Tuoretta tietoa Virosta
12.7.2019 | Viro

“Joka saarella on oma viehätyksensä”

“Joka saarella on oma viehätyksensä”Pille Lengi kehottaa lomailijaa rauhoittumaan ja nauttimaan Saarenmaan täysin rennosta ja turvallisesta tunnelmasta sekä paikallisesta ruuasta.

Yrittäjä Pille Lengi palaa aina maailmalta Saarenmaalle.

 

Pille Lengi on syntyperäinen saarenmaalainen. Luonnonkosmetiikkayritys Tilk!:in perustaja on matkustanut paljon ja asunut esimerkiksi Kiinassa, mutta Saarenmaa vetää takaisin. 

“Saarilla ihmiset ovat mukavia ja aikaansaavia. Kotiseututunne on hyvin vahva ja ihmiset aktiivisia. Tuntuu, että saarilla yrittäjiä on paljon suhteessa väkimäärään”, Lengi pohti saarelaisutta. Kun paljon työllistäviä suuryrityksiä ei ole, ihmisten on itse luotava elantonsa.

Elinkeinon luomiseen onkin upeat puitteet.

“Saarenmaalla on puhdas ilma, luonto ja vesi. Saarelle on muuttanut paljon ihmisiä ympäri maailmaa, jotka tekevät sieltä etätöitä”, Lengi kertoo.

Lengin kuvaus Saarenmaan ja Hiidenmaan suhteesta muistuttaa vähän Suomen ja Ruotsin suhdetta: naapurille vinoillaan. Mutta Lengin mielestä uusi sukupolvi näkee jo toisin. Toisesta ehkä vitsaillaan, mutta lempeämmin. Yhteistyötä tarvitaan.

“Muhun saari on vielä aivan muuta! Siellä tapahtuu niin paljon kaikkea hauskaa! Se ei tosiaan ole maaseutua, jossa ei ole mitään. Joka saarella on oma viehätyksensä”, Lengi sanoo.

 

Saarenmaalla lomailevaa Lengi kannustaa rauhoittumaan.

“Saarenmaalla kaikki on niin ‘relaxed’. Siellä voi vain nauttia vehreydestä ja hiljaisuudesta, mennä merenrantaan, uida ja syödä hyvää ruokaa.”

Ravintoloista esimerkiksi Kuursaal tarjoaa saarella tuotettuja ruokia. Kuressaaren Coop-marketista saa paikallisten tuottajien elintarvikkeita. Tagarannan kylä on aito kalastajakylä, ja Pidulan kalakasvattamossa voi kalastaa itsekin, minkä jälkeen saalis tehdään paikan päällä ruuaksi. 

 

Koe ainakin nämä Viron saarilla:

Kuressaaren lumo

Saarenmaan pääkaupunki on ajan pysäyttävä lomakohde. Viehättävää keskustaa hallitsee majesteettinen piispanlainna, jonka sisällä on Saarenmaan museo.

 

Persoonallinen Muhu

Mantereella ei olla, Saarenmaallakaan ei olla – ollaan siis Muhussa! Läpiajon sijaan kannattaa syventyä omaleimaisen saaren kulttuuriin ja huipputason ruokapaikkoihin.

 

Hiidenmaan majakat

Hiidenmaalla on kolme yleisölle avoinna olevaa majakkaa, Kõpu, Tahkuna ja Ristna (kuva). Eikä saari ole kaukana: reilun puolen tunnin lento vie Tallinnasta perille pääkaupunkiin Kärdlaan.

 

Lue lisää: visitsaaremaa.ee/fi, www.hiiumaa.ee

 

Teksti Silja Hurskainen, Kuvat Pille Lengin kotiarkisto, Andrei Chertkov, Oliver Moosus, Rainer Süvirand

Lue lisää samasta aiheesta
Hiidenmaa kalastajakylä Muhu Muhun saari pille lengi tagarannan kylä tilk yrittäjä

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää

27.5.2026 | Viro

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

  Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää

25.5.2026 | Viro

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää

19.5.2026 | Viro

Etelä-Viron lempeä lumo

Etelä-Viron lempeä lumo

Kaukana pääkaupungin kiireestä ja tunnetuimmista turistireiteistä sijaitsee Etelä-Viro. Alueeseen lasketaan kuuluvaksi kuusi maakuntaa: Jõgevan, Põlvan, Tarton, Viljandin, Valgan ja … Lue lisää