Tuoretta tietoa Virosta
13.10.2020 | Viro

Viron koronatilanne: 25 uutta tartuntaa, Virossa on nyt pienempi ilmaantuvuusluku kuin Suomessa

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov 

Viron koronatilanne: 25 uutta tartuntaa, Virossa on nyt pienempi ilmaantuvuusluku kuin SuomessaViron ilmaantuvuusluku on ollut viime päivinä laskussa. Tällä hetkellä ilmaantuvuusluku on 44,77.

Virossa todettiin 25 koronatartuntaa viimeisen vuorokauden aikana. Koronatestejä tehtiin 1 999, kertoi Viron terveysvirasto eli Terviseamet tänään.

Eniten uusia tartuntoja oli Harjun maakunnassa, jossa rekisteröitiin 11 tapausta. Uusia tartuntoja oli myös Itä-Virun, Viljandin ja Jõgevan maakunnissa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 32 henkilöä, joista yksi on tehohoidossa.

Viron ilmaantuvuusluku on nyt 44,77 eli se on jo alhaisempi kuin Suomessa, jossa ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 46. Ilmaantuvuusluku näyttää, kuinka paljon tartuntoja on ollut viimeisen 14 päivän jaksolla 100 000 asukasta kohden.

Vielä sunnuntaina 11. lokakuuta Viron ilmaantuvuusluku oli yli 50.

Koronatartunnat ovatkin olleet Virossa viime päivinä lievässä laskussa. Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin liian varhaista tehdä suuria johtopäätöksiä koronatilanteen suhteen.

Tarkempaa tietoa Viron tartuntatilanteesta saa Viron terveysviranomaisten koronakartta-sivustolta.

Juttua on päivitetty 14.10. ilmaantuvuusluvun osalta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ilmaantuvuusluku korona koronatilanne virossa

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää