Viro maistui Helsingin Gastro-messuilla
Teksti ja kuvat Timo Raussi
Virolaiset elintarvike- ja ruokatapahtuma-alan yritykset esittäytyivät edukseen viime viikolla Helsingissä, jossa järjestettiin Suomen suurin ja pitkäikäisin ravintola-, hotelli- ja elintarviketeollisuuden ammattilaistapahtuma Gastro Helsinki. Messukeskuksessa oli kahden päivän ajan esillä yhteensä 14 virolaisfirmaa eli suurin ulkomaalaisten osallistujien joukko.
Viron yhteisosastolla oli maisteltavissa maukkaita liha- ja siipikarjatuotteita, herkullisia tuore- ja pakasteleivonnaisia, keksejä, juustoja, majoneesia, pohjolan sitruunasta eli kvittenistä valmistettuja virvoitusjuomia sekä mustalla valkosipulilla täydennettyjä kastikkeita ja marinadeja.
Yleisö pääsi tutustumaan myös rapsiöljyyn, makeutettuihin maitotiivisteisiin eli kondensoituun maitoon, pakasteyrtteihin, erikoiskuivaustekniikalla valmistettuihin hedelmä- ja marjasnackseihin sekä maailman suurimmilla alan messuilla Dubaissa ”kategoriansa paras” Gulfood-innovaatiopalkinnon saaneisiin vegaanisiin eineksiin ja herneproteiinivalmisteisiin.
Omine tuotteineen oli läntiseltä Virumaalta saapunut paikalle myös yritys, jonka tiloissa on jo vuodesta 1886 asti tislattu väkijuomia. Sittemmin yhtiö on laajentanut toimintaansa käsityöoluisiin, entisen kartanon viinakeittiörakennukseen viime vuonna avatun putiikkihotellin pitämiseen sekä taidemusiikkikonserttien kausittaiseen järjestämiseen.

Huhtikuiset kahvifestarit jo 10. kertaa Tallinnassa
Samaan aikaan kun tuote-esittelijät maistattivat antimiaan, jakoi Helsingin Messukeskuksen edustajana Virossa toimivan ProfExpon toimitusjohtaja Tiit Sarv tietoa yleisölle Tallinnan tämänvuotisista ruokatapahtumista. Gastron virolaisvastinetta eli syyskuussa Unibet Arenalla järjestettävää FoodFair 2026 -ammattitapahtumaa edeltää jo keväällä kaikille matkailijoillekin avoimet kahvikarkelot eli Tallinn Coffee Festival.
Kahvin tuoksu täyttää kaupungin sekä sataman vieressä sijaitsevan Kultuurikatel-tapahtumakeskuksen kahden päivän ajaksi 25.–26.4. Kymmenettä järjestämiskertaansa juhlistavalla festivaalilla voi maistella maailman parhaita kahveja sekä tutustua alan uusimpiin trendeihin, papulajikkeisiin, laitteisiin, virolaisiin pienpaahtimoihin sekä maan kuumimpiin kahvi- ja barista-ammattilaisiin. He nimittäin kilpailevat yleisön silmien edessä lattekahvin taiteellisen viimeistelyn sekä parhaimman maistelijan eli kahvilaatujen tunnistamisnopeuden Viron mestaruuksista.
Mukana festivaalilla on liki 80 näytteilleasettajaa. Kahvifanien ohella makuelämyksiä riittää myös teen ja kaakaon ystäville. Tapahtumatunnelmaa ovat luomassa dj:t, ja tarjolla vatsan täytteeksi on myös paikallista katuruokaa, leivonnaisia sekä muita herkkuja. Päivälipun tapahtumaan voi ostaa joko ovelta tai ennakkoon täältä.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viro maistui Helsingin Gastro-messuilla

- Huomenna Viro testaa taas sireenejä



- Tällä viikolla tapahtuu Virossa



Lue lisää samasta aiheestaFoodFair Gastro Helsinki kahvifestivaalit messut Tallinna tapahtuma virolainen ruoka










