Tuoretta tietoa Virosta
6.11.2013 | Ravintolat

Intialainen juttu

Intialainen juttu

Ravintola Spicessa maistuvat rikkaat Aasian mausteet.

 

Spice on pienehkö kellariravintola muutaman askeleen päässä Tallinnan raatihuoneentorilta. Sen ruokalistalla on eurooppalaisia annoksiakin pippuripihviin asti, mutta pääosassa ovat intialaiset ruuat. Paikan omistaja Sabu Olbri on kotoisin Keralasta eli Intian eteläosasta. Sabu häärää yleensä itse salin puolella ja hoitaa tarjoilun. Keittiössä työskentelee myös aasialaisia kokkeja, joten autenttisuus on Spicessa itsestäänselvyys.

Hintataso on Vanhankaupungin ravintolaksi edullinen. Alkupalat maksavat muutaman euron, aasialaiset pääruuat noin 10 euroa ja kalleinkin annos, pippuripihvi, 13,90. Nuudelit ja pastat saa 4–7 eurolla.

Turha hienostelu on paikassa unohdettu. Sisustus näyttää sieltä täältä haalitulta. Annoksien ulkoasussa ei turhia kikkailla, mutta tärkein eli maut ovat kohdillaan. Kana-alkuruokaa oli niin runsaasti, että siitä olisi riittänyt kahdelle. Merenanteja intialaiseen tapaan riisin kera oli makujen ilotulitus. Vaikka annos oli iso, ei lautaselle jäänyt riisin jyvästäkään. Tilausta vastaanottaessaan Sabu kysyi, haluanko mausteista vai miedompaa. Pyysin mausteista, mikä oli oikea valinta, sillä missään nimessä ruoka ei ollut liian tulista. Spice on intialaisten ruokien ystäville todellinen löytö.

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT STINA KASE

Lue lisää samasta aiheesta

30.5.2023 | Ravintolat

Modernisti klassisia makuja

Modernisti klassisia makuja

SMAK sijaitsee vanhassa kunnostetussa liuskekivestä tehdyssä varastorakennuksessa lähellä Tallinnan matkustajasataman D-terminaalia. Alue tunnetaan nimellä Kochin Aidad. Siellä on muitakin … Lue lisää

29.5.2023 | Mainos | Ostokset

Romanttinen Rantatie

Mainos Romanttinen Rantatie

Salaisten pikku poukamien puhkoma Romanttinen Rantatie kulkee Pärnumaalla Liivinlahden rantaa pitkin alkaen Iklasta ja päättyen Virtsuun. Tien toiselle puolelle … Lue lisää

26.5.2023 | Ravintolat

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonian toinen painos julkaistiin – Viroon ensimmäinen kahden tähden ravintola

Michelin Guide Estonia 2023 suosittelee yhteensä 34 virolaista ravintolaa, joiden joukossa on yksi kahdella Michelin-tähdellä palkittu ravintola ja yksi … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Mainos Kansainvälistä tunnelmaa keskellä Tallinnaa

Rotermann on Tallinnan muodin, taiteen ja viihteen keskus. Lisäksi kaupunginosan ravintolat ovat toinen toistaan houkuttelevampia. Rotermannin kortteli on oikeastaan … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

camera icon5
Perheravintola Tallinnan katolla

Mainos Perheravintola Tallinnan katolla

Muutama vuosi sitten sisarukset Küllike Tammelaan ja Riina Aasma päättivät perustaa yhdessä ravintolan. Pian sisarukset huomasivat pyörittävänsä legendaarista Teletorni … Lue lisää

22.5.2023 | Mainos | Ravintolat

Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

Mainos Pelmenejä ja neljän keittiön makuja

T1 Mall -kauppakeskuksen neljännessä kerroksessa sijaitsevasta Pelm-ravintolasta avautuu hulppea näköala yli Tallinnan aina merelle saakka. Ravintolaan pääsee näppärästi hissillä … Lue lisää

18.5.2023 | Mainos | Ravintolat

OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

Mainos OlyBet Bar & Grill tarjoilee jännittäviä peli-iltoja ja hyvää ruokaa

OlyBet Bar & Grill sijaitsee Tallinnan Vapaudenaukion kulmassa Harju-kadulla. Sporttibaari on viihtyisä ja rento paikka nauttia lounas, käydä drinkillä … Lue lisää

7.5.2023 | Ravintolat

Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa

Italialaiset valitsivat virolaispitserian 50 parhaan joukkoon Euroopassa

Tallinnassa sijaitseva Kaja Pizza Köök pääsi italialaisen Top 50 Pizza -guiden rankkauksessa sijalla 50 eurooppalaisten pitserioiden paremmuuslistauksessa. Tallinnan Pelgulinnan … Lue lisää