26.5.2020 | Viro
Bussilla pääsee taas Tallinnasta Riikaan ja Vilnaan
Bussiliikenne Viron, Latvian ja Liettuan välillä alkoi pitkän tauon jälkeen toukokuussa.
Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov
Tallinnasta on mahdollista matkustaa pitkän tauon jälkeen taas Riikaan ja Vilnaan.
Lux Express -yhtiö kertoi, että se aloitti liikennöinnin Baltian maiden pääkaupunkien välillä 22. toukokuuta.
Yhtiön mukaan bussimatkoilla on noudatettava turvallisuusohjeita. Latviassa ja Liettuassa on pakollista peittää kasvot joko maskin tai esimerkiksi huivin avulla. Virossa kasvojen peittäminen on suositeltavaa, mutta ei pakollista.
Maskeja voi tarpeen vaatiessa kysyä kuljettajalta. Lisäksi busseissa on käsien desinfiointipisteitä ulko-ovien luona.
Ecolines-yhtiö kertoi aloittavansa liikennöinnin Tallinnan ja Riian välillä perjantaina 29. toukokuuta. Vuoroja on aluksi kaksi kertaa päivässä per suunta.
Ecolinesin sivujen mukaan lippuja voivat ostaa vain Viron, Latvian ja Liettuan kansalaiset. Matkustajia muistutetaan myös maskin käyttämisestä.
Bussiliikenne Virosta Latviaan ja Liettuaan oli keskeytetty koronavirusepidemian takia maaliskuusta lähtien. Viro, Latvia ja Liettua avasivat rajansa toistensa kansalaisille 15. toukokuuta.
The Baltic Guide on kertonut bussilla matkustamisesta aikaisemmin tänä vuonna. Jutun voi lukea tästä.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestabussi
julkinen liikenne
riika
vilna
14.8.2026 | Viro
Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita
Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää
12.8.2026 | Viro
Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri
Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää
7.8.2026 | Viro
Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan
Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää
1.8.2026 | Viro
Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –
Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää
27.7.2026 | Mainos | Viro
Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”
Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää
18.7.2026 | Viro
Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon
Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää
17.7.2026 | Kulttuuri
Lenny Kravitz konsertoi maanantaina
Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää