Tuoretta tietoa Virosta
5.8.2024 | Viro

Suomalaisten laivamatkat Viroon 

- alkuvuodesta kasvua edellisvuoteen 5,3 prosenttia
Teksti Mikko Savikko
Kuva Visit Tallinn / Kaupo Kalda

Suomalaisten laivamatkat Viroon 

 

Tallinna Sadam kerää tietoa saapuneista ja lähtevistä matkailijoista kuukausittain.

Tilastosta näkee matkailijoiden kotimaan, sukupuolen ja iän. Jokainen maassa käyvä suomalainen merkitään tilastoon kaksi kertaa eli mennessä ja takaisin tullessa.

Suomalaiset kulkivat ensimmäisen vuosipuoliskon aikana Tallinnan sataman kautta viime vuonna 1,55 miljoonaa ja tänä vuonna 1,63 miljoonaa kertaa. Yksinkertaistettuna siis tämän vuoden kuutena ensimmäisenä kuukautena kävi 815 000 suomalaismatkailijaa, joka on 5,3 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tyypillisesti heinäkuu on suosituin matkustamiskuukausi, jolloin Virossa käydään lähes saman verran kuin kesä- ja helmikuussa yhteensä.

Sataman tilastosta voi nähdä myös suomalaisten matkailijoiden ikäprofiilin. Suurimmat matkustavat ikäluokat ovat välillä 40–64. Naisia ja miehiä ensimmäisen puolen vuoden aikana kävi lähes yhtä paljon eli naisia 50,45 prosenttia ja miehiä 49,55 prosenttia. Alle 20-vuotiaita Viron-kävijöitä oli noin 15 prosenttia ja yli 65-vuotiaita 17 prosenttia.

Suomalaisten matkailua seuraa myös Viron keskuspankki, Eesti Pank. Tietoa kerätään matkailijoiden matkapuhelimien dataa käyttäen. Uusin, puolen vuoden matkailijatilasto julkaistaan elokuun alussa.

 

Lähde: Tallinna Sadam

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Eckerö Line laivamatkailu matkailu Tallink Tallinnan satama Tallinna Sadam Viking Line Viron matkailu

16.8.2026 | Viro

Airbourne konsertoi Tallinnassa

Airbourne konsertoi Tallinnassa

Airbourne on australialainen bändi, joka kuvailee itseään ”hard rock -jyräksi”. Yhtye saapuu Tallinnaan Gutsy-kiertueensa puitteissa ja esiintyy 29.8. Helitehtaan konserttiklubilla. … Lue lisää

15.8.2026 | Viro

camera icon5
Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Leirikoulu Virossa avaa nuorten silmät

Miltä kuulostaisi leirikoulu, jossa oppilaat laskeutuvat maanalaiseen kaivokseen, kokeilevat keskiaikaisia ritaritaitoja oikeassa linnassa, tutustuvat tiedekeskuksen ihmeisiin ja päivän päätteeksi polskuttelevat … Lue lisää

14.8.2026 | Viro

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotelli- ja ravintolaliitto: Kulujen nousu kaataa nyt ravintoloita

Viron hotellit ovat kesällä saaneet varsin hyvin asiakkaita, mutta  huonekohtaiset tuotot laskevat. Samaan aikaan ravintoloiden vaikea tilanne jatkuu, ja yrityksiä … Lue lisää

12.8.2026 | Viro

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Rullasuksilla lähes koko Viron ympäri

Kahden Guinness-ennätyksen haltija, suomalainen kestävyysurheilija ja TV-toimittaja Teemu Virtanen (57) teki elokuun alussa Virossa jälleen uuden maailmanennätyksen. Hän hiihti rullasuksilla … Lue lisää

7.8.2026 | Viro

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki uudistuu: historiallinen Helsinginkatu palaa kaupunkikuvaan

Narvan vanhakaupunki jatkaa uudistumistaan Stockholmin aukion toisen rakennusvaiheen myötä. Hanke on osa toisessa maailmansodassa ja sen jälkeisessä neuvostorakentamisessa Narvan raatihuoneen … Lue lisää

1.8.2026 | Viro

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Lahemaan moni-ilmeinen kansallispuisto –

Viron pohjoisrannikolla, reilun 70 kilometrin päässä Tallinnasta itään sijaitsee maan suurin ja vanhin, vuonna 1971 perustettu, Lahemaan kansallispuisto. Sen pinta-alasta … Lue lisää

27.7.2026 | Mainos | Viro

”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Mainos ”Itä-Virossa on yksi upeimmista hiekkarannoista, jolla koskaan olen käynyt”

Kokenut Viron-matkaaja Heikki Nenonen on viime vuosina suunnannut yhä useammin maan itäosiin. Tutuiksi ovat tulleet alueen luontokohteet, kuten Viron korkein … Lue lisää

21.7.2026 | Viro

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Pärnu vei sydämen – nyt Mirca kertoo miksi

Mirca Mäensivu-Puukko on viettänyt Pärnussa aikaa jo 25 vuoden ajan, ja kaupungista on tullut hänelle toinen koti. Tässä artikkelissa Mirca … Lue lisää