Keskellä urbaania sykettä
Sataman ja ydinkeskustan välissä sijaitseva R14 toimii upeissa tiloissa.
Tunnelmallinen R14-ravintola huokuu uuden ja vanhan kerrostumia.
Rotermannin ultracoolien designpuotien ja vaateliikkeiden keskellä sijaitsevaa R14-ravintolaa on siunattu huimilla puitteilla. Entisessä tehdasrakennuksessa seinät kohoavat korkealle. Niiden keskellä on valtavat kaari-ikkunat, joista tulvii runsaasti luonnonvaloa sisälle.
Paikassa on samaan aikaa historian havinaa, mutta myös sopiva annos modernia tyyliä. Tiiliseinä kertoo tarinaa menneiltä aikakausilta: kalkkikivi, punatiili ja neuvostoaikainen valkoinen tiili ovat kaikki sulassa sovussa.
Modernia vivahdetta sisustukseen tuovat tyylikkäät tuolit, jotka ovat hauskasti erilaisia.
R14 on melko uusi paikka Tallinnan ravintolamaailmassa, mutta se on saanut jo mukavasti kehuja. Ulko-ovessa oleva White Guide 2019 -tarra kertoo, että R14 kuuluu Viron sadan parhaimman ravintolan joukkoon.
Lounasaikaan ravintolassa riittää mukavasti asiakkaita. Korviin kantautuu ainakin viittä eri kieltä.
Ruokalista huokuu Välimeren anteja. Tarjolla on muun muassa leppäsavu-ankanfilettä, kikhernepihvejä ja sieni-ricottaravioleja. Sunnuntaisin on tarjolla suosittu brunssi.
Listalla on monipuolinen valikoima viinejä, joita saa laseittainkin useita erilaisia. Viinipullojen rivit kohoavat katonrajaan asti ja niille on pyhitetty kokonainen huone.
Asiantunteva tarjoilija kertoo sujuvasti ruokalistan herkuista, joten päädyn tällä kertaa strozzapreti-pastaan naudanlihan, paprikan, purjon, rosmariinin ja puolikuivien kirsikkatomaattien kera.
Ennen sitä pääsen herkuttelemaan burrata-juustolla. Mukavan raikas alkupala vie heti ajatuksen saapasmaan suuntaan.
Pasta on kermaista ja ruokaisaa. Tomaatit tuovat annokseen makua ja välimerellistä otetta. Vaikka vatsa onkin jo melko täynnä, päätän kokeilla jälkiruoaksi italialaistyylistä jäätelöä.
Kolmen pallon kulho on melkoisen suuri, mutta jäätelön ystävänä viimeinenkin lusikallinen päätyy suuhun.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestahyvä ruokapaikka tallinnassa r14 ravintola tallinnassa rotermannin ravintolat tallinnan ravintolat uusi ruokapaikka