24.10.2021 | Viro
Linnahall – betoninen Goljat meren rannalla
Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Tulipa Tallinnaan lentäen tai laivalla, ei voi olla huomaamatta valtavaa hylätyn näköistä betonirakennelmaa Vanhankaupungin ja meren välissä. Se on Linnahall.
Elokuvan ystävät tietävät, että rakennus oli useassa kohtauksessa vuoden 2020 suurimmassa elokuvassa Tenet.
Linnahall rakennettiin vuonna 1980. Rakennus oli osa Moskovan olympialaisia, koska olympialaisten purjehdustapahtumat järjestettiin Tallinnassa. Tuohon aikaan moderni kulttuuri- ja urheilukeskus oli uusinta uutta.
Linnahall sisälsi muun muassa 5 000-paikkaisen amfiteatterin sekä lavan, joka pystyi isännöimään suuria sinfoniaorkestereita, jäähallin sekä useita ravintoloita ja kahviloita.
1990-luvulla, kun Tallinnassa rakennettiin muita vastaavanlaisia tiloja, alkoi Linnahallin suosio laskea. Unohdettu liuskekivi- ja betonirakennus alkoi rapistumaan.
Vielä muutama vuosi sitten Linnahall toimi nopean pikalaivayhteyden terminaalina ja helikopterikenttänä Helsinkiin matkustaville.
Ennen koronapandemiaa oli Tallink kiinnostunut ostamaan Linnahallin. Vuonna 2020 Tallinnan kaupunki, laivayhtiö Tallink ja sijoitusyhtiö Infotar tekivät sopimuksen, jonka mukaan yhtiöt rakentavat Linnahalliin uuden matkustajasataman, jonka yhteyteen tulee myös kokouskeskus, hotelli ja kauppakeskus. Nyt kauppa on rauennut tai ainakin tauolla.
Pitää toivoa, että nykyinen tilanne on vain välivaihe Linnahallin tarinassa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaarkkitehtuuri
linnahall
Linnahalli
maamerkki
moskovan olympialaiset
satama
Tallink
Tenet
16.8.2026 | Viro
Airbourne konsertoi Tallinnassa
Airbourne on australialainen bändi, joka kuvailee itseään ”hard rock -jyräksi”. Yhtye saapuu Tallinnaan Gutsy-kiertueensa puitteissa ja esiintyy 29.8. Helitehtaan konserttiklubilla. … Lue lisää
15.8.2026 | Viro
5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät
Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää
7.8.2026 | Viro
Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan
Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää
1.8.2026 | Viro
Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –
Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää
27.7.2026 | Mainos | Viro
Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”
Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää