Tuoretta tietoa Virosta
5.3.2020 | Viro

Näistä puhutaan Virossa maaliskuussa

Näistä puhutaan Virossa maaliskuussa

Matkailun kasvu jatkuu Virossa

Viron majoitusyrityksissä yöpyi vuonna 2019 ennätykselliset 3,8 miljoonaa kotimaista ja ulkomaista matkailijaa, mikä on 6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Kasvua oli niin virolaisten kuin ulkomaistenkin matkailijoiden määrässä. Asiasta kertoi Viron tilastokeskus (Statistikaamet). 

Kaiken kaikkiaan ulkomaisia matkailijoita yöpyi virolaisissa majoitusyrityksissä 2,3 miljoonaa. Eniten ulkomaisia matkailijoita saapui Viroon Suomesta (36 %), Venäjältä (12 %) ja Latviasta (8 %).

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä kasvoi viisi prosenttia. Suomalaisten Virossa viettämien öiden määrä laski kaksi prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

 

Linnahall saanee uuden elämän

Jo vuosikymmenen ilman käyttöä Tallinnan sataman kupeessa seisoneelle muhkealle Linnahallille näyttäisi lopulta koittavan kirkkaampi tulevaisuus. Tallink-laivakonserni, Tallinnan kaupunki sekä sijoitusyhtiö AS Infortar allekirjoittivat 26.2. aiesopimuksen Linnahallin kunnostamisesta. Tavoitteena on tehdä hallista kansainvälinen konferenssi- ja konserttikeskus, jonka yhteydessä on Tallinkin oma matkustajasatama, hotelli, ravintoloita ja muita vapaa-ajan palveluita.

Tallinnan kaupunginvaltuuston tulee vielä hyväksyä aiesopimus. Linnahall valmistui vuonna 1980 Moskovan kesäolympialaisten purjehduskilpailuja varten. Hallin sisällä on muun muassa lähes 5 000-paikkainen konserttisali.

 

Georg Ots

Georg Otsia muistellaan

Laulaja Georg Otsin syntymästä tulee kuluneeksi maaliskuussa sata vuotta. Laulajalegendaa muistellaan kuluvana vuonna monin eri tavoin.

Pärnun konserttitalossa järjestetään 19.3. ja kansallisooppera Estoniassa 20.3. Georg Ots 100 -juhlakonsertti. Myös kesäkuiset Tallinnan Vanhankaupungin päivät alkavat Georg Ots -juhlakonsertilla.

Kauniit konsertit Käsmussa -tapahtumassa juhlistetaan Georg Otsia 13.6. Lavalla esiintyvät muun muassa Marko Matvere ja Mart Sander. Georg Otsista kertova näyttely on Viron historiallisessa museossa 2.5. asti.

 

Kuvat: Andrei Chertkov, Viron kansallisooppera

Lue lisää samasta aiheesta
100-vuotta georg ots juhlavuosi Linnahalli matkailu viroon viron-matkailu viron uutiset vuoden 2019 matkailutilastot

2.9.2026 | Viro

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää

28.8.2026 | Viro

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Sata syytä vierailla Põltsamaalla

Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai  tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää

23.8.2026 | Viro

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi

Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää

20.8.2026 | Viro

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!

”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää

18.8.2026 | Viro

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä 

Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää