21.3.2020 | Viro
Verkkouutinen Tallinnan laulukentän kupeessa avattiin ensimmäinen koronaviruksen drive in -testauspaikka – testiin silti vain lääkärin lähetteellä
Tallinnan laulukentällä tavallisesti juhlitaan, mutta nyt sen alueella tehdään koronavirustestejä.
Viron valtio, omalääkärit sekä yksityiset terveydenhuoltoyritykset ovat aloittaneet yhteistyön, jolla käynnistetään kahdeksassa virolaiskaupungissa koronavirustestauksen niin sanottu drive in -mahdollisuus. Näin vältetään mahdollisesti sairastuneiden tuleminen lääkäreiden vastaanotolle.
Ensimmäinen drive in -testipaikka tuli perjantaina 20.3. Tallinnan laulukentän kupeeseen. Perjantaina avattiin testauspaikka myös Tartossa. Lisää vastaavia on tulossa Pärnuun, Kuressaareen, Narvaan, Viljandiin, Paideen ja Kohtla-Järvelle.
Drive in -testaus ei silti tarkoita, että kuka tahansa voisi vain ilmestyä paikalle testattavaksi. Testiin pääseminen edellyttää Virossa omalääkärin lähetettä. Kun omalääkäri on kirjannut lähetteen sähköiseen järjestelmään, testauspaikalta soitetaan potilaalle ja ilmoitetaan, milloin hän voi tulla testiin. Mukaan on otettava henkilöllisyystodistus. Testitulos valmistuu viimeistään kahden vuorokauden kuluessa testin tekemisestä ja se ilmoitetaan potilaalle puhelimitse.
Kuvia drive in -testauspaikasta voi nähdä esimerkiksi tästä Postimees-lehden uutisesta.
Tästä löydät kaikki The Baltic Guiden Viron poikkeustilaa koskevat uutiset.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestacorona tallinnassa
covid viro
eckerö line korona
korona laivoilla
koronavirus viro
laivaliikenne korona
tallink korona
viking line korona
23.9.2026 | Viro
Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa
Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää
22.9.2026 | Viro
Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon
Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää
9.9.2026 | Viro
Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen
Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää