Tuoretta tietoa Virosta
18.7.2024 | Ravintolat

Huippukokki tekee Muhussa burgereita 

Teksti ja kuvat Timo Huttunen

Huippukokki tekee Muhussa burgereita Saksalainen kokki Stefan Berwanger asuu perheineen ympäri vuoden Muhun saarella.

 

Saksalainen Stefan Berwanger toimi aiemmin keittiömestarina Muhun saaren Pädasten kartanon  Aleksander-ravintolassa. Hänen vaimonsa oli saman paikan ravintolapäällikkö.

Kiireisen huippuravintolan pyörittäminen vaati kuitenkin paljon. Oli aikoja, jolloin aviopari tuskin näki toisiaan, vaikka molemmat työskentelivät samassa ravintolassa. Yhteistä aikaa ei juuri ollut.

Kun Berwangereilla alettiin odottaa perheenlisäystä, tekivät he suuren päätöksen. Molemmat irtisanoutuivat töistään Aleksander-ravintolassa, mutta jäivät pysyvästi Muhuun.Lisäksi he perustivat oman katuruokaravintolan, jonka nimi on Island Burger.”Kun vaimoni tuli raskaaksi, päätimme jäädä tänne. Nyt asumme ympärivuotisesti Muhussa, koska täällä on hyvä olla”, Stefan Berwanger kertoo. ”Saari on kaunis ja Muhussa ei tarvitse murehtia niin paljon.”

 

Island Burger, Muhu
Island Burger on katuruoka-alueen suosituimpia paikkoja.

 

Island Burger sijaitsee Muhun saaren Liivan kylän ravintolakeskittymässä. Alueella on useita katuruokapaikkoja muun muassa pizzeria ja burritoja tarjoava Muhurito -ruokarekka.

Sisätiloja ei ole, joten vieraat nauttivat annoksensa yhteisellä terassialueella. Tämänkin vuoksi alue on auki ainoastaan kesäisin. Lisäksi suuri osa liikevaihdosta tulee matkailijoilta ja lomaansa viettäviltä ihmisiltä.

Hampurilaispaikka on avoinna toukokuussa viikonloppuisin ja kesä-, heinä- ja elokuussa joka päivä. Aiemmin Euroopan Michelin-ravintoloissakin työskennellyt Stefan Berwanger pyörittää talvisin omaa catering-palvelua.

Island Burgerin annokset ovat todella suuret. Suosituin hampurilainen on naudanlihasta valmistettu Beef Burger. Muut tarjolla olevat burgerit ovat nyhtöpossu-, kana-, katkarapu- ja vuohenjuustohampurilaiset.

Lisäksi Island Burger tarjoaa salaatteja, ranskalaisia perunoita sekä virkistäviä drinkkejä.

Itse tehdyt ranskalaiset perunat, jotka tarjotaan chilikastikkeen, sipulin ja jalapenojen kanssa, on tulinen nautinto. Kokonsa puolesta suurempi annos riittää mainiosti kahdelle ruokailijalle. Monien mielestä nämä ovat Viron parhaat ranskalaiset!

Saarenmaalle matkaavien kannattaakin kesällä jättää autolautalla ruokailu väliin, ajaa satamasta muutama kilometri eteenpäin Liivan kylään nauttimaan huippumaukkaista burgereista.

 

Island Burger, Muhu Toidutänav 3, Liiva, Muhu.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
burgerit burgerpaikat Virossa hampurilaispaikat Virossa Island Burger Muhu ruoka Saarenmaa stefan berwanger

20.11.2025 | Ravintolat

Rannalle piilotettu huippuravintola

Rannalle piilotettu huippuravintola

Kogu Resto sijaitsee paikassa, jota on vähän vaikea löytää. Ravintola on Tallinnassa meren rannalla Kalamajan kaupunginosassa, Linnahallin ja vanhan … Lue lisää

16.11.2025 | Ravintolat

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Korealaisen keittiön täydellinen fuusio

Kun ajattelemme aasialaista ruokaa, mieleen tulevat yleensä ensin wokatut nuudelit ja riisi. Ne ovat toki herkullisia, mutta mitä jos … Lue lisää

15.11.2025 | Ravintolat

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Yksi Tallinnan omaperäisimmistä katuruokapaikoista

Vaikka Burger Boxin julkisivu ei herätä suuria odotuksia, sisällä odottaa Liisa Ihmemaassa -kaltainen omaleimainen maailma: pieni ja hämärä ruokailutila, … Lue lisää

13.11.2025 | Ravintolat

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

Pohjoismaisia makuja Aasian mausteilla

O2 on uusi moderni ravintola, joka selvästi pyrkii Viron Michelin-ravintoloiden sarjaan. Keittiömestari Martin Meikas on luonut ravintolamiljöön ja menun, … Lue lisää

12.11.2025 | Ravintolat

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Tähtiravintolassa syödään taideteoksia

Saksalainen Matthias Diether aloitti kokin uransa vuonna 1995. Vuodesta 2016 alkaen hän toimi keittiömestarina Muhun saarella Pädasten kartanon Alexander-ravintolassa … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Ravintolat

Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Mainos Pikk-kadun merihenkinen ruokapaikka

Ports on sanaleikki, joka viroksi tarkoittaa annosta ja englanniksi satamia. Ports Kitchen/Bar -ravintolassa molemmat merkitykset toimivat. Ravintolan ruokalista rakentuu … Lue lisää

6.11.2025 | Ravintolat

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron Makuseikkailu tarjoaa paikallisia makuja ja elämyksiä

Itä-Viron alueen suosittu Makuseikkailu alkoi eilen 5. marraskuuta. Tapahtuma järjestetään jo seitsemättä kertaa. Kahden viikon ajan alueen ravintolat ja … Lue lisää

4.11.2025 | Ravintolat

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viron ravintolat tarjoavat kulinaarisia mestariteoksia 

Etelä-Viro muuttuu pariksi viikoksi todelliseksi gastronomiseksi taivaaksi, kun vuosittainen Metsast taldrikule -tapahtuma (suomeksi Metsästä lautaselle) järjestetään jo kuudetta kertaa. … Lue lisää