15.5.2024 | Viro
Viroon saapui maaliskuussa 14 prosenttia enemmän ulkomaisia matkailijoita
Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Viron tilastokeskuksen tuoreen tiedon mukaan ulkomaisten matkailijoiden määrä maan majoitusliikkeissä nousi merkittävästi maaliskuussa 2024. Tiedot osoittavat 14 prosentin kasvua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
”Verrattuna maaliskuuhun 2023 ulkomaalaisia matkailijoita oli 14 prosenttia enemmän, mutta heidän määränsä oli silti 7 prosenttia pienempi kuin pandemiaa edeltäneenä maaliskuuna vuonna 2019”, Viron tilastokeskuksen johtava analyytikko Helga Laurmaa kertoo.
Eniten matkailijoita saapui maaliskuussa Suomesta (44 000) ja Latviasta (25 100). Myös Liettuasta, Saksasta ja Isosta-Britanniasta saapui enemmän turisteja. Viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna suomalaisten matkailijoiden määrä kasvoi 11 prosenttia, latvialaisten 33 prosenttia, liettualaisten 21 prosenttia ja saksalaisten 9 prosenttia.
Suurin osa matkailijoista yöpyi mieluiten Harjumaalla. Toiseksi suosituin kohde oli Pärnumaa ja kolmanneksi Tartumaa. ”Yöpymisen keskihinta oli 42 euroa henkilöltä, mikä oli yhden euron halvempi kuin maaliskuussa 2023, mutta 6 euroa enemmän kuin maaliskuussa vuonna 2019”.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaHarjumaa
matkailu
matkat Viroon
Pärnumaa
Tartumaa
Viron matkailu
Viron tilastokeskus
15.3.2026 | Viro
Nyt matkataan Tallinnan lähialueille lännessä
Facebookin Tallinna-matkailuryhmissä törmää yhä useammin kysymyksiin kohteista pääkaupungin lähiseuduilla. Mielenkiinto on suurta sellaisia paikkoja kohtaan, joissa ennättää vierailla yhden … Lue lisää
13.3.2026 | Viro
Virolaiskeksintö osaksi Suomen kansallismuseon kokoelmaa
Tuore Yhteishyvä-lehti kertoo Suomen kansallismuseon laajentaneen kokoelmaansa lähettirobotilla, jollaiset ovat suomalaisessa katukuvassa kuljettaneet vuodesta 2022 asti ihmisten ruokaostoksia kaupasta … Lue lisää
6.3.2026 | Viro
Lahemaan matkailun kehittäjät palkittiin ITB-messuilla
Tallinnan itäpuolella sijaitseva Lahemaan alue on tunnettu kansallispuistostaan sekä rannikkoseutujensa neuvostoaikaisen rajavyöhykkeen sotilaskohteista kuten Haran sukellusvenesatamasta. Muutos kylmän sodan … Lue lisää
1.3.2026 | Mainos | Viro
Mainos Prisman maaliskuun tarjoukset
28.2.2026 | Viro
Telliskiven viimeinen vanha jätti uusiutuu
Telliskiven alueella Tallinnassa luovan keskuksen myymälä-, ravintola-, tapahtuma- ja museotarjonta on pitkään keskittynyt kadunvarren Loomelinnak-talon sekä Fotografiskan välisille pihoille … Lue lisää
27.2.2026 | Viro
Kitaravirtuoosi Luca Stricagnoli Tallinnassa
Kansainvälisesti arvostettu akustisen kitaran virtuoosi Luca Stricagnoli saapuu Tallinnaan Kumu-museon auditorioon lauantaina 28.2. esiintyäkseen erityisessä live-konsertissa. Tapahtuma alkaa kello … Lue lisää
24.2.2026 | Historia
Helmikuun 24. on Viron itsenäisyyspäivä – ja sen lisäksi…?
Miksi Viron itsenäisyyspäivää vietetään juuri 24. helmikuuta eikä jo edellispäivänä, jolloin maan itsenäisyysjulistus eli ”Manifesti kaikille Vironmaan kansoille” luettiin … Lue lisää
21.2.2026 | Kulttuuri
Viron itsenäisyyspäivä on jo nurkan takana – missä itse aiot olla?
Tiistaina juhlitaan Viron tasavallan 108. vuosijuhlaa eli itsenäisyyspäivää! Siihen liittyviä tapahtumia järjestetään ympäri maata, mutta päähuomio on paraatin myötä … Lue lisää