Tuoretta tietoa Virosta
15.11.2024 | Ostokset

Glögit hehkuivat kilpaa kynttilänvalossa

Teksti Mikko Savikko
Kuvat Andrei Chertkov

Glögit hehkuivat kilpaa kynttilänvalossaTestissä kiinnitettiin aluksi huomiota väriin.

 

Tämän vuoden glögi- eli hehkuviinitesti järjestettiin keskiaikaisissa puitteissa, ravintola Olde Hansassa, jossa on hyvin tilaa ja tunnelmaa järjestää juhlia ja ohjelmaa myös isommallekin porukalle.

Yhdeksän hengen virolais-suomalainen raati arvioi sokkotestissä viisi paikallisen Prisman valikoimista valittua ja Raatihuoneen torin varrella olevan III Draakonin tuotteet. Viron kielessä on käytössä samoin kuin suomeksikin kaksi nimeä eli glögg ja hõõgvein.

 

Arviointiin suhtauduttiin kaikella vakavuudella.
Glögit lämmitettiin noin +50°C-asteisiksi.

 

Testissä annettiin pisteitä väristä, tuoksusta, mausta ja jälkimausta. Maksimissaan tuote olisi voinut saada 180 pistettä. Aika lähelle selvä voittaja oli Lignell & Piispasen Loimu 2024 146 pisteellä. Makuina siinä ovat mesimarja, aronia ja luumu.

Kakkonen eli Viron tämän syksyn ruokamessuilla yleisön parhaaksi valittu Wõlu Glögi on perinteinen ja jo vuosia samalla reseptillä valmistettu. Kolmanneksi testissä valittua, III Draakonin hehkuviiniä,  voi nauttia Raatihuoneentorin varrella, vaikkapa joulutorikäynnin yhteydessä. Neljänneksi selvinnyt Blossa 24 Edinburgh poikkesi väriltään ja maultaan muista. Sen savuinen maku on peräisin viskistä.

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
glögit glögitesti hehkuviinit joulu joulujuomat Virosta juomat Virosta Loimu virolaiset glögit

3.9.2026 | Ostokset

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

Näin kuluivat Prisma-markettien 26 vuotta Virossa

SOK kertoi keväällä Viron Prisma-markettien myynnistä paikalliselle, myös osuuskauppapohjaiselle Coop-ketjulle. Kilpailuviranomaisten hyväksynnän, kaupan vahvistumisen ja nyt syyskuussa myymälä kerrallaan alkavan … Lue lisää

1.9.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman syyskuun tarjoukset

Mainos Prisman syyskuun tarjoukset

11.8.2026 | Ostokset

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Tavallinen vai raakamakkara grilliin?

Virolaiset ovat ahkeria grillaajia. Neuvostoaikana erityisen suosittuja olivat lihavartaat eli šašlõkit. Nykyään raakamakkarat eli toorvorstid ovat ottaneet vahvan aseman grillimakkaroiden … Lue lisää

3.8.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman elokuun tarjoukset

Mainos Prisman elokuun tarjoukset

   

20.7.2026 | Mainos | Ostokset

Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Mainos Artius – Tallinnan uusi kaupunkikeidas kutsuu pysähtymään

Tallinnan ydinkeskustaan on avautunut uusi ostoskeskus, jossa ostokset, hyvä ruoka, kauneuspalvelut ja arkkitehtuuri kohtaavat rauhallisella ja elegantilla tavalla. Artius täydentää … Lue lisää

1.7.2026 | Mainos | Ostokset

Prisman heinäkuun tarjoukset

Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset

   

11.6.2026 | Ostokset

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron uudet jäätelöt testissä 

Viron tunnetuin jäätelömerkki on Onu Eskimo (suomeksi Setä Eskimo). Sillä nimellä tunnettiin 106-vuotiaaksi elänyt Evald Rooma, joka perusti vuonna 1934 … Lue lisää

25.4.2026 | Ostokset

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat – astu värikylläiseen kesään

Pärnun taimimarkkinat ovat yksi läntisen Viron suurimmista puutarhatapahtumista. Ne järjestetään kahdesti vuodessa eli keväisin ja syksyisin aivan Viron kesäpääkaupunkina … Lue lisää