Tuoretta tietoa Virosta
6.2.2018 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Pärnu–Tallinna-välille valmistui ohituskaista

Pärnun ja Tallinnan välillä kulkevan Via Baltican (E67) ensimmäinen ohituskaista otettiin käyttöön.

Kymmenen kilometrin pituinen ohituskaista sijaitsee Ääsmäe–Kohatu-tieosuudella ja muuttaa vilkasliikenteisen Via Baltican liikenteen sujuvammaksi. Ohituskaistaosuudella eri suuntiin kulkevien kaistojen välissä on matala aita.

Tieosuuden muuttaa turvallisemmaksi myös molemmilla puolilla oleva hirviaita. Eläimiä varten on rakennettu ylikulkusilta, jota pitkin esimerkiksi hirvet pääsevät ylittämään tien turvallisesti.

 

Peter Vesterbacka esitteli tunnelihanketta

Suomalaisyrittäjä Peter Vesterbacka esitteli Tallinnassa tammikuussa Helsinki–Tallinna-tunnelihanketta, jonka vetäjänä ja keulakuvana hän on.

Vesterbackan suunnitelmien mukaan tunnelin rakentaminen voitaisiin aloittaa jo tänä vuonna. Valmista pitäisi olla jouluksi 2024. Noin sadan kilometrin tunnelilla olisi neljä pysäkkiä: kolme Suomessa ja yksi Virossa.

Täysin yksityisvaroin rakennettavan tunnelin noin 15 miljardin euron rahoituksesta 70 prosenttia tulisi Kiinasta ja loput pohjoismaisilta sijoittajilta.

Vesterbackan tunnelihankkeen lisäksi vireillä on myös Viron ja Suomen valtioiden tunnelisuunnitelma.

 

Suomalaiskirjailijalle harvinainen tunnustus

Tarton kaupunki valitsi viralliseksi kaupunginkirjailijakseen suomalaisen Mika Keräsen. Titteli annetaan kirjailijalle, joka on elävöittänyt Tarton kirjallisuuselämää ja tehnyt Tarttoa tunnetuksi kirjallisuusmyönteisenä kaupunkina.

Mika Keränen kuuluu Viron suosituimpiin lastenkirjailijoihin. Hän on julkaissut viroksi 13 kirjaa. Keräsen lastenkirjojen pohjalta on tehty seikkailuelokuva Supilinna Salaselts (Suomessa Soppakaupungin salaseura).

 

Kuvat: Mikko Virta, Silja Hurskainen, Martin Bek

Lue lisää samasta aiheesta
kirjailija Kohatu ohituskaista peter vesterbacka rahoitus Talsinki tunneli Ääsmäe

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää