23.11.2017 | Viro
Verkkouutinen Virolaisista vain viisi prosenttia on työttömänä – työvoimapula uhkaa
Viron työvoimapula on erityisen pahana muun muassa ravintola-alalla.
Tämän vuoden kolmannella vuosineljänneksellä oli virolaisista työttömänä 5,2 prosenttia, kertoo Viron tilastokeskus.
Monet yrittäjät sanovat, että Tallinnassa on jo työvoimapula. Erityisen paha tilanne on rakennus-, myynti- ja palvelualoilla. Esimerkiksi ravintoloilla on pula niin tarjoilijoista kuin keittiöhenkilökunnastakin.
Käsmussa kesäravintola Kapteni Kõrts lopetti toimintansa, koska ei saanut palkatuksi osaavaa henkilökuntaa.
”Emme voineet jatkaa, koska emme yksinkertaisesti löytäneet työvoimaa”, kertoo ravintolan omistaja Jane Konga.
Ravintoloita Chigaco ja Pub Scotland Yard operoivien yhtiöiden hallituksen jäsen Sten-Erik Thalson sanoo, että työvoimapula on suuri ongelma, kun ravintolatoimintaa laajennetaan.
Vuonna 2010 oli työttömyysprosentti Virossa peräti 16,7. Vuonna 2016 työttömien määrä oli 6,8 prosenttia työvoimasta.
Teksti Timo Huttunen, kuva Stina Kase
Lue lisää samasta aiheestakeittiö
myyntihenkilö
myyntimies
myyntiosasto
ravintola-ala
ravintola Tallinna
ravintola Viro
tarjoilija
21.7.2026 | Viro
Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi
Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää
18.7.2026 | Viro
Kuusi kesätärppiä Itä-Viroon
Itä-Viro on kesämatkailijalle yllättävän monipuolinen. Samalla matkalla voi viettää rantapäivän Narva-Jõesuun uimarannalla tai Kauksin rannalla Peipsijärvellä, nauttia historian havinasta Narvan … Lue lisää
17.7.2026 | Kulttuuri
Lenny Kravitz konsertoi maanantaina
Lenny Kravitz saapuu maanantaina 20.7. Tallinnaan osana Lenny Kravitz Live 2026 -maailmankiertuettaan. Kyseessä on hänen ensimmäinen konserttinsa Virossa lähes 20 … Lue lisää
9.7.2026 | Viro
Näistä puhutaan
Presidentti Alar Karis ei pyri toiselle kaudelle Viron istuva presidentti Alar Karis ilmoitti, ettei hän hae toiselle kaudelle syksyn 2026 … Lue lisää
8.7.2026 | Viro
Kim Päivästö – nirsosta pojasta kasvoi tähtikokki
Viime vuonna suomalainen kokki Kim Päivästö voitti MasterChef Estonia: Professionals -kilpailun. Nyt hän avaa ravintolan Tallinnan Kalamajaan. Twenty Four Social … Lue lisää
7.7.2026 | Viro
Tallinnan keskiaikainen keskusta vajoaa
Myyttinen Atlantis vajosi meren pohjaan, mutta UNESCOn maailmaperintöluetteloon kuuluva Tallinnan Vanhakaupunki … niin, Suomenlahteenko? Keskiaikaisen kaupunginosan rakennukset ovat alkaneet vajota, … Lue lisää
1.7.2026 | Viro
Rocca al Mare -kauppakeskus kiristi pysäköintisääntöjään
Tallinnassa sijaitseva Rocca al Mare -kauppakeskus on tänään 1.7. ottanut käyttöön uuden maksullisen pysäköinnin järjestelmän, joka poikkeaa selvästi muiden suurten … Lue lisää
23.6.2026 | Viro
Kickstart: Tallinn Motor Weekend
Tallinnan Laulukentällä koetaan tulevana viikonloppuna eli 26.–27.6. kaksi vauhdin ja adrenaliinin täyteistä päivää. Kickstart: Tallinn Motor Weekend on koko perheen … Lue lisää