Tuoretta tietoa Virosta
12.3.2020 | Viro

Verkkouutinen Koronavirus Virossa – risteilylaivojen tulo viivästyy, ei koske Helsinki–Tallinna-liikennettä

Koronavirus Virossa – risteilylaivojen tulo viivästyy, ei koske Helsinki–Tallinna-liikennettäViroon ei oteta vastaan suuria risteilyaluksia ennen 1. toukokuuta.

Viron hallitus on antanut torstaina 12.3. aamupäivällä tiedon, että risteilyaluksia ei oteta Virossa vastaan 1. toukokuuta saakka. Tällä tietoa asia koskee siis muuta kuin Suomen ja Viron välistä pika-alusliikennettä. Tallinkin, Viking Linen ja Eckerö Linen alukset liikkuvat edelleen normaalisti. Tallinnan sataman tiedotteen mukaan ensimmäisten risteilyalusten piti saapua Tallinnan satamaan huhtikuussa. Suurempi sesonki alkaa toukokuussa.

Hallitus suosittaa sadan hengen yleisötapahtumia siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan. Viron terveysviranomaiset antoivat aiemmin tiistaina 8.3. suosituksen, että kaikki Viroon suunnitellut kansainväliset tapahtumat, tulisi siirtää vuoden toiselle puoliskolle.

Virossa on tällä hetkellä 17 vahvistettua koronavirustapausta (tilanne torstaina keskipäivällä 12.3.). Viron terveysviranomaiset ovat tehneet kaikkiaan 464 koronavirustestiä. Vahvistettuja virustartuntoja on nyt Tallinnan lisäksi muun muassa Saarenmaalla sekä Etelä-Viron Võrussa.

Viron terveysviranomaisten ajankohtaisin tieto koronaviruksesta löytyy tästä linkistä. Sivusto on myös englanninkielisenä.

Suomen ulkoministeriö on 12.3. tiedottanut, että koronavirustartunnan saamisen riski on kohonnut koko Euroopassa ja muualla maailmassa. Se vaikuttaa matkustusturvallisuuteen kaikkialla maailmassa. ”Nyt ei ole syytä matkustaa. Suosittelemme noudattamaan erityistä varovaisuutta kaikkialla”, todetaan ulkoministeriön tiedotteessa.

Suomessa sairasvakuutetulla on hyvä olla Euroopassa matkustaessaan eurooppalainen sairaanhoitokortti, joka todentaa oikeuden saada lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa, kun matkustaa tai oleskelee tilapäisesti toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä. Lääketieteellisesti välttämättömällä hoidolla tarkoitetaan hoitoa, joka ei voi odottaa sitä, että palaat kotiin. Sairaanhoitokortista saa lisätietoa Kelan sivuilta.

Jos matkustaa, Suomen ulkoministeriö suosittelee ulkomaanmatkoille lähtiessä tekemään matkustusilmoituksen. Matkustusilmoituksen voi tehdä tässä.

Tallink Siljan tietoa koronaviruksesta on tässä linkissä.

Eckerö Linen tietoa koronaviruksesta on tässä linkissä.

Viking Linen tietoa viruksesta on tässä linkissä.

Tallinnan julkisessa liikenteessä matkalippua ei voi enää tästä päivästä alkaen ostaa kuljettajalta.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
corona tallinnassa corona virossa covid viro korona tallinnassa koronavirus laivaliikenne korona rajat kiinni virossa viron poikkeustila

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää

18.7.2026 | Viro

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon

Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää

17.7.2026 | Kulttuuri

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz konsertoi maanantaina

Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää

9.7.2026 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää

8.7.2026 | Viro

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki

Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun.  Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää

7.7.2026 | Viro

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa

Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää

1.7.2026 | Viro

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään

Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää

23.6.2026 | Viro

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Kickstart: Tallinn Motor Weekend

Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää