Laivamatka Viroon muuttuu ympäristölle ystävällisemmäksi
Teksti Timo Raussi Kuva Eckerö Line / Kaupo Kalda
Helsingin ja Tallinnan väliä matkailijoita ja rahtia kuljettavista laivanvarustajista sekä Tallink että Eckerö Line ovat julkaisseet tietoja, joiden mukaan Suomenlahden ylitys onnistuu jatkossa aiempaa ympäristöystävällisemmin.
Eckerö Line asennuttaa m/s Finlandialle parhaillaan telakalla hiilidioksidipäästöjä vähentävää akkuratkaisua. Se tekee Finlandiasta Suomenlahden ensimmäisen hybridi-periaatteella eli osittain sähköllä kulkevan matkustajalaivan. Palosuojattuun konttiin kannelle 9 asennettavan akuston virtaa on määrä hyödyntää laivan satamissa olon aikana sekä satamasta lähdettäessä ja sinne saavuttaessa.
Yhtiö kertoo uudistuksen pienentävän m/s Finlandian polttoaineen kulutusta noin kolmella prosentilla. Vuositasolla se tarkoittaa 500–600 polttoainetonnin käytön vähennystä ja samalla pienempiä kasvihuonekaasupäästöjä.
Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kertoi puolestaan viikko sitten lehdistötiedotteen välityksellä, että yhtiön Helsinki-Tallinna-reitin pikalaivat siirtyvät jatkossa käyttämään polttoaineena pelkästään biometaania. Nõgesen mukaan ympäristöystävällinen siirtymä auttaa Tallinkia pienentämään päästökauppakulujaan. Laivanvarustamojen on tästä vuodesta alkaen hankittava EU-direktiivillä niille määrätyt päästöoikeudet täysimääräisinä, eikö Viron valtio Nõgesen mukaan tue meriliikennesektorilla toimivia yrityksiä asiassa.
Tallinkin matkustajamäärä Suomen ja Viron välisellä reitillä kasvoi viime vuonna 1,8 prosentilla vuoteen 2024 verrattuna. Erityisesti kesä suosi yhtiötä, sillä tuolloin se kuljetti Helsingin ja Tallinnan välillä lähes 1,3 miljoonaa matkustajaa – liki neljänneksen Tallinkin koko vuoden kaikkien reittien 5,53 miljoonasta matkustajasta. Rahtia varustamo sen sijaan kuljetti vuonna 2025 Suomen ja Viron välillä 20 prosenttia edellisvuotta vähemmän.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Vegaaniravintolat tarjoavat upeaa monipuolisuutta

- Laivamatka Viroon muuttuu ympäristölle ystävällisemmäksi



- Tallinnan ja Viron sääkamerat matkavaatetuksen miettijöille



Lue lisää samasta aiheestaEckerö helsinki laivamatka laivanvarustamot polttoainekulut Tallink Tallinna ympäristö










