Tuoretta tietoa Virosta
22.5.2025 | Viro

Näistä puhutaan Virossa

Kuvat Andrei Chertkov

Näistä puhutaan Virossa

 

Viron väkiluku väheni

Viron tilastokeskuksen tilaston mukaan Virossa asui tänä vuonna 1. tammikuuta 1 369 995 ihmistä, mikä tarkoittaa, että väkiluku väheni viime vuodesta lähes 5 000 hengellä. Viron väkiluku laski viimeksi vuonna 2016.

Vuonna 2024 syntyi 9 690 ja kuoli 15 756 ihmistä. Vuonna 2024 Viroon muutti 18 634 ihmistä ja 17 260 muutti pois.

Luonnollinen väestönkasvu oli viime vuonna negatiivinen (–6 066 henkilöä), mutta nettomuutto oli positiivinen (+1 374 henkilöä).

Viron väestötilastojen historiassa, joka ulottuu vuoteen 1919, syntyneiden määrä oli viime vuonna ensimmäistä kertaa alle 10 000.

Ensisynnyttäjien ikä on yli kaksi vuotta korkeampi kuin kymmenen vuotta sitten, ollen nyt 28,9 vuotta.

Viron asukkaista 82 prosentilla (1 123 000) on Viron kansalaisuus, kuudella prosentilla Venäjän kansalaisuus, viidellä prosentilla Ukrainan kansalaisuus, neljällä prosentilla on määrittelemätön kansalaisuus ja kolmella prosentilla jonkin muun maan kansalaisuus.

Etnisten virolaisten määrä kasvoi lähes 3 000 hengellä. Virolaisten osuus koko väestöstä on 68 prosenttia (935 000).

 

 

Abiristeilyllä ja pääsiäisellä merkittävä vaikutus alkuvuoden matkailijamäärään

Tallinnan Sataman ensimmäisen vuosineljänneksen matkustajatilastosta löytyy pari mielenkiintoista seikkaa. Viime vuoteen verrattuna laskua on 5,7 prosenttia, mutta se selittyy pelkästään pääsiäisen ajan matkailulla. Viime vuoden pääsiäinen oli maaliskuussa eikä huhtikuussa, kuten tänä vuonna. Siksi tämän vuoden ensimmäisen vuosineljänneksen matkustajamäärä laski.

Vuonna 2023 pääsiäinen oli huhtikuussa, ja silloinkin alkuvuoden matkustajamäärä oli ennätyksellisen suuri.

Tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana suomalaismatkustajien määrä oli 593 216 (viime vuonna 628 790). Luku kertoo yhdensuuntaiset matkat, eli noin 300 000 suomalaista kävi laivalla Virossa tammi–maaliskuussa.

Huomioitava ja näkyvä määrä matkustajista oli nuoria eli 15–19-vuotiaita suomalaisia. He tekivät kaikkiaan viidesosan helmikuun suomalaismatkoista (15–19-vuotiaat 45 148 ja suomalaiset yhteensä 223 758). Eli ainakin 22 500 suomalaisnuorta kävi tämän vuoden helmikuussa Tallinnassa, suuri osa Abi Goes Tallinn -risteilyllä. Viime vuonna heitä oli tosin vieläkin enemmän, lähes 30 000.

 

 

Viron puolustusmenot nousevat lähivuosina yli viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta

Viron pääministeri Kristen Michal sanoi maaliskuun lopulla, että Viron puolustusmenojen nostaminen viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta ei riitä, ja että puolustusmenot kasvavat entisestään lähivuosina.

Lehdistötilaisuudessa pääministeri Michal kertoi, että Venäjän strategiset tavoitteet eivät ole muuttuneet. ”Putinille kaikki, mitä on tapahtunut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, on ollut väärin. Hän haluaa alistaa itsenäisiä valtioita. Nämä tavoitteet tarkoittavat sitä, että Venäjän hyökkäyksen vaara uhkaa kaikkia ympärillä olevia maita, myös Natoa”, Michal korosti.

Pääministeri sanoi hallituksen hyväksyneen periaatepäätöksen, jonka mukaan puolustusbudjetti nousee vähintään viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuodesta 2026 alkaen. Myös oppositiopuolueet tukevat hallituksen päätöstä.

”Puolustusbudjetin kasvattamisen tavoitteena on tehdä Venäjän sotilaallinen aggressio Viroa ja muita Nato-maita vastaan ​​mahdottomaksi. Yksinkertaisesti sanottuna tavoitteena on estää sota”, Kristen Michal sanoi.

Michal lisäsi vielä, että tämäkään ei luultavasti vielä riitä, ja että tulevina vuosina puolustusmenot todennäköisesti kasvavat yli viiden prosentin bruttokansantuotteesta.

Viro on myös ilmoittanut eroavansa Ottawan jalkaväkimiinasopimuksesta.

 

Lue lisää samasta aiheesta
abiristeilyt Viroon kulttuuri matkailu mielipide Näistä puhutaan politiikka Viron tilastokeskus yhteiskunta

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää

19.6.2026 | Viro

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Tallinnan raitiotielinjoihin uudistuksia

Raitiovaunuliikenne Tallinnan keskustasta Ülemiste CItyn kautta lentokentälle palautuu elokuussa, kun lentoasemaa alkavat palvella raitiotielinjat T2 ja T4. Samalla kaikkien linjanumeroiden … Lue lisää

17.6.2026 | Viro

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Retrobest-festivaali jo 10-vuotias

Otepään Pühajärven rannalla järjestetään 26.–27.6. Retrobest-festivaalin 10-vuotisjuhla. Musiikkiin ja nostalgiaan keskittyvä tapahtuma tuo lavalle sekä kansainvälisiä tähtiä että virolaisia suosikkiartisteja … Lue lisää

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää