Tuoretta tietoa Virosta
30.9.2019 | Pääkirjoitus

Lokakuun pääkirjoitus: Viro vetää taas suomalaisia – ilmastonmuutos tuo lähimatkailuun uuden kasvun alustan

Lokakuun pääkirjoitus: Viro vetää taas suomalaisia – ilmastonmuutos tuo lähimatkailuun uuden kasvun alustan

Kesän jälkeen saatiin hyviä matkailu-uutisia: suomalaisten matkailu Viroon kääntyi kasvuun. Heinäkuussa virolaisissa majoitusyrityksissä oli kolme prosenttia enemmän suomalaisia kuin viime vuonna samaan aikaan. Yöpymisten määrä kasvoi Viron tilastokeskuksen mukaan peräti kahdeksan prosenttia.

Merkityksellisen tilanteesta tekee se, että heinäkuuta edeltävät 17 kuukautta suomalaisten määrä laski yhteen menoon. Voidaan siis aidosti puhua kasvun alkamisesta.

Suurinta kasvu oli Tallinnassa, jossa yöpymisten määrä nousi peräti 13 prosenttia. Kasvua yöpymisissä oli myös Pärnussa ja Tartossa.

 

Syitä kasvuun on varmasti monia. Ensimmäisenä monille tulee tietenkin mieleen Viron alkoholiveron lasku, joka tapahtui juuri sopivasti heinäkuun alussa. Ja kun asia sai vielä Suomessa runsaasti mediahuomiota, niin varmasti sillä on ollut jonkinlainen rooli kasvussa.

Paljon hyvää on kuitenkin tapahtunut myös muilla rintamilla, erityisesti Viron markkinoinnissa. Viron matkailun edistämiskeskus on viimeisen vuoden aikana panostanut ihan uudella tavalla maan esittelyyn Suomessa.

Ja mikäpä on ollut esitellessä, kun uusia, hienoja kohteita on tullut roppakaupalla. Hyväksi esimerkiksi kelpaa kesäkuussa avattu Fotografiska, joka on houkutellut paljon kävijöitä myös Suomesta.

Uutta on tulossa vielä tämänkin syksyn aikana. Koko perheen Proto-keksintötehdas avataan 19. lokakuuta. Pitkään remontissa ollut Paksun Margareetan meri­museo avaa ovensa täysin uudistuneena marraskuussa.

Muualla Virossakin on tarjolla uutta ja kiinnostavaa, muun muassa Pärnun uusi Wasa Resort -kylpylähotelli ja Haapsalun kunnostettu piispanlinna. Kovassa nousussa on myös Tartto, joka valittiin Euroopan vuoden 2024 kulttuuripääkaupungiksi.

 

Ilmastokriisin aikana yhä useampi suomalainen tekee matkailupäätöksensä ilmastovaikutukset mielessä. Viro tarjoaa mahdollisuuden matkustaa lähelle, kuormittamatta ilmastoa kovin raskaasti. Tämä tarjoaa hyvän kasvun alustan suomalaisten matkailua ajatellen.

Vaikka Tallinnan-laivojen päästöistä onkin tehty ristiriitaisia laskelmia, on laivamatka Tallinnaan kuitenkin vähemmän ympäristöä kuormittava kuin vaikkapa lento Berliiniin tai Thaimaahan. Lisäksi modernit LNG-kaasua käyttävät laivat vähentävät päästöjä Itämeren liikenteessä.

Virossa matkailija voi tehdä monia ympäristön kannalta tärkeitä valintoja. Maan kattava juna- ja bussiverkosto tarjoaa helppoja ja mukavia vaihtoehtoja. Sähkö- tai kaasuautoilijankaan ei tarvitse murehtia, sillä menopelin saa tankattua tai ladattua joka puolella maata.

Viro on myös luomutuotannon kärkipäässä Euroopassa, joten luomu- ja lähiruokaa on tarjolla ravintoloissa runsaasti.

Pieni maa on täynnä mahdollisuuksia vihreisiin valintoihin. Ehkä Viro voisi olla kestävän matkailun edelläkävijä Euroopassa?

 

Mikko Virta

Päätoimittaja

Lue lisää samasta aiheesta
ekomatkailu laivojen päästöt maata pitkin viro maata pitkin viroon matkailu viro vastuullinen matkailu Viron tilastokeskus ympäristöystävällinen matkailu

16.5.2024 | Pääkirjoitus

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kaksi varmaa kesän merkkiä ovat muuttolinnut ja vuoden ensimmäinen kesänumero

Kävelen Paljassaaren rantapolkuja ja ihailen Pikakarin rannassa pesivää joutsenparia. Ne tervehtivät minua ja koiriani uimalla uteliaisuuttaan hieman lähemmäs. Autereinen … Lue lisää

19.2.2024 | Pääkirjoitus

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Tänä vuonna panostamme entistä enemmän verkkolehteen ja sosiaaliseen mediaan

Viime vuonna vietettiin The Baltic Guiden juhlavuotta. Viron suurin suomenkielinen matkailulehti täytti pyöreät 30 vuotta. Itse törmäsin lehteen reilut … Lue lisää

10.11.2023 | Pääkirjoitus

Laivamatkailun uusi aika

Laivamatkailun uusi aika

Helsingin Satama tutkitutti viime kesänä mistä syystäja ketkä Suomesta Viroon matkustavat. Tulos oli ainakin itselleni hienoinen yllätys, vaikka matkustan … Lue lisää

28.7.2023 | Pääkirjoitus

Toiseen saunaan

Toiseen saunaan

Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää

17.5.2023 | Pääkirjoitus

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?

Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää

13.1.2023 | Pääkirjoitus

Jäniksen vuosi 2023

Jäniksen vuosi 2023

En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää

28.11.2022 | Pääkirjoitus

Hyvä naapuri, paha naapuri

Hyvä naapuri, paha naapuri

Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää

13.9.2022 | Pääkirjoitus

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Kirja elää ja voi hyvin Virossa

Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää