5.11.2012 | Pääkirjoitus
Kohtaamisia

Viro, Suomi, hotelliyöpymiset, majoitus, elämä, Martin markkinat, asuminen, Virossa
Montako lausetta vaihdoimmekaan viime vuonna toistemme kanssa? Kuinka paljon meillä on tuttavia Virossa? Millaisia kohtaamisia meillä on ollut viime aikoina
Virolaiset viettävät Suomessa noin 4,5 miljoonaa ja suomalaiset Virossa 5,5 miljoonaa päivää vuodessa. Kylmien lukujen takana on paljon tarinoita. Mitä kaikkea noiden päivien aikana tapahtuukaan?
Lokakuussa uutisoitiin, että suomalaisten hotelliyöpymiset Tallinnassa ovat vähentyneet. Se ei ole yllätys, mutta toimittajien käsitys asiasta kylläkin. Nimittäin suomalaisten yöpymiset eivät Virossa ole vähentyneet. Päinvastoin, sillä yhä useampi yö vietetään muualla kuin majoitusyrityksissä. Omissa tai tuttavien asunnoissa viihdytään myös pidempään kuin hotelleissa.
Nykyään suomalaiset tapaavat virolaisia yhä enemmän kerrostaloyhdistyksien kokouksissa ja lähikaupan kassajonoissa. Elämä ja asuminen Virossa on muuttunut monelle suomalaiselle osaksi arkipäivää. Monelle viikko tai pari kerrallaan, toisille säännöllisinä käynteinä joka kuukausi.
Suurin vuosittainen yksittäinen virolaisten ja suomalaisten tapaaminen on taas marraskuussa Kaapelitehtaalla. Martin markkinoiden kehittyminen lähes kolmenkymmenen vuoden aikana kuvaa omalla tavallaan myös kansojemme välille syntynyttä muutosta, jossa oleellista on aina ollut ihmisten väliset suhteet ja kohtaamiset.
Tapaamme taas Martin markkinoilla marraskuun viimeisenä viikonloppuna.
Mikko Savikko, päätoimittaja
Lue lisää samasta aiheesta
28.7.2023 | Pääkirjoitus
Toiseen saunaan
Sauna ja järvessä uiminen ovat lyömätön yhdistelmä. Äitini kertoi minun karanneen talvella kesämökin saunasta avantoon kolmevuotiaana jo paljon ennen … Lue lisää
17.5.2023 | Pääkirjoitus
Mitä voimme odottaa Viron uudelta hallitukselta?
Viron uusi hallitus näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Sen muodostamiseen kului vajaat puolitoista kuukautta. Nopeamminkin olisi selvitty, ellei Ekre olisi … Lue lisää
13.1.2023 | Pääkirjoitus
Jäniksen vuosi 2023
En ole mikään horoskooppiuskovainen, mutta kiinalaisiin horoskooppeihin haluan uskoa. Otetaan nyt vaikka tämä jänis kiinalaisesta eläinhoroskoopista. Se on alkavan … Lue lisää
28.11.2022 | Pääkirjoitus
Hyvä naapuri, paha naapuri
Tapasin kesän lopulla koulunsa päättäviä nuoria, jotka olivat saapuneet Tallinnaan Euroopan parlamentin järjestämään nuorison EPAS-tapahtumaan (European Parliament Ambassodor School). … Lue lisää
13.9.2022 | Pääkirjoitus
Kirja elää ja voi hyvin Virossa
Tämän lehden kolumnisti ja kirjailija Ville Hytönen ennusti vuoden ensimmäisessä numerossa, että Viro on 2040-luvulla Euroopan menestynein valtio. Hän … Lue lisää
17.5.2022 | Pääkirjoitus
Rauhanmeri on tulevaisuutemme elämänlanka
Suomenlahden turvallisuustilanne on Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan jälkeen merkittävästi muuttunut. Hyvällä syyllä voi kysyä, onko Itämeri pian enää ”rauhanmeri”, … Lue lisää
30.1.2022 | Pääkirjoitus
Karhukaisen sitkeydellä eteenpäin
Kädessäsi on nyt vuoden ensimmäinen The Baltic Guide -lehti. Me tekijät olemme tätä odottaneet kovasti, toivottavasti te lukijatkin. Tätä … Lue lisää
30.12.2020 | Pääkirjoitus
Joulukuun pääkirjoitus: Kohti uutta, valoisampaa vuotta!
Pitkän ja piinaavan koronavuoden jälkeen on valoa tunnelin päässä. Koronarokotukset aloitettiin Virossakin joulukuun lopussa. Viron terveysviranomaiset arvioivat, että huhtikuuhun mennessä … Lue lisää