontokohteet.

Virossa järjestetään elo-syyskuussa kaksi kansainvälistä suurtapahtumaa: Tallinn Music Week ja historian ensimmäinen Viron MM-ralli. Pidetään peukkuja, että ne voidaan järjestää normaalisti.

Turvallista ja leppoisaa loppukesää!

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronavirus matkailu mikko virta pääkirjoitus tapahtumat The Baltic Guide

7.9.2020 | Pääkirjoitus

Syyskuun pääkirjoitus: Korona-ajan Viron-matka on spontaani lähireissu

Syyskuun pääkirjoitus: Korona-ajan Viron-matka on spontaani lähireissu

Syksyllä lähdetään Viroon, jos koronatilanne sen sallii. Näin mietiskeli ystäväni loppukesästä. Jossittelu on ollut viime kuukausien muotiasia. Kun mikään ei … Lue lisää

4.7.2020 | Pääkirjoitus

Heinäkuun pääkirjoitus: Aika palata Viroon!

Heinäkuun pääkirjoitus: Aika palata Viroon!

Kirjoitan tätä Pärnussa, kävelykadun kahvilan terassilla. Ohitse lipuu perheitä, nuoria pareja, eläkeläisiä – suurin osa virolaisia. Sieltä täältä kuuluu myös … Lue lisää

15.5.2020 | Pääkirjoitus

Toukokuun pääkirjoitus: Suomalaismatkailija, tule takaisin!

Toukokuun pääkirjoitus: Suomalaismatkailija, tule takaisin!

Reilu kuukausi sitten olimme Virossa tilanteessa, jossa odotimme tulevaa: pelkäsimme pahinta, toivoimme parasta. Koronaepidemian huipun oli ennustettu saapuvan huhtikuun loppupuolella. … Lue lisää

3.4.2020 | Pääkirjoitus

Huhtikuun pääkirjoitus: Viro ei katoa minnekään

Verkkouutinen: Huhtikuun pääkirjoitus: Viro ei katoa minnekään

Päättynyt maaliskuu oli karmaiseva, kuin paha uni. Koronapandemia kietoi muutamassa viikossa syleilyynsä koko maailman. Virossa karuun todellisuuteen herättiin maaliskuun keskipaikkeilla. … Lue lisää

2.3.2020 | Pääkirjoitus

Maaliskuun pääkirjoitus – Herätys Tallinna, tuoreita soundeja tarjolla!

Maaliskuun pääkirjoitus – Herätys Tallinna, tuoreita soundeja tarjolla!

Oletko käynyt koskaan konsertissa Virossa? Tai osaatko mainita jonkun virolaisen artistin nimeltä? Maaliskuu on hyvä tilaisuus korjata asia, jos vastauksesi … Lue lisää

3.2.2020 | Pääkirjoitus

Tammivihtoja, suolakammioita ja mutakylpyjä – Viro on kylpylöiden luvattu maa

Tammivihtoja, suolakammioita ja mutakylpyjä – Viro on kylpylöiden luvattu maa

Viron kylpyläkulttuuri on kulkenut pitkän tien 1800-luvulta näihin päiviin. Viroa voi nykyään hyvällä syyllä kutsua Euroopan kylpyläparatiisiksi. Pienessä maassa kun … Lue lisää

6.1.2020 | Pääkirjoitus

Tammikuun pääkirjoitus: Näkemiin 2010-luku – tervetuloa lähimatkailu, luonto ja aidot kokemukset!

Tammikuun pääkirjoitus: Näkemiin 2010-luku – tervetuloa lähimatkailu, luonto ja aidot kokemukset!

Muistatko vielä Tallinnan paperisen ratikkalipun? Siis sen, joka piti rei’ittää ratikkaan mentäessä. Entäs Merekeskuksen, Balti jaaman entisen torin ja vanhat … Lue lisää

2.12.2019 | Pääkirjoitus

Joulukuun pääkirjoitus: Vettä kengässä Venetsiassa ja vähän Pärnussakin

Joulukuun pääkirjoitus: Vettä kengässä Venetsiassa ja vähän Pärnussakin

Kävipä niin, että vietin marraskuussa loman Venetsiassa juuri samaan aikaan, kun kaupunki joutui historian toiseksi pahimman tulvan valtaan. Pahimmillaan tulva … Lue lisää