Tuoretta tietoa Virosta
9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Teksti Mikko Savikko
Kuva Toolbox Estonia / Ken Oja

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

 

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. Latvialaiset kävivät Virossa ennätysmäärän eli 211 000 kertaa.

Tilaston mukaan suomalaisia kävi heinä-syyskuussa Virossa 550 000, jossa laskua edellisvuoteen oli 3,5 prosenttia eli 20 000. Yhden päivän matkat kasvoivat noin viidellä tuhannella hengellä. Näin ollen noin 25 000 majoittuvaa suomalaista jäi tulematta. Koska yöpymisten kesto myös väheni, niin kaikkiaan useamman päivän matkojen kesto laski kolmen kuukaudessa 112 000 päivää edellisvuoteen verrattuna. Yksinkertaistettuna: tämän vuoden heinä-syyskuun joka päivänä yöpyi Virossa 1200 suomalaista vähemmän kuin edellisvuonna.

Koska suomalaiset yöpyvät yhä enemmän muualla kuin tilastoiduissa hotelleissa, ovat hotellit menettäneet senkin takia asiakkaita. Esimerkiksi elokuussa suomalaisten määrä hotelleissa laski 9 prosenttia ja heitä oli 62 400.

Viron keskuspankin tilaston mukaan tämän vuoden yhdeksän kuukauden aikana suomalaisten matkat ovat vähentyneet 1,5 prosenttia ja he ovat majoittuneet 195 000 yötä vähemmän kuin viime vuonna. Majoittuneiden määrä on vähentynyt 27 000. Yhden päivän matkojen määrä on kasvanut 6 000 hengellä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Eesti Pank matkailu matkat Viroon tilastot turistit Viron keskuspankki Viron tilastot yöpyminen hotellissa

10.6.2026 | Kauneus

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Ülemisteen kylpylä syksyksi 2028

Tallinnan Õismäellä Ring Spata sekä Viimsissä, Saarenmaalla ja Narva-Jõesuussa kolmea kylpylähotellia operoiva SPA Tours rakentaa Ülemiste Cityn kehitysyhtiön kanssa Tallinnan … Lue lisää

6.6.2026 | Viro

camera icon6
Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Pohjois-Viron piilotetut aarteet – kolme päiväretkeä pikkuteiden kätkettyihin helmiin

Jos Tallinna on nähty ja sinulla on auto alla, kannattaa suunnata ulos kaupungin vilskeestä ja ajella vaihteeksi Pohjois-Viron pikkuteille. Tässä … Lue lisää

3.6.2026 | Viro

Viron lipun päivä

Viron lipun päivä

Kansallislaulun ja vaakunan ohella Viron valtion tunnuksena on vuodesta 1918 asti ollut sinimustavalkoinen valtiolippu. Huomenna 4.6. vietetään Viron lipun päivää, … Lue lisää

29.5.2026 | Viro

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Pilvenpiirtäjien Tallinnan keskellä pala neuvostonostalgiaa

Olet varmaan huomannut lähes ikkunattoman punatiilisen, kaarevaseinäisen rakennuksen Stockmannin tavaratalon lähellä Tallinnassa? Tiesitkö, että talon suunnittelijoilla oli esikuvanaan Alvar Aallon … Lue lisää

27.5.2026 | Viro

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

Viroa ristiin-rastiin kesäbussien lisävuoroilla

  Kaupunkien välisiä kaukoliikenteen bussiyhteyksiä Virossa varsin selvästi hallitseva Lux Express lisää kesäkaudeksi päivittäisten lähtöjen määrää Tallinnasta Pärnuun, Saarenmaan Kuressaareen, … Lue lisää

25.5.2026 | Viro

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Lähimaksu Tallinnan joukkoliikenteen kaikille oville

Keskiviikosta 27.5.2026 alkaen Tallinnan joukkoliikenteen busseissa ja raitiovaunuissa voi matkan maksaa kaikkien sisään- ja ulospääsyovien luona lähimaksu- eli NFC-ominaisuudella … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Mainos Uusi suosikkikohteesi Virossa!

Viron pisimmät hiekkarannat Peipsijärven pohjoisrannikolla sijaitseva Viron pisin hiekkaranta on upea. Siellä yhtenäistä hiekkarantaa on yli 30 kilometriä. Kesäisin … Lue lisää

25.5.2026 | Mainos | Viro

Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Mainos Kesäinen Saarenmaa – vain lyhyen lennon päässä

Jos etsit kesälomaa, jossa yhdistyvät raikas meri-ilma, pikkukaupungin elämänrytmi ja helppo perillepääsy, kannattaa katse kääntää nyt Saarenmaan suuntaan. Saarenmaa … Lue lisää