Tuoretta tietoa Virosta
17.11.2017 | Viro

Etelä-Viro – TBG suosittelee

Etelä-Viro – TBG suosittelee

1. Otepää

Talvipääkaupungin jokavuotinen tittelin luovuttaminen Otepäälle on talvipäivänseisauksen aikaan eli tänä vuonna 21. joulukuuta. Talvitapahtumia Otepäällä on useita alkaen yhdistetyn maailmancupin osakilpailusta tammikuussa. Maan suurin hiihtotapahtuma on 45. kerran järjestettävä Tartu Maraton 18. helmikuuta.

2. Viljandi

Kulttuurikaupunki Viljandi ei vietä talvihorrosta. Viime vuonna uudistettuna avattu Ugala-teatteri on yksi maan parhaista. Kondase Keskus esittelee naivistista taidetta. Perinnemusiikin aitassa on joka viikko konsertteja ja muita tapahtumia.

3. Valga-Valka

Latvian raja-alue on herättänyt kiinnostusta suomalaisten keskuudessa viime aikoina. Virolaisen Valgan ja latvialaisen Valkan välistä rajaa ei oikeastaan huomaa. Ostoksien lomassa voi poiketa vaikka Valgan Militaarparkiin, jossa on esillä muun muassa neuvostoajan sotatekniikkaa.

4. Võrumaa

Võrumaan savusaunat ovat saaneet Unescon kulttuuriperintötunnustuksen. Yli 20 savusaunaa on valmiina vieraille opettaen samalla vanhaa saunakulttuuria. Ehkä kaikkein kuuluisimmat ovat Mooskan talon savusaunat.

5. Sangasten ruiskylä

Valgamaalla sijaitsevassa Sangasten linnassa asunut (Suomen kansalainen) ruiskreivi Friedrich Georg Magnus von Berg oli taitava rukiin jalostaja. Englantilaiseen tyylin rakennettu linna toimii nykyään muun muassa juhlapaikkana ja hotellina. Kylässä on myös Rukkimaja-niminen ravintola. 

 

Talvitapahtumia Etelä-Virossa:

8.–9.12. XXII Viljandin käsityömessut, Sakala keskus, Tallinna 5.

9.12. Valgan joulumarkkinat, Lüllemäe.

16.12. Võrun joulumarkkinat ja talvinen tanssipäivä, Katariina allee ja kirkon edusta.

17.12. Joulurauhan julistaminen metsän asukkaille, Kotkapalun kylä, Lasva.

20.–22.12. Viljandin suuret joulumarkkinat, Spordihoone, Vaksali 5.

21.12. Otepään julistaminen talvipääkaupungiksi kello 18.28.

 

Miten pääsee?

Bussi:
Bussit ajavat Tallinnasta Võruun nelisen tuntia. Valgaan matka kestää vähän yli 4 h ja Viljandiin 2,5 h. Lippujen hinnat ovat matkasta riippuen noin 5–15 e.

Juna:
Junamatka Tallinnasta kestää noin 2,5 h. Vuoroja on neljä päivässä.

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

Teksti Mikko Savikko, kuvat Mikko Virta ja Visit Estonia / Jaak Nilson, Toomas Tuul, Jarek Jõepera

 

Lue lisää samasta aiheesta
Etelä-Viro Otepää valka Viljandi

3.10.2023 | Viro

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Virossa työttömien naisten määrä kasvussa

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2023 toisella neljänneksellä työttömiä oli 8500 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömien … Lue lisää

2.10.2023 | Vapaa-aika

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää

1.10.2023 | Viro

camera icon12
Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Baltian suurin kestävän kehityksen tapahtuma järjestetään Tallinnassa

Impact Day on Baltian suurin kestävän kehityksen festivaali, josta löydät uusia yhteistyökumppaneita, ideoita ja tietoa siitä, miten innovaatioilla ja … Lue lisää

28.9.2023 | Viro

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Vetybusseja kokeillaan ensimmäistä kertaa Tartossa

Tarton kaupungin lehdistötiedotteessa kerrotaan, että Tartossa kaupunkilaisia palvelee ensimmäistä kertaa vetyllä käyvä bussi. Kokeilu kestää 29.–30.9. bussilinjalla 25. Kyseessä … Lue lisää

25.9.2023 | Viro

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu19.9.–12.11. August Künnapun näyttely ”Aurinkoa odotellessa”, Viimsi 20.9.–1.10. Matsalun luontoelokuvafestivaali, Viro 27.–28.9. Tallinnan … Lue lisää

23.9.2023 | Viro

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Palkat Virossa nousseet viime vuonna 12,4 prosenttia

Vuoden 2023 toisella neljänneksellä (huhti-, touko-, kesäkuu) Viron keskipalkka ennen veroja oli 1873 euroa, mikä on 12,4 prosenttia korkeampi … Lue lisää

17.9.2023 | Viro

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Inflaatio oli elokuussa 4,6 prosenttia  

Viron tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan kuluttajahintaindeksi nousi elokuussa 4,6 prosenttia vuoden 2022 elokuuhun verrattuna. Luku on alhaisin yli kahteen … Lue lisää

12.9.2023 | Viro

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Ulkomailla haettavan Suomen passin hinta nousi

Suomen Ulkoministeriö kertoo tiedotteessaan, että Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsittelyssä 31.8.2023 hyväksyttiin asetus ulkoministeriön suoritteiden maksuista vuonna 2023. Asetus astui voimaan … Lue lisää