Tuoretta tietoa Virosta
16.5.2020 | Viro

Kuorolaulu yhdistää virolaiset epidemian aikaankin – Tallinnan Laulukentällä on 17.5. poikkeuksellinen konsertti

Kuorolaulu yhdistää virolaiset epidemian aikaankin – Tallinnan Laulukentällä on 17.5. poikkeuksellinen konserttiTallinnan Laulukentälle, laulukaaren alle, kokoontuu 17.5.2020 virtuaalisesti tuhansia laulajia. Arkistokuva on vuoden 2017 lasten ja nuorten laulujuhlasta.

Sunnuntaina 17. toukokuuta Tallinnan Laulukentällä järjestetään todennäköisesti maailman mittakaavassakin ainutlaatuinen tapahtuma. Tuhannet kuorolaulajat eri puolilta Viroa osallistuvat videoyhteyden välityksellä Laulukentällä pidettävään konserttiin, jolla juhlistetaan koronaviruksen aiheuttaman poikkeustila-ajan päättymistä Virossa.

Teknisten ratkaisujen avulla Laulukentän konserttiin osallistuvat kuorot, Laulukentälle autoilla konserttia seuraamaan tullut yleisö sekä virolainen musiikkilegenda, laulaja Ivo Linna.

Esiintyjät laulavat yhdessä Alo Matiisenin laulun Isamaa ilu hoieldes. Tästä linkistä voit katsoa laulun vaikuttavan esityksen lasten ja nuorten laulujuhlasta vuodelta 2017, jolloin silloinkin laulun yhtenä solistina oli Ivo Linna. 

Kuorojen virtuaalisen esiintymisen jälkeen on luvassa Linnan oma konsertti, jota voi seurata autoista paikan päällä tai televisiolähetyksenä.

 

Teknisen osaamisen näytön paikka

Konsertin idean isä Lehari Kaustel sanoo Viron yleisradioyhtiö ERR:n haastattelussa, että sunnuntainen konsertti on hetki, jolloin virolainen digiosaaminen todella punnitaan.

“Katsotaan, onko meidän mahdollista päästä hetkeksi yhteen ja tehdä sitä, mikä on meille tyypillistä, eli laulaa. Luvassa on kiinnostava kokeilu, jossa laulajat osallistuvat kodeistaan puhelimen välityksellä ja esittävät laulun laulukaaren alla”, Kaustel sanoo haastattelussa.

Tällä hetkellä on tiedossa, että osallistumassa olisi yli 2 500 laulajaa.

Viro salli jokin aika sitten erilaiset drive in -tapahtumat, joissa tapahtumaa seurataan omassa autossa istuen. The Baltic Guide on uutisoinut aiheesta tässä.

 

Suuri kuorolaulukansa

Viron tilastokeskus julkaisi hiljattain tilaston, josta kävi ilmi, että kuorolaulu on Viron suosituin kansankulttuuriharrastus. Lue The Baltic Guiden uutinen aiheesta tästä linkistä

 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia:

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
konsertti laulukenttä Laululava Viro

23.9.2023 | Viro

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) Viron keskipalkka ennen veroja oli 1873 euroa, mikä on 12,4 prosenttia korkeampi … Lue lisää

17.9.2023 | Viro

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi elokuussa 4,6 prosenttia vuoden 2022 elokuuhun verrattuna. Luku on alhaisin yli kahteen … Lue lisää

12.9.2023 | Viro

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Suomen Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyssä 31.8.2023 hyväksyttiin asetus ulkoministeriön suoritteiden maksuista vuonna 2023. Asetus astui voimaan … Lue lisää

9.9.2023 | Viro

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis Virossa

Suomalaisesta Riina-koirasta tuli julkkis Virossa

Puolitoista vuotias Riina-koira ja hänen emäntänsä Anu Saarto ovat kuluneen kesän aikana olleet näkyvästi esillä Viron mediassa. Anu ja … Lue lisää

7.9.2023 | Viro

Viron talouskasvu hidastunut monilla aloilla

Viron talouskasvu hidastunut monilla aloilla

Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan maan bruttokansantuote (BKT) laski 2,9 prosenttia vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) verrattuna edellisen … Lue lisää

1.9.2023 | Viro

Lauantaina vietetään Thaimaan kulttuurin ja ruoan päivää Baltian asematorilla

Lauantaina vietetään Thaimaan kulttuurin ja ruoan päivää Baltian asematorilla

Lauantaina parhaaseen toriaikaan thaimaalainen kulttuuri saapuu Baltian asematorin pihalle. Telliskivi ratikkapysäkkiä vastapäätä sijaitseva piha täyttyy hyvästä thairuoasta ja erilaisista … Lue lisää

31.8.2023 | Luonto

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

The Baltic Guide toivottaa hyvää Itämeripäivää!

Itämeripäivä on John Nurmisen Säätiön käynnistämä jokavuotinen juhlapäivä meren kunniaksi. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä … Lue lisää

29.8.2023 | Viro

Viro nousemassa kovaa vauhtia diginomadien luvatuksi maaksi

Viro nousemassa kovaa vauhtia diginomadien luvatuksi maaksi

Yhteiskunnan muuttuessa yhä enemmän globaaliksi, myös työssä käyvät valitsevat useammin ulkomailla työskentelyn kotimaan toimiston sijaan. Moving to Spain-sivusto julkaisi … Lue lisää