4.10.2018 | Viro
Verkkouutinen Tallinnan laululavan remontti alkoi – ensi vuoden laulujuhlat ovat kunnostetulla lavalla
Tallinnan Laululava vastaanottaa ensi vuoden laulujuhlijat entistä ehompana.
Tallinnan tunnetulla maamerkillä, laululavalla, on aloitettu remontointityöt.
Remontissa uusitaan lavan 55 vuotta vanha laudoitus, jota aiemmin on paikkailtu sieltä täältä. Kaaren alapuolinen laudoitus on paikoitellen mätä ja vaarallinenkin, joten se vaihdetaan kokonaan uuteen.
Hankkeen rahoittavat Tallinnan kaupunki ja Viron kulttuuriministeriö puoliksi. Ne ovat varanneet remonttiin kumpikin 330 000 euroa.
Kustannusarvio on 605 000 euroa, joten budjetissa on vähän pelivaraa mahdollisten kustannusten nousun varalle.
Tuleva vuosi on laululavalla monella tapaa suuri juhlavuosi. Ensimmäisistä laulujuhlista tulee kuluneeksi 150 vuotta ja tanssijuhlistakin 85 vuotta. Molempia merkkivuosia juhlistetaan näkyvästi tulevana vuotena.
Teemavuoden ohjelmassa on päätapahtumien, XXVII laulu- ja XX tanssijuhlien, ohella esillä Viron historiaa ja valtiollista kehitystä laajemminkin.
Kulttuuriministeriö sekä Laulu- ja Tanssijuhlien säätiö vastaa ohjelmistosta, joka valmistuu kokonaisuudessaan myöhemmin. Teema on jo tiedossa, se on ”Minu arm” (Rakkauteni).
Remontista uutisoi muun muassa Viron yleisradioyhtiö ERR.
Teksti Timo Huttunen, kuva Aivar Pihelgas / Toolbox Estonia
Lue lisää samasta aiheestaLaulujuhlat
laulujuhlat virossa
matka tallinnaan
tallinnan laululava
Tanssijuhlat
viron laulujuhlat
viron nähtävyydet
23.9.2026 | Viro
Virolle kaksi mestaruutta Baltian sommelier-kisassa
Viron Aleksei Pogrebnoi voitti Tallinnassa viikonvaihteessa jo 20. kertaa järjestetyn Baltic Sommelier Grand Prix -kilpailun ja nousi toistamiseen Baltian maiden … Lue lisää
22.9.2026 | Viro
Uusia hotelleja Tallinnaan ja Itä-Viroon
Tallinnaan ja Viroon nousee uusia hotelleja sekä vaihtoehtoisia majoituskohteita kuin sieniä sateen jäljiltä. Viime viikon torstaina muurattiin Tallinnan sataman viereisellä … Lue lisää
9.9.2026 | Viro
Tallinnan lentoasema teki taas ennätyksen
Tallinnan lentoasema on tehnyt uuden kautta aikain kuukausikohtaisen matkustajaennätyksen. Lentoaseman kautta kulki elokuussa lähes 390 000 matkustajaa, mikä oli 16 … Lue lisää
2.9.2026 | Viro
Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?
Tänään 2.9.2026 Viron Riigikogussa eli parlamentissa järjestettiin presidentinvaalit. Tasavallan seuraavaksi presidentiksi vuosille 2026-2031 valittiin maan nykyinen oikeuskansleri Ülle Madise. Hän … Lue lisää
28.8.2026 | Viro
Sata syytä vierailla Põltsamaalla
Mitä mieleesi tulee paikannimestä Põltsamaa? Kenties vahva sinappi tai some-kuvista nähty linna tai tienviitta Tallinna-Tartto -maantien varressa – tosin jo … Lue lisää
23.8.2026 | Viro
Näin Länsisatama uudistuu Tallinnaan matkustamisen keskukseksi
Helsinki–Tallinna-väli on yksi Euroopan vilkkaimmista kansainvälisistä merireiteistä, ja monelle meistä laivamatka Viroon on osa säännöllistä arkea tai odotettua vapaa-aikaa. Lähivuosina … Lue lisää
20.8.2026 | Viro
Paljon onnea, Viro ja virolaiset! Palju õnne, Eesti ja eestlased!
”Süda, kuis sa ruttu tõused kuumalt rinnus tuksuma, kui su nime suhu võtan, püha Eesti – isamaa!” …eli vapaasti suomennettuna: … Lue lisää
18.8.2026 | Viro
Nyt se vahvistui, Tallinna saa oman merikylpylänsä
Tallinnan Linnahallin vieressä sijaitsevalle Kalasadaman ranta-alueelle rakennetaan ympärivuotinen, sekä ulkoilma- että sisäaltaita käsittävä merikylpylä. Rakennusluvan äskettäin saanutta keskusta alkaa sen … Lue lisää