20.4.2020 | Viro
Koronatilanne Virossa – sairaalahoidossa olevien määrä laskee, tartuttavuusluku matala
Eniten tartuntoja on todettu Harjun maakunnassa.
Virossa on todettu maanantaihin 20.4. mennessä 1 535 koronavirustartuntaa. Testejä on Viron terveysviranomaisten mukaan tehty yli 40 000.
Eniten tartuntoja on todettu Harjun maakunnassa (526), toiseksi eniten Saarenmaalla (520).
Seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Tarton, Itä-Virumaan, Pärnun ja Võrun maakunnissa.
Sairaalassa on yhteensä 128 henkilöä, joista tehohoidossa on 9 henkilöä. Sairaalasta on kotiutunut 165 henkilöä.
Koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Virossa kuollut tähän mennessä 40 ihmistä. Viimeisen vuorokauden aikana ei ole todettu yhtään uutta koronakuolemaa.
Sunnuntaina Viron yleisradion uutisessa kerrottiin, että koronan tartuttavuusluku on laskenut Virossa tasaisen varmasti huhtikuun aikana. Tartuttavuusluku on tällä hetkellä noin 0,8, kun se oli maaliskuussa 2,5.
Tartuttavuusluku eli R0-luku tarkoittaa sitä, kuinka monta ihmistä yksi koronaan sairastunut tartuttaa.
Myös sairaalahoidossa olevien ihmisten määrä on laskenut huhtikuun aikana merkittävästi.
Viron koronavirustartuntoja ja -tilastoja esittelevää tietoa löytyy tältä Viron terveysviranomaisten sivulta.
Tästä löydät The Baltic Guiden koronavirusaiheisen tietopaketin.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestacorona tallinnassa
covid viro
eckerö line korona
koronavirus viro
laivaliikenne korona
tallink korona
viking line korona
viron poikkeustila
1.5.2026 | Viro
A cappella -konsertti ”Soiva hiljaisuus”
”Helisev vaikus” eli ”Soiva hiljaisuus” on vain yhtenä iltana tarjoutuva, täysin ihmisäänten varassa toteutuva musiikkielämys. Konsertti järjestetään 8.5. Tallinnan … Lue lisää
28.4.2026 | Viro
Narvan turvallisin karavaanariparkki
”Uskaltaako Itä-Viroon ajaa matkailuautolla?” on turismi-infopisteille usein esitetty ja karavaanariharrastajien keskustelupalstoilla toistuva kysymys. Vihoviimeinenkin epäilijä voi nyt vakuuttua siitä, … Lue lisää
24.4.2026 | Viro
Saarenmaa + Hiidenmaa = 1
Tiesitkö, että kuluva vuosi on Viron toiseksi suurimmalla saarella eli Hiidenmaalla majakoiden teemavuosi, sillä Kõpun majakka on ollut toiminnassa … Lue lisää
21.4.2026 | Viro
Google Maps näyttää pyöräilyreitit nyt Virossakin
Viikonloppuna Google lisäsi Viron sellaisten maiden joukkoon, joissa sen Maps-karttasovellus näyttää erikseen myös pyöräilijöille reitin, navigointiohjeet ja arvion paikasta … Lue lisää
5.4.2026 | Viro
Stellan tassunjäljissä – täydellinen viikonloppureissu koiralle ja omistajalle
Oma Stella-koirani on tottunut reissaaja. Se on nuoresta iästään huolimatta matkustanut kanssani ympäri Suomen ja ollut matkoillani mukana niin … Lue lisää
3.4.2026 | Viro
Löhöloma, kupoliranta ja sulavat lautaset – näin Virossa aprillattiin
Teimme The Baltic Guiden toimituksessa koosteen muutamista aprillipiloista, joita virolaiset matkailuyrittäjät toissapäivänä 1.4. levittivät sosiaalisessa mediassa. Olisitko itse uskonut … Lue lisää
1.4.2026 | Viro
Uudet ympäristönormit panevat lautaset sulamaan – kirjaimellisesti
Green Key on maailman johtava, vuonna 1994 luotu matkailualan vastuullisuusohjelma ja -sertifikaatti. Sen saamiseksi auditoinnin läpäisseet yrittäjät – esimerkiksi … Lue lisää
28.3.2026 | Viro
Aprillipäivän ajankohta on siirretty
Vallitsevan geopoliittisen tilanteen vuoksi Virossa on langetettu päätös, jolla aprillipäivä ja siihen liittyvä uutisointi siirretään tänä vuonna kolmea päivää … Lue lisää