Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa
Teksti Stewart Johnson Toimittaja Timo Raussi Kuva Karl Markus Antson
Pohjois-Virossa voi sunnuntaina 6.9. kello 11–17 välillä vierailla paikallisissa kasvihuoneissa, puutarhoissa ja verannoilla. Alueen 24 erilaista matkailuyrittäjää tarjoavat mahdollisuuden tutustua oleskelutiloihinsa ulkoilmassa – nähdä, kuinka monissa niistä kasvatetaan ruokaa, ja jopa maistaa paikallisia antimia. Tapahtuman tämänvuotisena teemana on ”Kulje, maistele, huomaa!”
Vieraat voivat ihailla koriste- ja hyötypuutarhojen kukkivia kasveja ja niiden herkullisia tuoksuja sekä nähdä, miten luonnonmukaisia rohdoksia ja jopa kosmetiikkaa valmistetaan. Omenatuoremehun valmistamista puristamalla voi seurata, sekä tietty maistella lopputulosta! Päivän aikana voi myös kohdata monia kotitilojen eläimiä lähietäisyydeltä. Niiden elinympäristöjen taiteellinen suunnittelu on erityisen kiinnostavaa.
Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu 24 erilaista kohdetta eri puolilta Pohjois-Viroa. Jokaisessa niistä on isäntäväki paikalla vieraille hyvillä mielin tietojaan ja neuvojaan jakamassa. Päivä onkin erinomainen tilaisuus ideoiden keräämiseksi oman mökkipuutarhan tai terassin tarpeisiin. Tapahtumaohjelmassa on myös opastettuja puutarhakierroksia, työpajoja ja paljon muuta.
Kaikki 24 ovensa vierailijoille avaavaa kohdetta on kartan kera listattu tällä, tosin vain vironkielisellä verkkosivustolla. Kohteet on kuitenkin listattu sivulle omina painikkeinaan, ja niitä klikkaamalla saat esiin tarkat osoitteet reittisuunnittelua varten. Nykyään myös selaimen käännöstoiminnon käyttö on varsin helppoa.
Tapahtuma on jatkoa jo useamman vuoden ajan Lahemaan kansallispuiston seudulla järjestetylle vuosittaiselle satokauden paikallisruokatapahtumalle. Alueen kartano- ja satamakyläravintoloiden rinnalle seudun matkailuväki on lisännyt puutarha- ja taidekahvilakohteita, joiden toiminnan painopiste on muualla kuin ruokailuelämysten luomisessa.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Kuka on Viron presidentiksi valittu Ülle Madise?

- Kasvihuoneiden, puutarhojen ja verantojen päivä Pohjois-Virossa



- Tallinnaan avattiin itsepalvelu-pikanuudeliravintola



Lue lisää samasta aiheestakasvihuone Lahemaa Pohjois-Viro puutarha puutarhanhoito tapahtumat työpaja veranta










