Tuoretta tietoa Virosta
12.4.2021 | Viro

Maanantaista alkaen voi Suomesta matkustaa Viroon ilman rajoituksia

Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov

Maanantaista alkaen voi Suomesta matkustaa Viroon ilman rajoituksia

 

Viron ulkoministeriö ilmoitti perjantaina 9.4.2021 verkkosivullaan, että maanantaista 12.4.2021 alkaen Suomesta tuleva henkilö pääsee Viroon ilman karanteenia tai negatiivisen koronatestin näyttämistä.

Tämä johtuu siitä, että Viron hallituksen linjauksen mukaan Schengen-alueelta tai Euroopan unionin maista voi Viroon tulla ilman rajoituksia, jos lähtömaassa on karonavirustartuntojen ilmaantuvuusluku alle 150. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka monta tartuntaa on todettu viimeisen 14 päivän aikana 100 000 asukasta kohden.

Viron Suomelle, Latvialle ja Lieuttualle myöntämä erityisjärjestely loppui 5. huhtikuuta. Tämän jälkeen on myös näistä maista Viroon matkustaviin henkilöihin sovellettu samoja sääntöjä ja rajoituksia kuin muista Euroopan maista tulevilla on ollut.

 

Suomen ilmaantuvuusluku on 138,7

Viron ulkoministeriön mukaan 9.4. oli Suomen ilmaantuvuusluku 138,7. Suomen lisäksi on Euroopassa vain neljä maata, joiden ilmaantuvuusluku on alla 150. Ne ovat Iso-Britannia, Portugali, Tanska ja Vatikaani. Vatikaanista Viroon tuleva joutuu kuitenkin käytännössä aina karateeniin, koska Vatikaanista matkustettaessa täytyy tulla Italian kautta.

Muista Euroopan maista Viroon tulevat henkilöt joutuvat kymmenen päivän omaehtoiseen karanteeniin, jota voi lyhentää kahdella negatiivisella korovavirustestillä.

Viron koronatartuntatilanne on menossa parempaan suuntaan, mutta maassa on yhä voimassa tiukat liikkumisrajoitukset.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ilmaantuvuusluku karanteeni koronatesti koronavirustesti matkustaminen viroon matkustusrajoitukset Schengen-alue

16.2.2025 | Viro

Yhdeksän tosiasiaa nyky-Virosta

Yhdeksän tosiasiaa nyky-Virosta

Viron tilastokeskuksen tutkimukset osoittavat maan edistyneen merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana useilla aloilla. Asumisen ja terveydenhuollon laatu on parantunut, julkinen … Lue lisää

14.2.2025 | Viro

Viron tuki Ukrainalle ei horju 

Viron tuki Ukrainalle ei horju 

Toisin kuin Yhdysvalloista kantautuvat hälyttävät kannanotot, jotka viittaavat mahdollisiin Ukrainalle epäedullisiin kompromisseihin Venäjän kanssa, Viron tuki Ukrainalle ei horju. … Lue lisää

12.2.2025 | Viro

Tallink muuttaa Megastarin aikatauluja – helpotusta konserttimatkailijoille kesällä 2025

Tallink muuttaa Megastarin aikatauluja – helpotusta konserttimatkailijoille kesällä 2025

Tallink muuttaa tilapäisesti Tallink Shuttle Megastarin aikataulua 24.7.2025 ja mahdollistaa AC/DC-konserttikävijöiden paluun Tallinnasta Helsinkiin tapahtuman jälkeen. ”Tallinnan AC/DC-keikalle on … Lue lisää

11.2.2025 | Viro

Tallinnan kansainvälinen koulu muutti Ülemisteen 

Tallinnan kansainvälinen koulu muutti Ülemisteen 

Ülemiste Cityn vastikään valmistunut koulutuskeskus on saanut ensimmäisen suuren vuokralaisensa: Tallinnan kansainvälisen koulun. Koulu tarjoaa kansainvälistä koulutusta Virossa noin … Lue lisää

9.2.2025 | Viro

Suomalaisten Viron-matkailussa viime vuonna lievä nousu

Suomalaisten Viron-matkailussa viime vuonna lievä nousu

Viron keskuspankki, Eesti Pank julkaisi vuoden 2024 matkailutilaston. Sen mukaan suomalaiset tekivät maahan yhteensä 1,8 miljoonaa matkaa. Suomalaisten osuus … Lue lisää

28.1.2025 | Viro

Yritykset ja sijoittavat kohtaavat sTARTUp Day -tapahtumassa

Yritykset ja sijoittavat kohtaavat sTARTUp Day -tapahtumassa

Tartossa järjestetään jokavuotinen yritysfestivaali sTARTUp Day 29.–31. tammikuuta. Tapahtuma kokoaa yhteen startup-yritysten perustajat, yrittäjät, sijoittajat, innovaattorit ja opiskelijat. sTARTUp … Lue lisää

23.1.2025 | Viro

airBaltic yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä

airBaltic yksi maailman turvallisimmista lentoyhtiöistä

Baltian suurin lentoyhtiö airBaltic on saavuttanut merkittävän tunnustuksen pääsemällä ensimmäistä kertaa maailman turvallisimpien lentoyhtiöiden listalle, jonka on laatinut Airline … Lue lisää

23.1.2025 | Viro

Karl ja Mari-Liis hallitsevat Viron yhdysnimien kärkeä

Karl ja Mari-Liis hallitsevat Viron yhdysnimien kärkeä

Virossa yhdysnimien suosio on kasvanut huomattavasti maan uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Viime vuosikymmeninä lähes kuudesosa pojista ja lähes viidennes tytöistä on … Lue lisää