Tuoretta tietoa Virosta
23.11.2020 | Viro

Virossa voimaan maskipakko julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessä

Viron maskipakko julkisissa sisätiloissa astuu voimaan tiistaina 24. marraskuuta.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Virossa voimaan maskipakko julkisissa sisätiloissa ja joukkoliikenteessäSyksyn aikana eniten koronatartuntoja on ollut Tallinnan alueella ja Itä-Virun maakunnassa.

Viron hallitus päätti maanantaina 23. marraskuuta uusista koronarajoituksista.

Virossa on tiistaista 24. marraskuuta lähtien pakko käyttää kasvomaskia julkisissa sisätiloissa. Tällaisia paikkoja ovat muun muassa joukkoliikenteen kulkuvälineet, kaupat, ostoskeskukset, pankit ja kirjastot.

Nenän ja suun voi peittää tarpeen vaatiessa myös muulla tavoin kuin maskilla.

Maskipakko ei koske alle 12-vuotiaita lapsia.

Aiemmin voimassa oli vahva suositus käyttää maskia julkisissa sisätiloissa. The Baltic Guiden artikkelin aiheesta voi lukea tästä.

 

Uusia rajoituksia voimaan tällä viikolla

Viron hallitus neuvotteli maanantaina myös muista rajoituksista. Esimerkiksi 2+2-sääntö laajenee kaikkiin julkisiin sisätiloihin.

Lauantaista 28. marraskuuta lähtien astuvat voimaan myös tapahtumia koskevat rajoitukset. Esimerkiksi teattereissa ja elokuvateattereissa saa olla enintään 400 henkilöä. Jos tilassa ei ole pysyviä istumapaikkoja, on sallittu henkilömäärä 250. Ulkotapahtumiin voi osallistua enintään 500 ihmistä.

Harjun ja Itä-Virun maakuntien teattereissa, konserttisaleissa ja elokuvateattereissa saa olla vain puolet tilan normaalisti sallitusta henkilömäärästä.

Kaikki uudet rajoitukset löytyvät sivulta www.kriis.ee

 

Viron koronatilanne huolestuttava

Maanantaina Viron terveysvirasto kertoi, että maassa on todettu 232 uutta koronavirustartuntaa.

Uusia kuolemantapauksia oli viimeisen vuorokauden aikana neljä. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on Virossa kuollut tähän mennessä 92 ihmistä.

Sairaalassa on tällä hetkellä 154 ihmistä, joista tehohoidossa on kahdeksan. Sairaalassa olevien koronapotilaiden määrä on jo suurempi, kuin viime keväänä pahimpaan aikaan.

Viron koronatapausten kahden viikon ilmaantuvuusluku on 278,64 todettua tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Suomessa vastaava luku on THL:n tilaston mukaan 70,1.

Vielä viikko sitten Viron ilmaantuvuusluku oli noin 218.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
koronarajotukset viro koronatilanne virossa maskipakko viro viro ilmaantuvuusluku

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää