Tuoretta tietoa Virosta
19.3.2024 | Viro

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

Teksti Mark Taylor
Kuva Andrei Chertkov

Kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet maksoivat yli 23 miljoonaa euroa veroja Viron valtiolle

 

Viron tilastokeskuksen tietojen mukaan kansainväliset opiskelijat maksoivat tulo- ja sosiaaliveroa lukuvuonna 2022/2023 16,6 miljoonaa euroa ja edellisvuonna valmistuneet 6,9 miljoonaa euroa. Tämä oli 2,5 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä lukuvuonna, vaikka ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä oli pienempi.

”Lukuvuonna 2022/23 hieman yli puolet Viron korkeakoulujen kansainvälisistä opiskelijoista työskenteli opintojensa aikana vähintään yhden päivän Virossa. Suurin osa heistä työskenteli yli kuusi kuukautta lukuvuoden aikana, kertoo analyysin tekijä Kadri Rootalu Tilastokeskuksesta.

Analyysi tarjoaa myös tietoa kansainvälisten opiskelijoiden ja valmistuneiden verotuloista tulo- ja sosiaaliverotulojen perusteella. Viime lukuvuonna kansainväliset opiskelijat ja valmistuneet tukivat veronmaksajina Viron taloutta yhteensä 23,5 miljoonalla eurolla. Ulkomaalaiset opiskelijat maksoivat sosiaaliveroa 11 miljoonaa euroa ja tuloveroa 5,6 miljoonaa euroa. Lukuvuonna 2021/22 valmistuneet ja Viroon töihin jääneet opiskelijat maksoivat veroja yhteensä 6,9 miljoonaa euroa.

Opiskelijoiden todennäköisimpiä työskentelyalueita olivat tieto- ja viestintätekniikat (ICT), suunnittelu-, tuotanto- ja rakentamisalan työpaikat, liiketalous, hallinto ja laki. Esimerkiksi 70 prosenttia kansainvälisistä ICT-opiskelijoista työskenteli opintojensa aikana lukuvuonna 2022/23.

”Korkeakoulumme tekevät erinomaista kansainvälistä opetustyötä ja työn hedelmät näkyvät työmarkkinoilla. Viron työmarkkinoille osallistumisen lisäksi kansainväliset opiskelijat maksavat lukukausimaksuja Virossa, kuluttavat paikallisia palveluita ja tuotteita sekä kutsuvat perheensä ja ystävänsä Viroon turisteiksi. Alustavan arvion mukaan kansainvälisten opiskelijoiden taloudelliset vaikutukset ovat vähintään kaksi kertaa suuremmat kuin Viron valtion investoinnit heidän opettamiseensa, Opetus- ja nuorisohallituksen Study in Estonia -ohjelman johtaja Eero Loonurm kertoo.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Kansainväliset opiskelijat Viro Opiskelijatyöt Viro opiskelu virossa tilastokeskus työpaikat Virossa Työskentely opiskelijana Virossa Työt Virossa Viron yliopistot

29.11.2025 | Viro

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Viron joulutorit ovat Pohjois-Euroopan parhaita

Virolaiset joulutorit tekevät vaikutuksen myös suurimpiin jouluvihaajiin. Kuuma glögi höyryää käsissä, piparkakut rouskuvat hampaissa, ja ilmassa leijuvat makkaran ja … Lue lisää

26.11.2025 | Viro

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Valhe, emävalhe ja tilasto?

Tilastoiden tekeminen ja niiden analysointi on vaikea laji. Viron tilastokeskuksen eli Statistikaametin johtava analyytikko kommentoi syyskuun majoitustilastoa: ”Vaikka Suomesta … Lue lisää

18.11.2025 | Viro

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Kolmen kopla syksyisessä Narvassa

Miten sujuu matka Viron itäisimpään kaupunkiin kahden koiran kanssa? Ja mitä kaikkea Narva tarjoaa karvaisille matkakumppaneille ja heidän ihmisilleen? … Lue lisää

13.11.2025 | Viro

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Tallinna loistaa uusilla hotelleillaan

Yöpyminen Tallinnassa muuttuu vuosi vuodelta helpommaksi, mukavammaksi ja ylellisemmäksi. Vuosi 2025 ei ole tässä poikkeus. The Baltic Guide esittelee … Lue lisää

9.11.2025 | Viro

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Suomalaiset viipyvät Virossa entistä lyhyemmän ajan

Viron keskuspankki, Eesti Pank, julkaisi kolmannen vuosineljänneksen matkailutilaston. Suomalaisten osuus matkailijoista putosi alle 40 prosentin ja oli 35 prosenttia. … Lue lisää

7.11.2025 | Viro

Näistä puhutaan

Näistä puhutaan

Viron julkisen talouden velka on Euroopan pienin Eurostatin mukaan Viron julkisen talouden velka on 23,2 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Euroopan … Lue lisää

4.11.2025 | Viro

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Uusin The Baltic Guide on ilmestynyt!

Vuoden viimeisessä numerossa on paljon hyviä vinkkejä loman viettoon Virossa. Lisäksi löydät monipuolisen kattauksen Viron hyvin eri-ilmeisistä ja erilaisia … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Viro

Nauti 5 päivää Tallinnassa

Mainos Nauti 5 päivää Tallinnassa

Tallinnassa osataan juhlistaa joulua. Kuvittele keskiaikaiset kadut, joita valaisee tuhansien jouluvalojen loiste, ilmassa leijuu glögin tuoksu ja joulun­ajan rauha … Lue lisää