Tuoretta tietoa Virosta
15.3.2016 | Henkilö

Märt Avandi: ”Voisimme osata paremmin nauraa itsellemme”

Märt Avandi: ”Voisimme osata paremmin nauraa itsellemme”

Miekkailija-elokuvasta tuttu Märt Avandi yrittää saada virolaiset nauramaan. Hän toivoo Miekkailijan poikivan uusia rooleja Suomessa.

 

Pärnulaisen Endla-teatterin kahvilassa Märt Avandi, 35, saa istua rauhassa. Virossa suurta suosiota nauttiva näyttelijä on kahvilassa tuttu näky, hän palasi Endlan lavalle viime keväänä.

Suomessa Avandi vasta kolkuttelee menestyksen ovia. Klaus Härön ohjaaman Miekkailija-elokuvan ansiosta Avandi on nähty tiuhaan Suomenkin tv-ruuduissa, muun muassa Härön kanssa Yhdysvaltojen Golden Globe -näytösten parrasvaloissa.

Märt Avandi näyttelee Miekkailijassa virolaista huippumiekkailija Endel Nelistä, joka muuttaa Leningradista pikkuruiseen Haapsaluun ja aloittaa työskentelyn opettajana. Lasten miekkailukerhosta muodostuu tärkeä henkireikä niin Endelille kuin lapsillekin. 50-luvun Neuvosto-Virossa Saksan armeijassa sotineen Nelisin taustat kaivetaan esiin ja tilanne kiristyy. Toivo kuitenkin säilyy tiukoissakin tilanteissa.

”Mitä vain elämässä tapahtuu, niin omista periaatteista on pidettävä kiinni. Ja tarpeen vaatiessa pitää myös uida vastavirtaan, vaikka tapahtuisi mitä”, Avandi kiteyttää elokuvan sanoman. 80-luvun alussa syntynyt Avandi muistaa itsekin neuvostoajan hyvin.

Virossa Miekkailija on saanut hyvän vastaanoton, kuten myös Suomessa. ”Elokuvan suosio on ollut yllätys, Golden Globe ja kaikki se muu. Olen menestyksestä hyvin iloinen.”

Vaikka palkintoja rapakon takana ei tullutkaan, on Avandi tyytyväinen Yhdysvaltojen reissuun.

”Oli aivan mahtava kokemus olla siellä ensimmäistä kertaa ja tavata silmästä silmään maailmanluokan tähtiä. Amerikkalainen yleisö piti elokuvasta todella paljon, vastaanotto oli todella tunteellinen”, hän sanoo.

 

Työskentely suomalaisten kanssa oli mutkatonta ja hyvät järjestelyt tekivät Avandiin vaikutuksen. ”Ihmettelin alusta lähtien sitä, miten hyvin asiat oli koordinoitu ja miten kaikkeen omistauduttiin täysillä. Virossa aikatauluilla on tapana venyä.

Arvostan Klausia todella paljon, meistä on tullut projektin aikana hyvät ystävät. Toivottavasti teemme tulevaisuudessakin yhteistyötä.”

Oman haasteensa asetti lasten ohjaaminen, varsinkin kun työkielenä oli englanti. ”Lasten kanssa työskentely oli paikoin haastavaa, mutta kuitenkin hyvin antoisaa. Lapset olivat todella lahjakkaita, esimerkiksi Liisa Koppel (elokuvan Marta), joka teki yhtä pitkää päivää kuin aikuisetkin. Kukaan ei kertaakaan kiukutellut”, kehuu Avandi.

 

Maaliskuussa Märt Avandi matkustaa Helsinkiin Jussi-gaalaan, jossa hän on ehdolla parhaasta miespääosasta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun virolaisnäyttelijä on ehdolla Jussi-pystin saajaksi. Miekkailija on ehdolla myös parhaaksi elokuvaksi ja kuvauksesta. ”Ehdokkuus tuli täytenä yllätyksenä, olen siitä hyvin otettu”, hän sanoo.

Suomeen Avandilla on lämpimät suhteet, hän vierailee perheensä kanssa Porvoossa asuvien sukulaisten luona tiuhaan. Suomalaisista elokuvista Avandi mainitsee suosikeikseen muun muassa Rare Exportsin. ”Pidän suomalaisesta huumorista ja etenkin Jalmari Helanderin elokuvista. Tykkään Helanderin tyylistä, se on todella hauska.”

Eroavatko suomalainen ja virolainen komedia paljon toisistaan?

”Suomalaisessa huumorissa on jokin erityinen totisuus, joka on hyvin hauskaa. Hitaus ja poikkeuksellinen totisuus muuttavat kaiken todella hauskaksi, pidän siitä hyvin paljon.” Avandin mukaan tämän vuoden Tujurikkujan radiosketsissä on samaa tyyliä.

 

Vuodenvaihteessa nähty Tujurikkuja (ilonpilaaja) aiheutti skandaalin Virossa. Sketsiohjelma loppui lauluun, jonka sanat oli vaihdettu Märt Avandin laatimiin uusiin sanoihin. Kyseessä oli virolaisille tärkeä Ei ole üksi ükski maa -laulu, jonka Alo Mattiisen sävelsi 1987. Laulun esitti silloin joukko eturivin muusikoita, muun muassa Ivo Linna ja Tõnis Mägi. Uuden laulun sanoissa virolaiset leimattiin rasisteiksi ja homofoobikoiksi.

Kaikkien mielestä laulu ei suinkaan ollut hauska. Onko virolaisilla itseironiaa?

”Voisimme osata kyllä paremmin nauraa itsellemme. Minusta tuntuu, että suomalaiset osaavat paremmin, mutta en ole varma. Luulen, että meidän täytyy vielä kasvaa vapaassa yhteiskunnassa jonkin aikaa, ennen kuin me tulemme vahvoiksi”, hän pohtii.

