Tuoretta tietoa Virosta
5.12.2019 | Vapaa-aika

Joulu Tallinnassa – lue jättipaketti Tallinnan joulukuun tapahtumista

Joulu Tallinnassa – lue jättipaketti Tallinnan joulukuun tapahtumistaTallinnan joulutori valittiin tänä vuonna Euroopan parhaaksi joulutoriksi. Tänä vuonna torilla on uutuutena muun muassa Hiidenmaan saaren tuotteiden myyntikoju.

Joulukuun kalenterista löytyy kiinnostava tapahtuma tai kohde kuun lähes jokaiselle päivälle. Mukavaa joulumatkaa!

 

Viron legendaarisin joulutori tarjoilee tuttuun tapaan jouluisia makuja ja lahjavinkkejä pukinkonttiin. Mukana on tällä kertaa myös Hiidenmaan oma koju, jossa voi käydä maistelemassa saaren erikoisia herkkuja kalasuklaasta mustaherukkaleipään.

Joulutori on muutenkin herkkusuiden unelmakohde. Tarjolla on piparkakkuja ja muita makeita suupaloja sekä perinteisiä virolaisia jouluruokia verimakkaroista hapankaaliin. Ja mitäpä olisi torikäynti ilman glögiä, jota saa niin terästettynä kuin ilmankin. Joulupukin pajassa odottaa lapsia ehta valkoparta, jolle voi käydä kertomassa lahjatoiveensa. Pikkuväkeä varten torille on tuotu myös hieno karuselli.

Kulttuurilavalla torikansaa viihdyttävä erilaiset tanssiryhmät, laulukuorot ja yhtyeet. Esiintyjiä saapuu Raatihuoneentorille kauempaakin Virosta.

Tallinnan 800-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestetään Vanhassakaupungissa sunnuntaisin puolen tunnin mittaisia jouluretkiä, joissa tutustutaan Tallinnan syntyyn ja entisaikojen jouluperinteisiin. 

 

Joulutorin tapahtumia

8.12. klo 14 toisen adventtikynttilän sytyttäminen Raatihuoneentorin joulukuuseen

15.12. klo 14 kolmannen adventtikynttilän sytyttäminen

22.12. klo 14 neljännen adventtikynttilän sytyttäminen

24.12. klo 12 Tallinnan kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart lukee joulurauhan julistuksen Raatihuoneentorilla

27.12. klo 17 alkaen tanssia ja musiikkia

29.12. klo 12 alkaen tanssia ja musiikkia

Koko ohjelma on nettisivulla christmasmarket.ee/fi.

 

Tallinnan joulutori, Raatihuoneentori.

Avoinna 7.1.2020 asti päivittäin klo 10–20.

Viikonloppuisin useat myyjät tarjoavat lämpimiä juomia klo 23:een saakka.

Kulttuuriohjelmaa perjantaisin ja lauantaisin klo 17–19 ja sunnuntaisin klo 12–14.
Joulupukki on paikalla klo 12–18.

 

Tapahtumia 6.–8.12.

6.12.–12.1. Aasialainen lyhtyjuhla, Tallinnan laulukenttä (Narva mnt 95)

6.–8.12. klo 10–18 Käsityömessut, Tallinnan laulukenttä (Narva mnt 95)

6.–7.12. klo 10–19 Käyttötaiteen joulumarkkinat, Viron kansalliskirjasto (Tõnismägi 2)

7.12. klo 11–19 Telliskiven luovien alojen keskuksen puotien joululahjapäivä (Telliskivi 60a)

7.12. klo 11–18 Taidekeskus ARS:in design-joulumarkkinat (Pärnu mnt 154)

7.12. klo 10–18 Baltika-korttelin joulua edeltävät design-markkinat (Veerenni 24C)

7.12. klo 10–16 Joulumarkkinat, Rannarahva muuseum, Viimsi (Nurme tee 3)

7.12. klo 11–17 Joulumarkkinat osoitteen Telliskivi 57:n puodeissa

8.12. klo 10–17 Viron taidekorkeakoulun joulumarkkinat (Põhja pst 7)

 

Tapahtumia 14.–15.12.

14.12. klo 11–18 Baltian asematorin (Balti Jaama Turg) joulumarkkinat (Kopli 1)

14.–15.12. klo 10–18 (la), 10–17 (su) Suuret Tallinnan joulumarkkinat, ostoskeskus T1 Mall of Tallinn (Peterburi tee 2)

14.–15.12. Joulukylä Viron ulkomuseossa (Vabaõhumuuseumi tee 12). 

15.12. klo 11–18 Viron designkeskuksen designmarkkinat, Kultuurikattila (Põhja pst 27a)

 

Tapahtumia joulukuun lopulla

19.12. klo 18 Kansallisoopperan joulutervehdys, Johanneksen kirkko (Jaani kirik, Vabaduse väljak 1)

21.12. klo 19 J. S. Bachin jouluoratorio, kansallisooppera Estonian konserttisali (Estonia pst 4)

23.12. klo 19 Viron kansallisen mieskuoron joulukonsertti, Johanneksen kirkko (Jaani kirik, Vabaduse väljak 1) 

26.12. klo 15 Tallinnan poikakuoron joulukonsertti, Nigulisten kirkko (Niguliste 3)

28.12. klo 19 The Music of Abba -konsertti, Saku Suurhall (Paldiski mnt 104b)

 

Teksti Mikko Virta ja Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
jouluostokset tallinna joulurauhanjulistus tallinna joulutapahtumia tallinnassa mihin jouluna tallinnassa mitä tehdä tallinnassa joulu perheen kanssa tallinnassa tallinna joulumyyjäiset vanhakaupunki joulutori

19.3.2024 | Vapaa-aika

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tutustu Tarttoon pyörän selästä

Tästä päivästä aina huhtikuun loppuun saakka joka tiistai klo 18.00 kaikenikäisiä pyöräilijöitä kutsutaan ilmaisille pyöräretkille. Reitit kulkevat pitkin poikin … Lue lisää

7.3.2024 | Vapaa-aika

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Naistenpäivän hemmotteluhetkiä Virossa

Virossa naistenpäivää juhlitaan antamalla kukkia ja lahjoja naisille. Jos miehiä ei muulloin näe kukkakaupoissa, on heitä naistenpäivän aamuna kukkakauppojen … Lue lisää

5.3.2024 | Vapaa-aika

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Talviuinnin MM-kisat käynnissä Tallinnassa

Eilen alkoivat viikon kestävät talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut Tallinnassa. Tapahtuma on suurin maailmassa järjestettävä talviuintikilpailu, johon osallistujia saapuu ympäri maailmaa. Tämänpäiväisen … Lue lisää

4.3.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

21.2.–30.3. Fotofest, Pärnu 4.–10.3. Talviuinnin maailmanmestaruuskilpailut, Tallinna 5.–9.3. TUJA 2024 -jazzfestivaali, Tallinna, Tartto, Viljandi, Pärnu 7.3.–23.4. Tribute to Queen … Lue lisää

2.3.2024 | Vapaa-aika

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Heitä hyvästit talvelle Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien talvifestivaaleilla

Kolkjan Kelkka- ja Sipulitien Talvifestivaalilla(Kolkja Kelk ja Talveprääznik) saatetaan hyvinkin heittää hyvästit vuoden kylmimmälle vuodenajalle, jos säätiedotukset pitävät paikkansa. … Lue lisää

27.2.2024 | Vapaa-aika

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Suuntaa katse tähtiin Tartossa 

Tarton tähtitornissa järjestetään yleisölle 26.2.–3.3. välisenä aikana opastettuja iltoja, jolloin katsellaan ja opitaan lisää tähtitaivaasta. Iltoihin on vapaa pääsy … Lue lisää

26.2.2024 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

1.–29.2. Maukas Tartto -ravintolakuukausi, Tartto 23.2.–2.3. Nuorten ampumahiihdon MM-kisat, Otepää 25.–27.2. Dokumenttielokuvien sarja Ukraina. Murrosvuodet., Tartto 26.2. Elokuvan 20 … Lue lisää

23.2.2024 | Vapaa-aika

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Otepää isännöi IBU:n nuorten ja juniorien ampumahiihdon MM-kisoja

Viron talvipääkaupunki Otepää toivottaa tervetulleeksi 500 nuorta ampumahiihtäjää 38 maasta Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) järjestämiin nuorten ja juniorien MM-kilpailuihin. Tehvandin … Lue lisää