Kansainvälinen klassisen musiikin festivaali on alkanut Pärnussa
Teksti Susanna Poikela Kuvat Pärnun musiikkifestivaali, Kaupo Kikkas
Vuosittainen klassisen musiikin suurtapahtuma Pärnun musiikkifestivaali on alkanut. Festivaalista on tullut yksi Viron klassisen musiikin festivaalien kulmakivistä. Kymmenpäiväisen tapahtuman aikana järjestetään yhteensä 16 konserttia ja lavalle nousee kaiken kaikkiaan viisi orkesteria sekä 400 kansainvälistä muusikkoa.
Pärnun musiikkifestivaali valittiin viime vuonna Euroopan 29 parhaan klassisen musiikin festivaalin joukkoon. Musiikkitapahtuman taiteellisena johtajana on toiminut vuosia Euroopassa ja Virossa uraansa luonut kapellimestari Paavo Järvi.
Festivaalille kuullaan kansainvälisiä ja kotimaisia huippusolisteja
Avajaiskonsertin johtaa Paavo Järven isä, legendaarinen kapellimestari Neeme Järvi. Hänen johtamistaan on usein kuvailtu ainutlaatuisen hienovaraiseksi ja taitavaksi. Järvi-Akatemian sinfoniaorkesterin solistina konsertissa kuullaan sellisti Indrek Leivategijaa.
Perjantaina 12. heinäkuuta kapellimestari Kristjan Järvi nousee kahteen otteeseen lavalle Nordic Pulse Orchestran kanssa. Järvi-dynastian nuorimman vesan johtaminen on taas isästään ja veljestään poikkeavaa: se on fyysisempää ja jopa klassisen tyylin rajoja rikkovaa. Orkesteri soittaa usein myös ilman nuotteja.
Lauantaina 13. heinäkuuta kuullaan Tõnu Kõrvitsan haitarikonserton maailman kantaesitys. ”Odotan innolla sensaatiomaisen harmonikkasolisti Ksenija Sidorovan konserttia”, Paavo Järvi kertoo.
Seuraavana päivänä 14. heinäkuuta nuori virolainen viulisti Hans Christian Aavik, joka voitti vuonna 2022 Carl Nielsen -kilpailun, esittää Festivaaliorkesterin solistina Bruchin viulukonserton nro 1.
Hans Christian Aavik esiintyy myös 15. heinäkuuta Viron soitinrahaston konsertissa. Rahasto tukee lahjakkaita nuoria muusikoita lainaamalla arvokkaita soittimia nuorille muusikonaluille. Myöhäisillan konsertin johtaa Henri Christofer Aavik. Pärnun kaupunginorkesterin solistina on huilisti Maarika Järvi.
”Päätöskonserteissa nähdään kaksi upeaa solistia, joiden kutsumisesta Pärnuun olen pitkään haaveillut. Amerikkalainen sellisti Alisa Weilerstein astuu lavalle 18. heinäkuuta esittäen Elgarin sellokonserton, ja päätöskonsertissa 19. heinäkuuta venäläis-amerikkalainen pianisti Kirill Gerstein esittää Rahmaninovin Rapsodian Paganinin teemalla.
Pärnun musiikkifestivaalin koko ohjelma löytyy täältä.
Lue myös:
- Uusi näyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa
- Pärnun ranta uudistui
- Valokuvaaja Kaupo Kikkaksen kollaasinäyttely avattu Krulli-korttelin tehdashallissa
- Tallinnassa on virolaisille musiikin huippunimille omistetut raitiovaunut
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Viron matkailu kasvaa tasaisesti
- Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
- Virolaiset jouluruokaperinteet
Lue lisää samasta aiheestafestivaalit konsertit Kristjan Järvi Neeme Järvi paavo järvi pärnun musiikkifestivaali tapahtumat