Tuoretta tietoa Virosta
25.9.2025 | Ravintolat

Ruokamatkalle Tallinnan huippuravintoloihin

Teksti Stewart Johnson 
Kuva Timo Huttunen

Ruokamatkalle Tallinnan huippuravintoloihin

 

Kahdesti vuodessa FoodLover järjestää kampanjan yhteistyössä yli 50 Tallinnan parhaimmistoon kuuluvan ravintolan kanssa. Mitä kampanja tarjoaa? Vain parasta, eli ainutlaatuisia annoksia, joita ei normaalisti ole tarjolla, tai huippuluokan gourmet-ruokaa huomattavasti edullisempaan hintaan. FoodLover -ravintolaviikon päätteeksi valitaan myös voittajaravintola. Tapahtuma järjestetään 2.–12. lokakuuta.

Tällä kertaa tapahtumaan osallistuu 70 ravintolaa. Tarjolla on laaja kattaus eri keittiöiden herkkuja. Edellisten vuosien voittajiin kuuluu jo kahdesti palkittu MEAT Resto & Butcher, jonka menusta löytyy nimensä mukaisesti runsaasti liharuokia, mutta myös vaihtoehtoisesti merenelävistä tehtyjä annoksia. Viime kertainen voittaja oli Vanhassakaupungissa sijaitseva Tasca Portuguesa, joka tarjoilee nimensä mukaisesti portugalilaisen keittiön ruokia. Perinteistä virolaista ruokaa etsiville ehdoton kohde on Farm, joka löytyy myös Vanhassakaupungista.  

Tallinnan ravintolaviikko kannattaa sisällyttää matkaohjelmaan. Listalle ei nimittäin kelpuuteta ravintoloita, jotka tarjoavat keskinkertaista kahvilatasoa. Mukana on Euroopan ja jopa maailman mittakaavassa korkeatasoisia ravintoloita. Paikkoja on rajoitetusti, joten varaus kannattaa tehdä ajoissa tapahtuman verkkosivujen kautta.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
foodlover gourmet kansainvälinen keittiö tallinnan ravintolaviikko tapahtumat tapahtumat Tallinnassa virolainen keittiö

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää