Tuoretta tietoa Virosta
6.7.2018 | Ravintolat

Ravitolauutisia

RavitolauutisiaKolmikko Hanno Kuul (vas.), Enn Tobreluts ja Andres Tuule ovat laittaneet pystyyn kaksi lihan ystävän ravintolaa. Uusin tulokas on ravintola Härg.

Rae Meierei avasi Viinamuuseum-nimisen cocktailbaarin. Esillä on yli 150 erikoista viinapulloa ja käyttöönottoa odottava saksalainen tislauslaite. Sillä on tarkoitus aloittaa väkijuoman tislaaminen oluesta. Paikka on avoinna torstaista lauantaihin kello 19–00.

Tarton Aparaaditehasessa avautui uusi katukeittiöistä inspiraation saanut ravintola Kolm Tilli. Avatusta keittiöstä saa myös pizzaa ja muita leipomotuotteita.

Kadriorgissa, aivan ratikkapysäkin vieressä sijaitseva Entrecôte Steakhouse & Seafood Bar kertoo nimessään oleellisen. Suurien australialaisten liha-annoksien ja merellisten ruokien lisäksi on tarjolla myös edullista bisneslounaita. Kalat ja muut merenannit tuodaan Amsterdamista.

Tyylikäs Cafe Katariina sopii hyvin aamiais- tai lounaspaikaksi.

Stockmannia vastapäätä olevassa 1950-luvun tornitalossa tarjoaa Cafe Katariina edullisia arkilounaita. Ison päivän keiton hinta on 4,00 ja pienen 2,50 euroa. Päivän annoksen saa 4,90 eurolla.

Viime syksynä Nõmmen kaupunginosassa avattu ravintola Snoob on avannut kesäterassinsa ja valmistaa koko perheelle keskikaupungin hintoihin verrattuna edullisempia ruokia. Terassia varten on tehty kesämenu.

Pärnun Port Artur 2 -tavaratalon katolle avataan heinäkuun aikana italialainen ravintola Umberto. Pizzaa tullaan valmistamaan puulämmitteisessä uunissa.

Korkealaatuista thai-ruokaa tarjoileva NOK NOK on avannut terassin.

Aitoa thai-ruokaa valmistava ravintola NOK NOK Tallinnan vanhassakaupungissa täytti vuoden ja juhlisti sitä uudella ruokalistalla avaten samalla kesäterassin, jossa voi nauttia myös suvisia juomia. Club One -kortin omistajat saavat 10 % alennuksen tuotteista.

Tallinnan tornitaloalueelle avattiin ravintola Härg, jolla on samat omistajat  kuin Rotermannin korttelin Pull-ravintolassa. Ruokalistalla on liha pääosassa, mutta myös merenanteja on tarjolla.

Mistä löytää?

Viinamuuseum, Dunkri 5, Tallinna. https://raemeierei.ee/

Kolm Tilli, Kastani 42, Tarttowww.facebook.com/kolmtilli/

Entrecôte Steakhouse & Seafood Bar, A. Weizenbergi 18, Tallinna. www.facebook.com/EntrecoteSteakhouseSeafoodBarTallinn

Cafe Katariina, Tartu mnt 24, Tallinna. www.facebook.com/cafekatariina

Snoob resto, Pärnu maantee 209a, Tallinna. www.snoob.ee

Umberto, Lai 11, Pärnu.

NOK NOK, Vana-Posti 7, Talllinna. www.noknok.ee

Härg, Maakri 21 (sisäänkäynti Tornimäe-kadulta), Tallinna. https://harg.ee/

 

Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov, Imre Kaas, Marek Metslaid

Lue lisää samasta aiheesta
cafe katariina entrecote steakhouse & seafood bar härg kolm tilli nok nok snoob umberto uusia ravintoloita tallinnassa

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää