7.5.2020 | Viro
Tallinna päästää vuokrattavat sähköpotkulaudat kaduille poikkeustilan päätyttyä
Teksti ja kuva Mikko Virta
Vuokrattavia sähköpotkulautoja näkyi runsaasti viime kesänä Tallinnan katukuvassa.
Tallinnan kaupunki tiedotti torstaina 7. toukokuuta, että se sallii sähköpotkulautojen vuokrauksen poikkeustilan loputtua eli 18. toukokuuta alkaen. Asiasta uutisoi Postimees-lehti.
Sähköpotkulautoja sai vuokrata Tallinnassa ensimmäistä kertaa viime kesänä. Silloin niitä vuokrasi kaksi yritystä: Bolt ja Citybee.
Sähköpotkulautojen ilmestyminen kaupungin kaduille aiheutti myös kritiikkiä. Erityisesti jalankulkijat tunsivat olevansa vaarassa nopeasti ohittavien potkulautojen välissä.
Sähköpotkulaudalla turvallisesti
Viron parlamentin Riigikogun käsittelyyn on menossa lakiehdotus, jonka avulla sähköpotkulautojen käyttöä pyritään muuttamaan turvallisemmaksi liikenteessä. Ehdotuksen mukaan sähköpotkulauta luokitellaan ajoneuvoksi, joten esimerkiksi päihtyneenä ajaminen on kiellettyä.
Aikaisintaan heinäkuussa voimaan tulevan lain mukaan sähköpotkulaudalla saa ajaa kevyen liikenteen väylällä, mutta jalankulkijat pitää ohittaa turvallisesti ja kävelyvauhtia.
Potkulaudan suurin sallituin nopeus on 25 km/h ja siinä pitää olla kunnossa olevat jarrut, soittokello, valot edessä ja takana sekä sivuilla heijastimet tai valot.
Lisäksi 10–15-vuotiailla sähköpotkulaudan käyttäjillä pitää olla polkupyöräkortti. Lisäksi alle 16-vuotiaiden on käytettävä kypärää.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestamatkailu
sähköpotkulaudan käyttö
sähköpotkulauta
sähköpotkulauta tallinna
sähköpotkulauta viro
sähköpotkulauta vuokraus
10.6.2026 | Kauneus
Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028
Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää
6.6.2026 | Viro
6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin
Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää
3.6.2026 | Viro
Viron lipun päivä
Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää
29.5.2026 | Viro
Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa
Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää
27.5.2026 | Viro
Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla
Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää
25.5.2026 | Viro
Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville
Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!
Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää
25.5.2026 | Mainos | Viro
Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä
Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää