16.9.2021 | Viro
Itä-Virumaalla iäkkäitä ihmisiä yritetään houkutella koronarokotukseen puhelinsoiton avulla
Teksti Timo Huttunen

Virossa on rokotustahti hidastunut viime viikkojen aikana, koska osa virolaisista ei halua ottaa koronarokotusta. Koronarokotteita on maassa riittävästi.
Virossa asuu 1 330 000 ihmistä. Noin 56 prosenttia virolaisista on saanut yhden rokoteannoksen eli yhden kerran rokotettuja on noin 742 000. Kaksi kertaa rokotettuja on noin 662 000. Yli 60-vuotiaista virolaisista on noin 72 prosenttia saanut koronarokotteen.
Itä-Virunmaalla rokotushalukkuus on selvästi alhaisempi kuin muualla Virossa. Vasta noin 43 prosenttia maakunnan asukkaista on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen. Alueella asuu pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuvia kansalaisia.
Iäkkäiden ihmisten korotustilanne on Itä-Virunmaalla myös kehno. Vain vähän yli puolet alueen yli 60-vuotiaista on saanut koronarokotteen ensimmäisen annoksen.
Syyskuun alusta alkaen terveysviranomaiset ovat kutsuneet puhelimitse Itä-Virumaan iäkkäitä ihmisiä rokotettavaksi. Yhteyttä on otettu jo yli 1 600 henkilöön. Heistä 83 on tullut rokotettavaksi.
Puhelinkeskustelun aikana kerrotaan, että rokotus on ilmainen ja yritetään vähentää rokotukseen liittyviä pelkoja.
Pilottihankkeen tavoitteena on kommunikoida lähes 20 000 rokottamattoman itä-virunmaalaisen kanssa.
Asiasta uutisoi yleisradioyhtiö ERR.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaItä-Virumaa
koronarokote
koronatilanne
Narva
rokotevastainen
rokotuskattavuus
rokotustahti
Viro
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää
18.7.2026 | Viro
Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon
Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää
17.7.2026 | Kulttuuri
Lenny Kravitz konsertoi maanantaina
Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää
9.7.2026 | Viro
Näistä puhutaan
Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää
8.7.2026 | Viro
Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki
Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun. Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää
7.7.2026 | Viro
Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa
Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää
1.7.2026 | Viro
Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään
Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää
23.6.2026 | Viro
Kickstart: Tallinn Motor Weekend
Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää