19.1.2017 | Ravintolat
Aparaaditehas on Tarton oma luovien alojen keskus

Monille Tallinnan-kävijöille Telliskiven alueen luovien alojen korttelit ovat jo tuttuja. Kun ne on kaluttu, kannattaa siirtää katse etelään ja matkata tutustumaan Tarton Aparaaditehas-kortteliin.
Tarton kaupungin markkinointijohtaja Helen Kalberg kertoo, että korttelissa on tällä hetkellä eri kauppoja, useampi ravintola sekä paino- ja paperimuseo, jossa voi valmistaa itse paperia ja kokeilla 150 vuotta vanhaa painokonetta. Elokuun lopulla Aparaaditehasessa järjestetään korttelin oma festivaali.
Kuten Tallinnan Telliskiven aluekin, Aparaaditehas kasvaa ja kehittyy Virolle tyypillisesti kovaa vauhtia ja alueen ilme voi muuttua nopeastikin.
Tarton-kävijän kannattaa huomioida, että Aparaaditehas ei ole aivan Tarton ydinkeskustan nurkilla, vaan noin 3,5 kilometrin päässä Raatihuoneen torilta. Jos kävely tuntuu työläältä, paikalle pääsee tietenkin kaupunkiliikenteen busseilla.
Korttelin historiasta ja tiloista kiinnostuneille järjestetään myös ohjattuja kiertokäyntejä.
Mistä löytää?
Aparaaditehas, Kastani 42, Tartto.
www.aparaaditehas.ee
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI SILJA HURSKAINEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
26.5.2026 | Ravintolat
Teollista rosoa ja Välimeren makuja
Tallinnan trendikkäässä Telliskiven korttelissa, aivan Balti jaama -rautatieaseman ja torin kupeessa, sijaitseva Café Tempo on ravintola, joka ei huuda … Lue lisää
21.5.2026 | Ravintolat
Michelin-tähdet ja suositukset jaettiin taas Virossa
Michelin-ravintolaopas julkaisi keskiviikkona vuoden 2026 suosittelulistansa Viron ravintoloista. Vaikka listalle nousi seitsemän uutta ravintolaa, tunnustusten määrä pysyi pienen vaihtuvuuden … Lue lisää
21.5.2026 | Ravintolat
Päivällä leipomokahvila, illalla ravintola
Alun perin Põhjalan tehtaan miljööseen avattu Karjase Sai -leipomokahvila on laajentanut toimintaansa. Leipomo toimii nyt samassa tilassa Café Tempon … Lue lisää
18.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Sesongin maut löytyvät F.Restosta
Kalamajan sydämessä, aivan kalatorin ja Linnahallin tuntumassa, odottaa elämys, joka hurmaa niin ensikertalaisen kuin vaativankin ruokailijan. F.Resto on kodikas, … Lue lisää
14.5.2026 | Ravintolat
Makumatkalle Keilaan
Keila ei ole kovin kaukana Tallinnasta, varsinkaan jos haluaa hyvää thairuokaa. Joskus jopa Google tietää, mihin herkkusuut kannattaa ohjata. … Lue lisää
12.5.2026 | Ravintolat
Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026
Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää
11.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa
Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää
11.5.2026 | Mainos | Ravintolat
Mainos Huippuravintola meren rannalla
Kogu Resto sijaitsee meren äärellä Tallinnassa Linnahallin ja vanhan Patarein merilinnoituksen välissä, historiallisessaMalahhovin kalajalostamonrakennuksessa. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty onnistuneesti … Lue lisää