Kesäpääkaupungin uudistettu rantapromenadi ja uusi Düün-ranta-alue avattiin kesäkuussa.
Teksti ja kuvat Mikko Virta
Düünin yhteyteen avattiin kesäkuussa neljä uutta ruokapaikkaa ja suuri terassialue.
Kesäkuussa valmistui Pärnun rantapromenadin remontin viimeinen osuus. Nyt promenadi on kokonaisuudessaan leveämpi ja avarampi, joten tilaa riittää niin kävelijöille kuin pyöräilijöillekin.
Suunnittelussa on panostettu entistä enemmän myös esteettömyyteen. Uudistetulle promenadille lisättiin myös penkkejä ja roskasäiliöitä.
Täysin uutta on Hedon Spa -hotellin lähelle kesäkuussa avattu Düün-ranta-alue, jonka keskipisteenä on Pärnu Beach Arena -urheilukeskus. Uudella alueella on rantalentopallon ja -jalkapallon harrastajille ensiluokkaiset puitteet. Myös katsomo on uusittu, joten myös katsojat viihtyvät tulevissa tapahtumissa entistä paremmin.
Katsomon yhteyteen avautui neljä uutta ruokapaikkaa, joiden terassilta on hyvät näkymät rantalentopallokentille. Uusien ravintoloiden joukossa on muun muassa Muhe-katuruokaravintola ja Queso Pitseeria.
Urheilutapahtumien lisäksi Düünillä on tarkoitus järjestää kesällä konsertteja ja elokuvanäytöksiä.
Suosittu ranta monipuolistuu. Kesän mittaan on Düünillä luvassa
konsertteja ja elokuvanäytöksiä.
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 3.–6.10. Voca People a capella -konsertit, Viro 5.–6.10. Impact Day, Tallinna 6.–7.10. Saarenmaan ralli, … Lue lisää
Tällä viikolla Tarton Yliopiston opiskelijoilla on käynnissä lukukauden jännittävin viikko, jolloin opiskelijat juhlivat viikon ajan uuden lukuvuoden alkua. Eri … Lue lisää
27.9.2023 | Vapaa-aika
Vuoden suurin kulttuuritapahtuma Pärnussa
Kolmena iltana peräkkäin Pärnun kaupunki kylpee valoissa ja äänissä. ÖÖvalgel (suomeksi ”Yön valossa”) on Pärnun vuotuinen valofestivaali, josta on … Lue lisää
25.9.2023 | Vapaa-aika
Nuori Arvo Pärt kuunteli musiikkia Rakveren keskusaukion kaiuttimesta
Tuolta ajalta ovat säilyneet Rakveren linnoituksen rauniot ja vallihaudat. Nykyään linnoituksessa toimii museo, jossa voi tutustua keskiaikaiseen elämäntapaan ja … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Tänä perjantaina tuhansia pyöräilijöitä Tallinnan kaduilla
Huomenna 22.9. vietetään kansainvälistä autotonta päivää. Tilaisuuden kunniaksi auringon laskiessa tuhannet pyöräilijät kerääntyvät kaduille Tallinn Bicycle Weekin vuosittaiselle Tour … Lue lisää
21.9.2023 | Vapaa-aika
Simple Session kerää Tallinnaan 100 maailmanluokan skeittaajaa ja BMX-pyöräilijää
Vanhassa kumitehtaan hallissa odottaa 800 neliöinen rata ja kaksipäiväiset kisat, joissa katsoja voi nauttia maailman huippuskeittaajien ja BMX-pyöräilijöiden taidonnäytteistä. … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Maailmankylä KAMALAMMAS saapuu vanhaan kauppakaupunkiin
Kansainvälisten keittiöiden ruokiin ja kulttuuriin voi tutustua Rakveressa maanantaista lauantaihin (18.9. –23.9.). Festivaalipäivien aikana monet kaupungin ravintolat tarjoavat erikoislounastarjouksia. … Lue lisää
18.9.2023 | Vapaa-aika
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
2.9.–25.11. Musica Sacra -konserttisarja, Pärnu 18.–23.9. KAMALAMMAS ruoka- ja kulttuurifestivaali, Rakvere 18.–24.9. Designin yö -festivaali, Tallinna … Lue lisää