Tuoretta tietoa Virosta
20.1.2023 | Kolumnit

Maaseutu tyhjenee ja virolaiset kaupunkilaistuvat

Miten koko Viro pidetään asutettuna?

Maaseutu tyhjenee ja virolaiset kaupunkilaistuvat

 

Muuttoliike maalta kaupunkeihin jatkuu. Tilanne on ollut Virossa samanlainen koko uuden itsenäisyyden ajan.

Vaikka asuntojen hinnat ovat aivan eri luokkaa Viron suurissa kaupungeissa kuin maaseudulla, muuttavat ihmiset pois maalta. Syynä on se, että työpaikat ovat suurissa kaupungeissa ja myös palkat ovat korkeampia.

Koska työpaikat ovat keskittyneet kasvukeskuksiin, usein ainoa tulolähde maaseudulla ovat matkailupalvelut tai ainakin jotkut erilliset turisteille suunnatut toiminnot, kuten esimerkiksi kesäasuntojen huolto ja kunnostus.

Tulot maalla koostuvatkin usein pienistä rahavirroista.

Onneksi Virossa on maaseudun tyhjenemiseen havahduttu. Maalle yritetään houkutella ihmisiä erilaisin keinoin. Esimerkiksi televisiossa ja lehdissä on usein maalla asumista ihannoivia ohjelmia, dokumentteja ja artikkeleita.

Samalla on kuitenkin tehty päätöksiä, jotka eivät varsinaisesti edistä maalle muuttoa. Esimerkiksi viime vuonna tehdyt suuret hinnankorotukset Saarenmaan ja Hiidenmaan autolautoilla vähentävät matkailua saarille ja nostavat myös saarelaisten elinkustannuksia.

 

Virolaiset ovat maakansaa. Juuret ovat tukevasti mullassa. Lomalla lähdetään heti maalle, jos se on suinkin mahdollista. Näyttäisikin siltä, että monella virolaisella olisi halua asua maaseudulla, jos taloudelliset realiteetit sen sallisivat.

Kaupungistumista johtavat Tallinna ja Tartto. Myös pienemmät kaupungit keskusten ympärillä kasvavat. Kasvukeskusten lähellä sijaitsevista pikkukaupungeista on tulossa suurten kaupunkien nukkumalähiöitä, joista käsin käydään suurkaupungissa töissä.

Syrjäisempien pienten kaupunkien ja maaseutualueiden väkiluku siis vähenee, mutta onneksi hitaammin kuin vuosina 2000–2011.

Viron tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 33 prosenttia Viron väestöstä asui Tallinnassa, ja 43 prosenttia työllisistä työskenteli pääkaupungissa. Molemmat luvut ovat nousussa. Vuonna 2000 Tallinnassa asui 29 prosenttia väestöstä. Vuonna 2011 määrä oli 30 prosenttia. 

Vuonna 2011 39 prosenttia työllisistä työskenteli Tallinnassa. Vuonna 2021 luku oli jo 43 prosenttia. Väestönlaskentatietojen mukaan noin puolet Viroon muuttavista ulkomaalaisista jää Tallinnaan.

Uudisrakentamista on tehty alueilla, joille ihmiset ovat muuttaneet tai muuttamassa.

Peräti 88 prosenttia viimeisen kymmenen vuoden aikana valmistuneista asunnoista on rakennettu Harjumaalle tai Tarton maakuntaan. Tallinna sijaitsee Harjumaalla.

 

Hüttünen

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hiidenmaa kaupunki maakansa muuttoliike Saarenmaa Tallinna tartto Viron maaseutu

28.11.2023 | Kolumnit

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viron parlamentin toiminta on halvaantunut

Viime aikoina on Viron poliittista elämää hallinnut keskustelu pääministeri Kaja Kallaksen miehen osittain omistaman kuljetusyhtiön jatkamasta toiminnasta Venäjällä sen … Lue lisää

6.8.2023 | Kolumnit

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Piirissaar kuvastaa Itä-Viron sitkeyttä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kirkko oli tuossa vieressä. Minun isoisäni Kirill … Lue lisää

30.7.2023 | Kolumnit

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Tallinnan laaja katuremontti on aiheuttanut kaupunkiin kaaoksen 

Valtavien tieremonttien takia on tänä kesänä Tallinnassa vaikea liikkua. Kaupungin kadut on revitty auki. Suuri määrä katuja on suljettu. … Lue lisää

22.6.2023 | Kolumnit

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Muutama sana virolaisesta työnteosta

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva Suomen kirjailijaliiton puheenjohtaja. ”Kierrellessäni Tallinnassa näen miten surkeassa jamassa kaikki on”, … Lue lisää

15.5.2023 | Kolumnit

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron poliittinen kenttä liberalisoitui – Ekre istuu pitkään oppositiossa

Viron maaliskuisten parlamenttivaalien jälkeen poliittinen kenttä maassa muuttui pysyvästi. Vuosien ajan politiikkaa dominoinut ja osittain jopa terrorisoinut oikeistolainen ja … Lue lisää

3.2.2023 | Kolumnit

Luetaan viroa, luetaan suomea

Luetaan viroa, luetaan suomea

Suomesta kuuluu hälyttäviä uutisia lasten lukutaidon heikentymisestä. Äidinkielen tunnit koostuvat opettajien mukaan kaikesta muusta kuin kirjallisuudesta, sillä oppiainetta on … Lue lisää

15.12.2022 | Kolumnit

Yksin virolaisessa metsässä

Yksin virolaisessa metsässä

Ville Hytösen kolumni Ville Hytönen on Harkun Suurupissa asuva suomalainen toimittaja-kirjailija. Olen jälleen kerran yksin metsässä. Se kaikki lievä … Lue lisää

24.11.2022 | Kolumnit

Virossa ei valiteta inflaatiosta ja energian hinnan noususta

Virossa ei valiteta inflaatiosta ja energian hinnan noususta

Ukrainan sota ja sen aiheuttama energian hintojen nousu ovat aiheuttaneet Virossa Euroopan suurimman inflaation, mutta virolaiset valittavat asiasta yllättävän … Lue lisää