”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi” – asettumisen ammattilainen muutti Viroon
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
”Minua kiinnostavat kulttuuriseen kohtaamiseen liittyvät asiat ja miten kukin meistä voi oppia tekemään sitä paremmin”, sanoo Minna Franck.
Viroon muuttaminen voi olla jännittävä askel, mutta jos on asunut jo useammalla mantereella, hyppäys ei ole suuri. ”Muutto Viroon oli harvinaisen helppo kansainvälinen muutto”, kertoo Minna Franck, joka muutti miehensä ja kolmen lapsensa kanssa Tallinnaan kesällä 2019. Takana oli jo asumista muun muassa Yhdysvalloissa ja Saksassa.
Franck on relokaation eli muuttoon ja siihen liittyvän asettumisvaiheen ammattilainen. Hän avustaa Finnwards-yritystä, joka tukee Suomeen muuttavia ulkomaalaisia työntekijöitä.
Vaikka muutto Viroon oli Franckeille helppo, kulttuurista kohtaamista on saanut arkipäivässä miettiä.
”Viro on petollisen samankaltainen kuin Suomi”, Franck pohtii. Hänen mukaansa suomalaisella ei ole Virossa jatkuvasti tunnetta, että olisi ulkomailla. Se voi viedä tuoreen muuttajan tilanteisiin, joissa kuvittelee ymmärtävänsä ja selviävänsä, mutta päätyykin silti hämmentäviin kohtaamisiin.
Franck on kuitenkin viihtynyt perheineen Virossa mainiosti.
”Neuvostohistoriasta huolimatta Viro on keskieurooppalaisempi kuin Suomi. Ehkä se liittyy tähän rakennettuun ympäristöön. Esimerkiksi tämä kahvila on hyvin keskieurooppalainen”, Franck viittaa haastattelupaikaksi valikoituneeseen kahvila Maiasmokkiin.
”Virolaiset digitaaliset palvelut ovat tosi hyviä. Hirveän hyvin on sujunut kaikki, mitä tässä asettautumisessa on joutunut tekemään. Rekisteröityminen, id-korttien saamiset, kaikki mahdolliset on sujunut kuin vettä vain. Informaatiota on saatavilla viranomaisilta englanniksi hyvin”, Franck kiittää.
Omat Viro-suosikitkin ovat jo alkaneet löytyä. Perhe asioi mielellään Balti Jaama Turg -torilla, josta ei tarvinnut luopua edes korona-aikaan: kalakauppias kuljetti tilauksesta tuoretta kalaa kotiin.
”Virosta saa hirvittävän hyvää ruokaa. Oikeastaan minkä maan tai maanosan keittiö, niin täältä löytää hyvää sellaista. Minulle on ollut uutuus virolainen pelmenikulttuuri, ja on ollut yllätys, kuinka paljon täällä on gruusialaisia ravintoloita.”
Perhe on myös ehtinyt reissata ympäri Viroa. ”Vähän matkaa Tallinnan ulkopuolella pääsee ihan erilaiseen fiilikseen.”
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Virolaiset jouluruokaperinteet
- Viro suunnittelee lukukausimaksuja yksivuotisille maisteriohjelmille
- MMA-liiga Raju suunnittelee kansainvälistä laajentumista
Lue lisää samasta aiheestasuomalainen virossa Tallinna