8.10.2017 | Viro
Verkkouutinen Viron luterilaisen kirkon arkkipiispa: ”Homoseksuaalinen käyttäytyminen on syntiä”
Samaa sukupuolta olevien vihkiminen aiheuttaa keskustelua myös Viron kirkossa.
Viron evankelis-luterilaisen kirkon (Eesti Evangeelne Luterlik Kirik EELK) arkkipiispa Urmas Viilma moitti facebook-sivullaan kirkon työntekijää sukupuolineutraalin parisuhdelain tukemisesta.
Arkkipiispa kirjoittaa, että avioliitto on vain miehen ja naisen välinen asia ja että homoseksuaalinen käyttäytyminen on vastoin Jumalan tahtoa ja näin ollen syntiä.
Moitittu naispastori Annika Laats esiintyi televisiossa Viron yleisradioyhtiön (ERR) keskusteluohjelmassa ”Suud puhtaks”.
Arkkipiispa Urmas Viilma kirjoitti, että opettaja Annika Laats esitti omia mielipiteitään eikä hänen lausuntonsa ole kirkon virallinen kanta ja että Laats aiheutti hämmennystä ja kysymyksiä ohjelmaa katsoneissa ihmisissä.
Annika Laatsen pitää lisäksi antaa esimiehilleen selvitys lausunnostaan.
Virossa on väitelty lähes kaksi vuotta parlamentin käsittelyssä olevasta sukupuolineutraalin suhteen sallivasta lakiesityksestä.
Teksti Timo Huttunen, kuva Andrei Chertkov
EDIT 10.10.2017: Muutettu ”sukupuolineutraali avioliittolaki” muotoon ”sukupuolineutraali parisuhdelaki”
Lue lisää samasta aiheestagay
homo
homoseksi
homoseksuaalinen
nainen
sukupulineutraali
sukupuoli
Viron kirkko
29.11.2025 | Viro
Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita
Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää
26.11.2025 | Viro
Valhe, emävalhe ja tilasto?
Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää
18.11.2025 | Viro
Kolmen kopla syksyisessä Narvassa
Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää
13.11.2025 | Viro
Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan
Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää
9.11.2025 | Viro
Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan
Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää
7.11.2025 | Viro
Näistä puhutaan
Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää
4.11.2025 | Viro
Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!
Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Viro
Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa
Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulunajan rauha … Lue lisää