Tujurikkuja-ohjelmassa on nähty aiemminkin keskustelua herättäneitä sketsejä. Kuten vaikkapa se, jossa Märt Avandi keihästää jättiläismäisen Tarja Halosen Vapaudenaukion ristimonumentilla. Se aiheutti pienimuotoisen kohun Suomenlahden pohjoispuolellakin.

Miltä tuntui tappaa Suomen presidentti? ”Oikein hauskalta!”, Avandi nauraa vedet silmissä. Hänen mukaansa se oli yksi parhaista Tujurikkuja-sketseistä.

”Ei ole olemassa sellaista teemaa, joka ei voisi olla pohjana vitsille. Oli miten arka tai vaikea aihe tahansa, sitä voi käsitellä huumorilla. Vuosien mittaan meillä on muodostunut sosiaalikriittinen tyyli, mutta se ei ole tavoite sinänsä.”

Mitä Virolle tällä hetkellä kuuluu?

”Huonosti on se, että me olemme ilkeitä, vihaisia ja kahtia jakaantunut kansa. Se on todella huono merkki, pienessä yhteiskunnassa niin ei saisi käydä. Voisimme olla paljon empaattisempia ja hyväntahtoisia.

Tästä kaikesta seuraa se, että meidän pitäisi osata paljon paremmin nauramaan itsellemme. Jos osaisimme, olisi monet muut huolet pois pyyhitty”, pohtii Avandi ja lisää: ”Ja sitä me yritämmekin tehdä.”

 

Märt Avandin kotikaupunki on viime keväästä lähtien taas Pärnu, hän asui kaupungissa myös vuosina 2006–2008. Viimeiset viisi vuotta hän asui Tallinnassa, jossa työskenteli Viron Draamateatterissa. Mikä toi miehen takaisin hiljaiseen pikkukaupunkiin?

”Sielu veti takaisin Pärnuun. Tykkään asua Pärnussa, täällä on todella hyvä olla. Pärnu on sopivan kokoinen kaupunki, josta löytyy kaikki tarvittava. Ei ole liikaa ihmisiä tai liian kiireinen elämän rytmi.

Olen Raplasta kotoisin, joten olen puolittain maalaispoika. En kaipaa enempää meteliä ja melskettä. Merenranta on minulle tärkeä. Jostain syystä on niin, että Pärnun ranta on minulle paljon läheisempi kuin vaikkapa Pirita Tallinnassa. Pärnussa meri on oikea.”

Tulevaisuudesta kysyttäessä Avandi vastaa pilke silmäkulmassa: ”Suomesta tai Hollywoodista ei ole tullut uusia elokuvatarjouksia, ainakaan vielä.”

 

Screen Shot 2016-03-15 at 10.38.48

 

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT ANDREI CHERTKOV, MAKING MOVIES OY

Lue lisää samasta aiheesta

31.1.2025 | Henkilö

camera icon5
Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Heikki Nenosen Itä-Viro huokuu kulttuuria, historiaa ja seikkailuja

Valokuvaaja, pappi ja kolumnisti Heikki Nenonen viihtyy Virossa. Hänen matkansa eteläiseen naapurimaahan alkoivat jo parikymmentä vuotta sitten tavallisina turistireissuina. … Lue lisää

27.1.2025 | Mainos | Kulttuuri

”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Mainos ”Täällä on puuterilunta ja lämpimiä ihmisiä, täällä on aikaa ja rauhaa”

Suomalainen kirjailija Mika Keränen, jonka koti on ollut Tartossa vuodesta 1993, rakastui Etelä-Viroon ensisilmäyksellä. Yliopistokaupunki Tartto ja Etelä-Viro tuntuivat … Lue lisää

23.1.2025 | Henkilö

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Toimittaja Kaja Kunnas palkittiin journalistisesta työstään

Helsingin Sanomien Viron kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas on saanut arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin. Kunniamerkki myönnettiin 22. tammikuuta 2025 Suomen … Lue lisää

15.1.2025 | Henkilö

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

Pojat, jotka päätyivät Võsun huvilalta Euroviisu-lavalle

5MIINUST on virolainen pop- ja hip hop -bändi, joka edusti yhdessä nykyfolk-yhtyeen Puuluupin kanssa Viroa vuoden 2024 Euroviisuissa Malmössa … Lue lisää

10.11.2024 | Henkilö

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Rain Kooli: ”En koe itseäni Suomessa ulkomaalaiseksi”

Toimittaja Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin ansioituneesta ja pitkäaikaisesta työstä Suomen hyväksi tämän vuoden toukokuussa. Kunniamerkki … Lue lisää

23.9.2024 | Henkilö

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Rain Kooli sai arvostetun Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin

Viime viikon perjantaina 20. syyskuuta suomalais-virolaiselle toimittajalle Rain Koolille luovutettiin arvostettu Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkki Viron Suomen suurlähetystössä. Kunniamerkin … Lue lisää

2.8.2024 | Henkilö

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen jatkaa Kalev/Cramon riveissä seuraavankin kauden

Severi Kaukiainen on viihtynyt hyvin legendaarisen koripalloseuran Kalev/Cramon riveissä eikä ole aikeissa vaihtaa seuraa seuraavallakaan kaudella. Seuran maine on … Lue lisää

18.7.2024 | Henkilö

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Nuori suomalainen lentopallolupaus Viroon

Anton Välimaa solmi keväällä pelaajasopimuksen Võrun lentopalloklubin (Võru Võrkpalliklubi Barrus) kanssa. Välimaa aloittaa etelävirolaisen joukkueen riveissä tänä syksynä ja … Lue lisää